fbpx
Uutiset

Satuja ja tarinoita tundralta

Brittiläinen eläinsuojelujärjestö on pahoittanut mielensä. Sen mielestä poroja kasvatetaan huonoissa oloissa.

Mielipahan aiheutti saksalainen kauppayhtiö Lidl, joka tuo siperialaista poroa saarivaltakuntaan. Vaikka kyse on siperialaisesta lihasta, maineensa mustumista pelkää myös samaisen tundran länsilaidalla tokkiaan paimentava pohjoismainen poroelinkeino.

Brittijärjestö on ihan oikeassa, poroja kasvatetaan huonoissa, jopa äärimmäisissä oloissa. Vasapoloinen syntyy vapun vaiheilla ensimmäisille pälville. Yöllä sitä piinaa pakkanen, päivällä vainoavat kotkat ja maapedot.

Kesähelteellä pororaukat kärsivät räkästä, miljoonista ikävistä hyönteisistä, jotka imevät verta. Permut rei’ittävät nahkaa ja saulakka kaivaa nenää. Ne aiheuttavat yleistä heikkoutta ja sairauksia. Kärsimystä kärsimyksen perään.

Ravinnokseen porot syövät niukkaa jäkälää, puiden lehtiä, sieniä, varpuja ja karkeata saraheinää. Talvisin ruoka on kaivettava metrisen hangen alta kovassa pakkasessa. Tuskin missään kotieläimiä pidetään niin ankeissa oloissa kuin poroja tundralla.

Satuihin ja tarinoihin mieltyneet britit yritetään saada kavahtamaan poronpaistia. Heitä muistutetaan joulupukin porosta, Petteri Punakuonosta. Syntyvä mielikuva vastaa sitä, jos Aku Ankan kynisi ja panisi pataan.

Petteri Punakuonoa ei poroelossa kuitenkaan näy, sillä tokissa nulkkaavat hirvaat ja vaatimet vasoineen, sitten vuonelot ja urakat, hännänhuippuina kisurat ja nimiloput. Niitä voi surutta syödä toisin kuin joulupukin nimikkoporoa.

Kaiken maailman tavaraa ja palveluksia myydään mielikuvilla. Kun ne vielä sopivasti irrotetaan taustastaan ja jätetään osa olennaisesta kertomatta, lopputulos voi olla juuri se, että Petteristä nuijitaan pihvejä.

Barrikadin toisella puolella lihakauppiaat puolestaan maalaavat kuvaa kesyttömän pohjoisen luonnon, puhtaan ravinnon ja tunturipurojen raikkaan veden kasvattamasta eksoottisesta herkusta.

Silloin, kun Matkailun edistämiskeskus MEK oli vielä voimissaan, se lennätti Suomeen tämän tästä eurooppalaisia matkailutoimittajia. Kestitys oli runsasta, pöydissä vain parasta. Arki tosiasioineen unohdettiin, kaiken piti olla viimeisen päälle ja näyttää hyvältä.

Kun toimittajat selvisivät töihinsä, jutut olivat vertaansa vailla. Suomen palveluvarustusta moitittiin, koska tutkiva toimittaja oli nähnyt ihmisiä mattopyykillä.

Maalaisia pidettiin ujoina, mutta vieraanvaraisina. He pystyttivät teiden varsiin erityisiä koppeja, joista kulkija sai ottaa maitoa, juustoa ja voita. Vain Tummeli-merkkinen sulatejuusto maistui hiukan oudolta.

Mielikuvaa pohjoisesta maasta täydensi juttu suomalaisesta tavasta hoitaa ja kuntouttaa alkoholisteja. Arvostettu berliiniläislehti kertoi, että syksyisin Suomessa alkoholistit puetaan punaisiin liiveihin, annetaan kivääri käteen ja viedään metsään kävelemään.

Brittiläisten eläinsuojelijoiden väite Petteri Punakuonon pihveistä on aivan yhtä totta kuin saksalaisten käsitys suomalaisesta palveluvarustuksesta ja alkoholistien avokuntoutuksesta.

Mukavat mielikuvat ja kiehtovat tarinat myyvät hyvin, niillä pääsee toisen lompakolle. Tavallinen tallaaja, kuluttajaressukka on jo ihan pihalla ja vieraantunut tosielämästä. Hän altistuu helposti kaiken maailman hälyille.

Menot