Uutiset

Saunan tuhka sytytti maastopalon Lopella

Lauantai-illan löylyjen tuhka sytytti uhkaavan maastopalon Lopen Sajaniemessä sunnuntaina iltapäivällä. Tuli uhkasi kahta kesämökkiä Loppijärven rannalla Kaarteentiellä. Palo saatiin hallintaan neuvokkaiden mökkinaapurien aloittaman alkusammutuksen ansiosta.

Palo sai alkunsa, kun kesämökillään viikonloppua viettänyt pariskunta tyhjensi tuhkat saunanpesästä ennen kotiin lähtöään ja laittoi tuhkat kiven päälle järven rantaan. Kova tuuli heitti tuhkat kiven päältä ja sytytti kuivan maaston palamaan pariskunnan jo lähdettyä mökiltä.

Tuli lähti leviämään kohti kahta muuta läheistä huvilaa, joilla viikonlopun viettäjät olivat vielä paikalla. Mökkinaapurit havaitsivat savun ja liekit ja aloittivat ripeän alkusammutuksen puutarhaletkulla sekä hälyttivät palokunnan paikalle.

Naapurit ja palokunta saivat tulen aisoihin, mutta maastoa ehti kärähtää parisataa neliötä.

Pelastustoimi muistuttaa, että tuhkat on aina laitettava palamattomaan kannelliseen tuhka-astiaan. Tuhka voi kyteä jopa viikon ja leimahtaa uudelleen palamaan. (HäSa)