Uutiset

SDP:n eduskuntaryhmä jänisti

Sosiaalidemokraattisen puolueen eduskuntaryhmä rankaisi seitsemää varallisuusveron poistoa vastaan rimpuillutta jäsentään. Parisen tuntia kestäneen ja ajoittain kiivaan keskustelun jälkeen SDP:n eduskuntaryhmä päätti nuhtelevasta lausumasta, jonka mukaan seitsikon menettely loukkaa ryhmän solidaarisuutta, minkä lisäksi luottamus heihin on olennaisesti heikentynyt.

SDP:n eduskuntaryhmää ei voi kiitellä rohkeudesta. Päätös tarkoittaa kansan kielellä, että varallisuusveron poistoa vastustaneet edustajat ovat olleet tuhmia. Käytössä oli myös järeitä aseita: eduskuntaryhmä olisi voinut esimerkiksi erottaa ryhmää vastaan toimineet määräajaksi.

SDP:n johto saattoi leppyä, koska varallisuusveron kohtalo ei ollut missään vaiheessa vaakalaudalla. Lieventäväksi asianhaaraksi tätä on kuitenkin vaikea laskea, sillä veron poisto oli osa tulopoliittista kokonaisratkaisua. Juuri tästä syystä oli selvää, että SDP oli tehnyt asiasta ryhmäpäätöksen. Hallituspuolueena se ei voinut tietenkään antaa kansanedustajilleen veroratkaisussa vapaita käsiä.

Seitsemän demariedustajaa oli mielestään varallisuusveroa puolustamalla kansan syvien rivien asialla. Perimmiltään kyse oli puhtaasta poliittisesta pelistä. Seitsikko päätti kerätä röyhkeästi ja raukkamaisesti irtopisteitä. Tyyli on elävästä elämästä liiankin tuttu: muut tehkööt likaiset työt, minä syön pullasta rusinat.

Seitsemän toisinajattelijan olisi paikallaan kerrata politiikan pelisäännöt. Omille teilleen loikkiminen ei ole taito eikä mikään. Politiikassa ratkaisevaa on ryhmän kyky koota voimansa yhteen, taito keskustella, päättää ja pysyä päätösten takana. Jokaisen puolueen jokaisen kansanedustajan on nieltävä myös ikäviä päätöksiä. Nämä tosiasiat koskevat kaikkea poliittisten toimintaa.

Sooloilu tärkeissä asioissa tapaa rapauttaa politiikkaa. Kun yhden hallituspuolueen rivit hajoavat, seurauksena voi olla pahimmassa tapauksessa kaaos. Maailman eri parlamenteista tästä on murheellisen paljon esimerkkejä. SDP:n on tästä eteenpäin vaikea kovistella keskustaa ja RKP:tä tukemaan yksimielisesti hallituksen esityksiä. Keskusta paheksuu aivan perustellusti demariryhmän hoipertelua.

Seitsikossa on kansanedustajia, jotka suorastaan kerskuvat tempullaan. Käyttäytyminen on vastuutonta, mutta tästä lähtökohdasta katsoen SDP:n eduskuntaryhmä varmasti laski, että ankara rangaistus olisi entisestään innostanut vastaanharaajia öykkäröintiin.

Seitsemän demariedustajaa pääsee käyttämään varallisuusveron poistosta tästä eteenpäinkin liikuttavia puheenvuoroja. Lopputulos näytelmästä on lähinnä surkuhupaisa. SDP:n ryhmän luottamuksen menettäminen tarkoittaa seitsikon vaikutusmahdollisuuksien kaventumista. Rangaistujen on koko tavalla vaikea päästä pois nurkasta ratkaisevasti yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttaviksi kansanedustajiksi.