Uutiset

SDP:n Rinne tarjosi maksutonta varhaiskasvatusta lääkkeeksi lapsipulaan – naurahti vanhalle lipsahdukselleen

Antti Rinne lähetti viestin myös eläkeläisten vappusatasen torjuneelle valtiovarainministerille: "Petteri, tule inhimillisyyden taakse."
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne ei tällä kertaa maininnut sanaa synnytystalkoot, vaikka olikin huolissaan tuoreesta väestöennusteesta.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää huolestuttavana perjantaina julkistettua väestöennustetta, jonka mukaan Suomen väkiluku alkaa vähentyä vuonna 2035.

– Nostin pari-kolme vuotta sitten kesällä sdp:n eduskuntaryhmän kokouksen yhteydessä tämän asian esille tunnetuin seurauksin, hän naurahti.

Silloin Rinne nostatti kohun kehottamalla suomalaisia synnytystalkoisiin.

– Siitä oli se hyöty, että sen avauksen jälkeen tästä on keskusteltu aika paljon myös puolueen sisällä, hän sanoi puoluevaltuuston kokouksessa Hämeenlinnassa.

Rinteen mukaan sdp:llä on lääkkeitä siihen, miksi nuoret eivät perusta perheitä ja mikseivät he hanki lapsia, vaikka haluaisivatkin.

– Puhutaan vaikka varhaiskasvatuksen maksuttomuudesta kaikille lapsille. Perheiden talouden näkökulmasta on iso merkitys, kuinka paljon joutuu maksamaan päivähoidosta.

Rinteen mukaan perheille pitää myös luoda luottamusta herättävä näkymä tulevaisuuteen, jotta lapsia uskalletaan tähän maailmaan tehdä.

– Siihen kuuluu muun muassa joustava koulupäivä ja oppivelvollisuuden pidentäminen toiselle asteelle.

Kiisti ehdottaneensa hakkuiden vähentämistä

Ilmastonmuutoksesta Rinne puhui pitkään ja oli tyytyväinen siihen, että hallitus on lähtenyt suunnittelemaan metsitysohjelmaa.

– Kun tuomme 750 000 hehtaaria hoitamatonta metsämaata hyvän metsänhoidon piiriin ja metsitämme lähes 200 000 hehtaaria käyttämätöntä peltomaata, voimme vahvistaa hiilinieluja.

– Samalla voimme mahdollistaa olemassa olevien ja uusien metsäteollisuushankkeiden raaka-ainesaantia, hän korosti.

Rinne oli jo aiemmin lauantaina kiistänyt ehdottaneensa aiemmin hakkuiden vähentämistä.

Hän kertoi sen sijaan todenneensa, että nykyinen hakkuiden taso on äärirajoilla, jollei hiilinieluja saada kasvatettua ja hiilidioksidipäästöjä pienennettyä.

Soten markkinamalli uusiksi

Hallituksen ajamaa sote-uudistusta Rinne kommentoi sanomalla sen olevan vaikeuksissa.

– Hallituspuolueet ovat riidelleet koko syksyn siitä, pidetäänkö lehmänkaupasta kynsin ja hampain kiinni, vai kuunnellaanko vihdoin Suomen parhaita asiantuntijoita, jotka varoittavat markkinamallin riskeistä.

Rinne uhosikin, että soten markkinamalli menee joka tapauksessa uusiksi, joko tällä tai ensi vaalikaudella. Rinteen puheessa markkinamalli on synonyymi palvelujen laajalle valinnanvapaudelle.

Myös ”valtapoliittinen maakuntamalli” on Rinteen mukaan huonossa hapessa eikä maakuntavaaleja tule ensi toukokuussa.

Nyt erilaiset kannustimet eri ihmisille

Päähallituspuolueita keskustaa ja kokoomusta Rinne arvosteli myös siitä, että niillä on erilaiset kannustimet eri ihmisille.

– Hyvätuloisille se on veronkevennys. Opiskelijoille, työttömille ja lapsiperheille se on leikkaus.

Lue myös: SDP:n Antti Rinne sai puolustaa eläkelupauksia Hämeenlinnan torilla – ”Olemme sitoutuneet satasen nettokorotukseen joidenkin vuosien aikana”

Rinne oli pettynyt myös siihen, että valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) lauantaina Ylen Ykkösaamussa asetti kyseenalaiseksi Rinteen vappulupauksen eläkeläisille.

Se oli sata euroa nettona lisää alle 1 400 euron eläkkeisiin useamman vuoden ohjelmalla ja julkisen talouden salliessa.

– Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat tehneet kymmeniä vuosia suomalaisen yhteiskunnan eteen töitä ja maksaneet veronsa. Eläkejärjestelmän puutteiden takia he elävät tällä hetkellä köyhyydessä.

Rinteen mukaan on arvovalinta korjata näiden ihmisten elämä.

– Lähetän Petteri Orpolle viestin: Petteri, tule inhimillisyyden taakse.

Rinteen mukaan sdp:n nousu kannatusmittausten ykköseksi on ollut seurausta puolueen aloitteellisuudesta.

– Aikaisemmin syytettiin siitä, ettei meiltä tule ideoita yhteiskunnan uudistamiseen, nyt siitä, että meiltä tulee liikaa ideoita, hän kummasteli.