Uutiset

SDP:ssä kiehui jo eduskunnan aloituksessa

Eduskunnassa nähtiin torstaina erikoinen jälkinäytös SDP:n vuosi sitten käydylle puheenjohtajataistolle, kun Jutta Urpilainen toi julki, ettei puheenjohtaja Antti Rinne halunnut häntä ehdolle eduskuntaryhmän johtoon.

Ex-puheenjohtaja Urpilainen kertoi, että useat kansanedustajat olivat pyytäneet häntä ehdolle ryhmäjohtajaksi. Urpilaisen mukaan Rinne ”vetosi, ettei Urpilainen olisi käytettävissä tehtävään”. Perusteluna olivat erilaiset poliittiset linjat.

Ärtynyt Rinne selvitti ryhmäkokouksen jälkeen pyytäneensä Urpilaista ministeriksi, jos SDP menee hallitukseen. Hän korosti olleensa Antti Lindtmanin valinnan puolesta, ei Urpilaista vastaan. Rinne kiisti, että linjaeroista olisi puhuttu. Rinteestä SDP on ”hyvin yhtenäinen ja yksimielinen porukka”.

Rinne hermostui kysymykseen, pelottaako Urpilaisen suosio häntä.

– Mikä suosio, Rinne äyskäisi.

Maltillisuudesta vastasi vastavalittu Lindtman, joka vakuutti, että SDP:n joukkue lähtee nyt viemään asioita yhdessä eteenpäin. Toisen kauden kansanedustaja ja SDP:n tulevaisuuden toivona pidetty Lindtman muistutti, että hänet valittiin yksimielisesti.

Muuten ryhmien järjestäytymiskokouksissa ei nähty suurta draamaa. Vasemmistoliitossa Annika Lapintie vaihtui Aino-Kaisa Pekoseen.

EDUSKUNTARYHMÄT nimeävät ensi tiistaina hallitustunnustelijan. Hän antaa heti eduskuntaryhmille kysymyspatteriston hallitusneuvotteluiden pohjaksi.

Keskustalta hallitusneuvotteluihin osallistuu yhdeksän hengen ryhmä.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen kertoi, että hallitusohjelmaa varten kuunnellaan myös arkkipiispa Kari Mäkisen köyhyystyöryhmää ja työttömien yhdistystä.

Keskustan johtaja Juha Sipilä käy rinnan hallitusneuvotteluiden kanssa keskusteluita yhteiskuntasopimuksesta työmarkkinajärjestöjen ja etujärjestöjen kanssa. Niistä halutaan perustaa hallitusohjelman talousosioon.

Kirsi Hölttä, Annamari Nurminen

Asiasanat

Päivän lehti

30.3.2020