Uutiset

Se ei ollutkaan leikkiä

Jonin ripeä toiminta pelasti parhaan kaverin hengen.

Vasta kun vesi alkoi värjäytyä verestä, Joni Mäenpää ymmärsi, ettei ollut kyse leikistä. Heinäkuun kuuma päivä vuonna 2000 ei unohdu Mäenpään ja hänen ystävänsä Markus Maatsalon mielistä ikinä. Joni sai Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton hengenpelastusmitalin ja Maatsalo loppuelämänsä ajaksi kaksi titaaniruuvia leukaan. Ilman Mäenpään neuvokkuutta olisi voinut käydä paljon pahemminkin.

Markus Maatsalo (edessä) ja Joni Mäenpää katsovat paikkaa, missä Maatsalo oli hukkua viisi vuotta sitten. Mäenpään neuvokas toiminta pelasti kaverin hengen.

12-vuotiaat pojat olivat uimassa rannalla Pirkkalassa kuten melkein joka päivä sinä kesänä.

– Me mentiin pallolittaa. Juoksin Jonin isoveljeä karkuun hyppytelineen vitoseen. Siellä oli jotain lapsia alla uimassa, ja hyppäsin karkuun kaiteelta, Maatsalo muistelee viisi vuotta myöhemmin.

Pojan jalka lipesi ja pudotessaan hän löi päänsä alla olevan laiturin reunaan. Kukaan ei huomannut tapahtunutta. Eikä kukaan osannut epäillä hetkeen mitään, vaikka Maatsalo kellui vedessä selkä ylöspäin.

– Olin siinä vieressä uimassa, mutta ajattelin, että se leikkii taas. Make oli pelleillyt koko kesän, että se muka hukkuu. Kellunut samalla tavalla selkä ylöspäin, Mäenpää kertaa.

Vasta kun vesi Maatsalon ympärillä muuttui punaiseksi, Mäenpää ymmärsi, että oli tosi kyseessä. Poika nosti kaverin pään ylös vedestä, ja näki kuinka hampaat olivat tulleet ulos tajuttoman leuasta.

Muisti pelastusliikkeet televisiosta
Seuraavat liikkeensä Mäenpää kertoo tehneensä miettimättä, täysin vaiston varaisesti. Jälkeenpäin poika on muistellut nähneensä liikkeet televiossa. Moni olisi mennyt shokkiin, mutta Mäenpäällä järki toimi edelleen.

– Laitoin käden Maken kainalon alta toisen puolen olkapäälle, sillä niin pää pysyy parhaiten pinnalla. Sitten aloin huutaa apua, ja kiskoimme isoveljeni kanssa Maken laiturille, Mäenpää kuvailee.

Maatsalo itse ei muista tapahtumista juuri mitään.

– Taju palasi, kun makasin laiturilla odottamassa ambulanssia. En ymmärtänyt yhtään mistä oli kyse, sillä minuun ei sattunut lainkaan. Ihmettelin vaan, että mitä minä tässä makaan ja miksi kaikki hössöttävät ja rauhoittelevat, Maatsalo muistelee.

Maatsalo vietiin sairaalaan kolmeksi päiväksi. Vasen ranne todettiin murtuneeksi, mustelmia oli ympäri vartaloa ja leuka oli niin pahasti sijoiltaan, että sisälle jouduttiin operoimaan kannattavat ruuvit.

Uiminen ei pelota
Jälkeenpäin pojat ovat ajatelleet tapahtumia paljon. Kumpikaan ei ole saanut pysyviä traumoja.

Maatsalo kertoo, ettei uiminen ole onneksi pelottanut. Poika kävi uimassa vielä onnettomuuskesänä ja seuraavana vuonna hän hyppäsi alas kohtalokkaasta vitosesta. Ainoa, mitä Maatsalo ei tee, on kaiteelta hyppääminen.

– Äiti sanoi, että viikkorahat menee, jos se näkee minut kaiteella. En minä sieltä hyppäisi enää muutenkaan. Jos näen lapsia hyppimässä sieltä, tekee aina mieli mennä sanomaan, että ei muuten kannattaisi, Maatsalo sanoo.

Mäenpää uskoo, että monelta onnettomuudelta vältyttäisiin, jos kaikki kävisivät lapsena uimakoulun.

– Uimakoulu voisi olla vaikka kaikille pakollinen koulun liikuntatuntien lisänä. (HäSa)