Sehän on ruunikko!

 

Ylen Mannerheim-elokuvan roolituksessa on tehty perustavaa laatua oleva virhe.
 
Marsalkka Mannerheimilla oli yksi ystävä ylitse muiden. Se oli Käthy, Ruotsissa vuonna 1934 syntynyt puoliverinen ratsuhevonen. Yhdessä nämä kaksi kulkivat sotatantereella mitään pelkäämättä, Marski ja Käthy, Käthy ja Marski. Kävipä niinkin, että Marskin kuoltua tuli Käthy vieraaksi hautajaisiin suruloimeen pukeutuneena. Pari vuotta myöhemmin tamma laukkasi isäntänsä perässä autuaammille laitumille.
 
Nyt, lähes 60 vuotta Käthyn poismenon jälkeen Yleisradio tekee Mannerheimista elokuvan. Mutta mitä me hevostytöt elokuvan mainospätkässä näemmekään. Mannerheim ratsastaa sirolla, ruunikolla hevosella, jonka päätä ei korista minkäänlaiset merkit. Käthy oli jykevämpi. Tammalla oli säkäkorkeutta 171 senttimetriä, ja väritykseltään se oli rautias. Päätä koristi leveä valkoinen läsi.
 
Nyt ei ole roolitus mennyt lainkaan nappiin. Tuo elokuvassa esiintyvä hevonenhan ei näytä lainkaan Käthyltä, tuskin se on edes Ruotsissa kasvanut puoliverinen. Tästähän voisi vaikka kimpaantua.
 
Tällainen moka on verrattavissa siihen, että Englannin kuningattaresta kertovassa elokuvassa Elisabeth II kirmaisi Welsh corgien sijasta mopsien kanssa. Miksi Marskia ei saman tien laiteta ratsastamaan kirahvilla tai jääkarhulla pitkin Kenian aavikoita. Se heppa maiskuttaakin niin epämielyttävän näköisesti siinä mainoksessa. Käthy ei olisi ikinä maiskuttanut. Se olisi seissyt ylväänä, ja ehkä vähän nostanut etukaviotaan ja höristänyt korviaan. Niin paljon kuin tuo hevonen onkaan maamme eteen tehnyt, ja nyt se häpäistään julkisin verovaroin tuotetussa elokuvassa.
 
Joku saattoi suuttua siitä, että Mannerheimia esittää tummaihoinen, Marski kun oli läpeensä valkoinen. Eihän sillä nyt niinkään ole väliä, ihminen kuin ihminen. Pääosin fiktiiviseksi tarkoitettu elokuva ei maailmanhistoriaa noin vain muuta, oli pääosassa sitten tummaihoinen Mannerheim tai pitkätukkainen Kekkonen. Taiteen tekeminen vaatii joskus raja-aitojen rikkomista. Aina ei voi onnistua, mutta tuomita ei pitäisi ennen kuin lopputuloksen näkee.
 
Kaikesta tästä paasaamisesta huolimatta aion siis katsoa elokuvan. Ihan kiusallani seuraan silmä kovana, kuinka tuo hevonen suoriutuu Mannerheimin parhaimman ystävän roolista. Mutta mielipidettäni en muuta. Kyllä Käthyä esittävässä konissa olisi pitänyt edes vähän olla yhdennäköisyyttä esikuvansa kanssa.