Uutiset

Seksiä selkäkipuun

Seksi auttaa selkäkipuihin, arvioi sanfranciscolainen lääkäri ja hoiti itse naispotilaan lääkityksen. Nyt potilas vaatii lääkäriltä oikeudessa neljän miljoonan dollarin vahingonkorvauksia useista yhdynnöistä.

Sama lääkäri sai viime vuonna 60 päivää vankeutta huijattuaan rahaa sairaskassalta. Tuolloin poppamies vielä myönsi tekonsa, mutta tällä kertaa hän vakuuttaa seksin perustuneen molempien osapuolien tahtoon.

STT

Mitä rehellisin pankkirosvo

Herrasmies ei unohda kohteliaita tapoja edes varastaessaan. Brittiläisessä pankissa työskennellyt mies jätti työpaikkansa kassalippaaseen lapun, jossa hän ilmoitti ”lainanneensa” seitsemän miljoonaa puntaa (yli 10 miljoonaa euroa).

Ei liene yllättävää, että varas jäi kiinni. Hän jatkoi rehtiä linjaansa myös oikeudenkäynnissä. Kun vorolle luettiin 43 eri syytettä, hän tiedusteli, voitaisiinko hänen katsoa syyllistyneen rikokseen myös 263 muussa lainkohdassa.

Oikeus tivasi 58-vuotiaalta syytetyltä, myöntääkö hän syyllisyytensä.

– Olen syyllinen joka ikiseen näistä rikoksista, mies julisti.
Pankkimiehen tuomiosta päätetään marraskuussa.

STT

Hanhi tyrmäsi hannuhanhen

Eivät ruotsalaisetkaan ole aina onnekkaita hannuhanhia. Tästä todistaa länsinaapurissa sattunut merkillinen metsästysonnettomuus.

Ruotsalainen metsästäjä menetti tajuntansa, kun hän ampui kanadanhanhea ja lintu putosi suoraan hänen päähänsä. Ulf Illback sai niin reilun tällin, että hän joutui viettämään kaksi päivää sänkypotilaana.

– Hanhi taisi haluta kostoa, Ilback myönsi Extra Östergotland -lehdelle.

Kanadanhanhi voi kasvaa noin kuuden kilon painoiseksi.

STT