Uutiset

Senaatin oikeuskomiteassa kuultiin kaksi hyvin erilaista totuutta – Kavanaugh kiisti syyllisyytensä ja Blasey Ford pysyi sanomisissaan

Yhdysvalloissa senaatin oikeuskomitean kuulemisessa nähtiin paljon tunteita ja kuultiin kaksi hyvin erilaista versiota totuudesta, kun komiteassa käsiteltiin korkeimman oikeuden tuomarin ahdistelusyytöksiä. Komitean eteen astui ensin professori Christine Blasey Ford, joka syyttää korkeimman oikeuden tuomariehdokasta Brett Kavanaugh’ta seksuaalisesta ahdistelusta.

Hän sanoi komitealle olevansa aivan varma, että häntä ahdisteli vuosia sitten juuri Kavanaugh. Hänen mukaansa ei voi mitenkään olla mahdollista, että hän muistaisi väärin. Hän kertoi kauhistuneensa ajatusta komitealle todistamisesta, mutta sanoi kokeneensa sen kansalaisvelvollisuudekseen.

Blasey Fordin mukaan muistot illasta ovat ahdistaneet häntä vaiheittain aikuisena. Hän vakuutti, ettei hänen syytöstensä takana ole politiikka. Hän sanoi olevansa itsenäinen ihminen eikä kenenkään pelinappula.

Blasey Fordin mukaan näkyvästi humalainen Kavanaugh ja tämän ystävä Mark Judge pakottivat hänet makuuhuoneeseen ja lukitsivat oven perässään, kun hän oli 15- ja Kavanaugh 17-vuotias. Sen jälkeen Kavanaugh hänen mukaansa yritti riisua häntä.

– Uskon, että hän aikoi raiskata minut, Blasey Ford sanoi.



Vannon isänmaan ja Jumalan kautta, että olen syytön



Kavanaugh puolestaan vakuutti olevansa syytön.

– Olen täällä kertomassa totuuden. En ole koskaan ahdistellut ketään seksuaalisesti, hän sanoi.

Kuulemissa Kavanaugh myös ilmoitti, ettei aio vetäytyä ehdokkuudestaan ahdistelusyytösten takia. Hänen mukaansa syytökset ovat jo tuhonneet hänen maineensa ja perheensä pysyvästi.

– Maineen, jota on rakennettu vuosikymmeniä julkisessa palveluksessa.

Hänen mukaansa esitetyt syytökset ovat osa laskelmoitua poliittista iskua, jonka seuraukset tunnetaan vielä vuosikymmeniä. Hänen mukaansa nimittämisprosessista on tullut kansallinen häpäisy.

Kavanaugh kritisoi kuulemisensa lopuksi komitean demokraatteja.

– Minä rakastan lain opettamista. Mutta kiitos joidenkin teidän, en ehkä koskaan voi enää opettaa.

Hän sanoi myös rakastavansa valmentaa tyttärensä koripallojoukkuetta.

– Rakastan valmentamista enemmän kuin mitään muuta, mutta kiitos joidenkin teidän, en ehkä koskaan voi enää valmentaa.

– Vannon isänmaan ja Jumalan kautta, että olen syytön näihin syytöksiin, Kavanaugh lopetti.



Trump: Kavanaugh’n todistus oli voimakas, rehellinen ja vaikuttava



Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vakuutti Kavanaugh’n kuulemisen jälkeen edelleen tukevansa tätä korkeimman oikeuden tuomariksi.

Trump tviittasi, että Kavanaugh’n todistus oli voimakas, rehellinen ja vaikuttava. Trumpin mukaan todistus osoittaa Amerikalle juuri sen, miksi hän nimitti Kavanaugh’n.

– Demokraattien etsi ja tuhoa -strategia on häpeällinen, ja tämä prosessi on ollut täydellistä huijausta ja pyrkimys on ollut viivyttää, häiritä ja vastustaa. Senaatin on äänestettävä! Trump tviittasi.

Kahden senaattorin mukaan oikeuskomitea äänestää Kavanaugh’ nimittämisestä korkeimman oikeuden tuomariksi perjantaina. CNN:n uutisoi, että republikaanisenaattorit Roy Blunt ja Bill Cassidy sanoivat, että komitean on tarkoitus äänestää asiasta suljettujen ovien takana perjantaina aamulla.

Oikeuskomitean puheenjohtaja Chuck Grassley ei kuitenkaan suoraan vastannut kysymykseen äänestyksestä.

Asiasanat