Uutiset

Seurakunta pyrkii hyvin soivaan nollatulokseen

Hämeenlinna-Vanajan suurseurakunta aloittaa neljännen vuotensa tutuissa merkeissä. Kirkkoneuvoston torstaina käsittelemä seitsemän miljoonan euron talousarvio on jo viime vuosilta tutulla mallillaan. Uusia hankkeita ei aloiteta eikä henkilöstöäkään vähennetä. Tavoitteena on nollatulos.

Mahtuu ensi vuoteen silti hieman uuttakin. Hämeenlinnan kirkkopuiston kunnostaminen alkaa ja Vuorentaan hautausmaa laajenee Marssitien vartta pitkin. Muilla hautausmailla tuoksuu kesällä tuore asfaltti, kun käytäviä päällystetään.

Myös musiikki on tärkeässä osassa ensi vuoden suunnitelmia. Konsertteja aiotaan järjesteää nykyistä enemmän ja näin myös tukea vaikeuksissa olevaa Hämeenlinnan kaupunginorkesteria. (HäSa)