Uutiset

Siimeksestä ei ole mannekiiniksi

Suvi-Anne Siimes on jättämässä politiikan. Tämä oli tiedossa, mutta vasta eilen paljastui, mitä hän tekee työkseen päättäessään uransa kansanedustajana. Siimes siirtyy Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajaksi, eläkkeelle jäävän Jarmo Lehtosen seuraajaksi.

Siimes on järjestänyt pienen ajan sisällä kaksi uutispommia. Ensin hän ilmoitti jättävänsä Vasemmistoliiton puheenjohtajan tehtävät, mikä hakee ratkaisuna vertaa suomalaisessa politiikassa. Toinen pommi oli ilmoitus siirtymisestä teollisuuden ja nimenomaan lääketeollisuuden leipiin.

Vai osasiko joku veikata maaliskuussa, Siimeksen tehtyä pesäeron Vasemmistoliittoon, että hänestä tulee lääketeollisuuden etujen ajaja ja samalla kotimaisen teollisuuden tärkeä vaikuttaja.

Siimestä on jo ehditty kutsua halveksivaan sävyyn lääketeollisuuden uudeksi mannekiiniksi. Tällaisiin arvioihin ei ole pienintäkään aihetta, sillä työhönsä paneutuvana vahvana persoonana entinen puoluejohtaja ei varmasti taivu lääketeollisuuden hymyileväksi kaupanedistäjäksi.

Lääketeollisuus päätyi itse asiassa riskivalintaan. On hyvin vaikea kuvitella, että yhteiskunnan tarkkaan tunteva ja politiikan kaikki puolet nähnyt entinen puoluejohtaja suostuu olemaan pelkkä äänitorvi, käskyläinen. Lääketeollisuuden piirissä toimivat saavat varautua siihen, että heillä on vuoden kuluttua myös yhteiskunnan ja asiakkaiden näkökulmaa ymmärtävä toimitusjohtaja.

Kaiken keskellä ei pidä unohtaa, että Siimes on koulutukseltaan ja kokemukseltaan vallan sopiva lääketeollisuuden johtoon. Hän on opiskellut kansantaloustiedettä ja valmistunut valtiotieteen lisensiaatiksi vuonna 1993. Politiikassa toimimisesta on uudessa työssä etua.

Siimestä ei voi missään tapauksessa syyttää helppoon tehtävään hakeutumisesta. Lääkkeet, ja nimenomaan niiden kalleus, ovat olleet vuodesta toiseen päivän puheenaihe. Arkisen elämän ristiriita on perin tunnettu: varsinkin potilaat peräävät entistä kalliimpia lääkkeitä, yhteiskunta puolestaan tekee työtä lääkkeiden hinnan laskemiseksi ja myös niiden käytön vähentämiseksi.

Suomalainen lääketeollisuus ei ole suorastaan umpikujassa, mutta sen asema on kiistatta tukala.

Vasemmistoliitossa vahvistui käsitys, että Siimes oli täysin väärässä tehtävässä puoluejohtajana ja punaisen puolueen kansanedustajana. Siimeksen kivittäjät, heitä riittää yhä, laskevat tarkoitushakuisesti, että hän paljasti vasta nyt todellisen minänsä. Siimes ei ole vasemmistoliittolainen, ei edes demari vaan teollisuuden etujen puolestapuhuja.

Siimeksen valinta kertoo paljon politiikan murroksesta. Vasemmistoliiton edeltäjä SKDL korosti vielä 1980-luvulla, että lääketeollisuus ja apteekit saalistavat hyötyä sairaiden kustannuksella. Tällä perusteella puolue vaati lääkebisneksen sosialisointia, ottamista yhteiskunnan omistukseen.

Lääketeollisuus päätyi itse asiassa riskivalintaan.