Kolumnit Uutiset

Siirretään syntymäkoti vitriiniin

Sibeliuksen syntymäkoti on ollut 1830-luvulta lähtien paikallaan, mutta edelleen Hämeenlinnassa pähkäillään, voisiko syntymäkodin siirtää jonnekin muualle ja jos niin minne.

Kehitys ei yhteen syntymäkotiin kompastu, vaan mielikuvituksen puutteeseen.

Kauppakeskus Tuuloseen ei Hanssin Jukan lisäksi enää toista museokalua mahdu, mutta miksei rakenneta syntymäkodille ihan ikiomaa lasivitriiniä sen nykyiselle paikalle?

Olisihan se komeaa, jos kantakaupungissa olisi kauppakeskuksen vetonaulana 1830-luvun talo, kun Tuuloksessa ratsastettaisiin paljon tuoreemmalla DC-nostalgialla.

Kaupungissa jossa onnistuttiin rakentamaan kauppakeskus moottoritien päälle, luulisi saman onnistuvan yhden vanhan rakennuksen päälle. Samalla päästäisiin eroon myös kiusalliseksi kiviriipaksi muodostuneesta kauppakeskus Linnasta.

Jos oikein hankalaksi menee, suojataan vain syntymäkoti lasikuplalla. Mikä sen mukavampaa kuin tiirailla mennyttä maailmaa jalat turvallisesti nykyajassa.

Sibeliuksen syntymäkoti kuuluu tontilleen, mutta tontti ei välttämättä kuulu syntymäkodille.

Aika on hurauttanut jo vuosia sitten entisen Sokoksen ohi, mutta takapihan syntymäkoti on edelleen ajan hermolla. Etenkin nyt, kun se on saatu saneerattua komeaksi, eivät pihan pienet puutteet pistä silmään.

Olkoonkin talo menneisyyden kummajainen, on se kuitenkin kiistatta Hämeenlinnan ainoa rakennus, jossa Sibelius on joskus elänyt. Kaikki muut Sibeliusten asuintalot onkin ehditty purkaa jo aikapäiviä sitten.

Purettu oltaisiin myös syntymäkoti, ellei talon lahjoittaja olisi edellyttänyt sen säilyttämistä. Luojan kiitos kauppias Harald Grön oli 50-luvun puolivälissä niin kaukonäköinen, että pelasti talon.

Ensimmäiset sata vuottaan talo sai olla rauhassa. Sitten purettiin koko korttelin vanhat puutalot ja syntymäkodin huonejärjestystä muutettiin. Eniten muuttui kuitenkin rakennuksen julkisivu, sillä rakennuksessa avattu kauppa tarvitsi oven kadulta.

Aika on monta kertaa viisas.

Suuri osa Hämeenlinnasta onnistuttiin purkamaan, mutta rippeitä osataan arvostaa sitäkin enemmän.

Antaa syntymäkodin muistuttaa tulevia sukupolvia 1800-luvun Hämeenlinnasta, jolloin talojen pihoilla juoksentelivat possut siinä kuin polvenkorkuiset säveltäjämestaritkin.

On suuri vahinko, jos syntymäkoti siirretään laitakaupungille, josta se on helppo unohtaa.

Poissa silmistä, poissa mielestä.