Uutiset

Sikari kääriytyy käsityönä

Sikaria ei ole ilman Kuubaa. Espanjalaiset veivät 1600- luvulla modernin sikariosaamisen Kuubaan eli takaisin käärityn tupakanlehden alkuperämaahan. Nykyisin Kuuba on on maailman suurin ja tunnetuin sikarintuottaja, jonka melkein 200 miljoonan sikarin vuosittaisesta tuotannosta yli puolet myydään Espanjaan.

Muuten työnjako sikarimaailmassa on selvä. Alkuperäistuottajia ja usein valmistajia ovat köyhät ja maantieteellisellä sijainnilla siunatut maat: Dominikaaninen tasavalta, Honduras, Nicaragua, Meksiko, Brasilia ja Kamerun. Varsinaiset tuotannon omistajat ja jakelijat ovat sen sijaan länsimaissa, Yhdysvaltojen lisäksi Espanjassa, Saksassa, Hollannissa.

Kaikessa sikareihin liittyvässä Kuuba on oma omituinen poikkeuksensa, niin myös sikarien röyhyttelijänä. Kuubalaiset tuhkauttavat yli 20 sikaria per asukas vuodessa. Toisaalta kolmasosa kuubalaisten kuolemista johtuu tupakasta.

Kun USA 1962 kyhäsi Kuuban kauppasaartoa kokoon, yritti presidentti John F. Kennedy saada sikarit saarron ulkopuolelle.
Kun JFK ei onnistunut yrityksissään, lähetti hän maineikkaan avustajansa Pierre Salingerin ostamaan kaikki löytämänsä presidentin suosikkisikarit. Avustaja onnistui ilmeisen hyvin, koska kartutti presidentin humidoria 1200 kappaleella H. Upmann Petit Coronas- sikareita. Tietyistä syistä sikareista jäi iso osa polttamatta. Muista tuprutelleista Yhdysvaltojen presidenteistä Bill Clintonin suosikki oli monipuolinen Hoyo De Monterrey Excalibur #1.

Kuuban kauppasaarto on edelleen voimassa. Piskuisen naapurinsa kiusaamisessa demokraatti Clinton ja republikaani Bush Jr ovat ollet liikuttavan samanmielisiä. Lokakuussa YK äänesti saarrosta taas kerran. Äänestys päättyi 179-4. Mutta koska yksi vastustajista oli USA, jäi saarto edelleen voimaan.

Sikariklubeilla uusi kukoistuskausi

Vaikka sikaristit haluavatkin erottaa sikarit ja savukkeet toisistaan, savukkeiden haitat lasketaan lain edessä sikareiden haitoiksi.

Tupakointikiellot koskevat niin perinteisiä syöpäkääryleitä kuin kuubalaisia puhtaita lunnontuotteita.

Yhdysvallat on maailman suurin savukkeiden sekä sikareiden kuluttaja, vaikka joissakin sen osavaltioissa on maailman tiukimpia tupakkalakeja. Niinpä varsinkin itärannikolla on palattu viktoriaanisiin aikoihin, jolloin syntyivät Lontoon legendaariset herrojen klubit, joissa herrasmiehet kävivät pössyttelemässä savukkeita sekä ennen kaikkea sikareita.

Varsinkin Floridassa yksityiset sikariklubit elävät uutta kukoistuskauttaan. Klubin jäsenet valitaan tarkkaan ja jäsenyys voi maksaa jopa 6 000 dollaria.

Köyhempi sikaristi saa vielä toistaiseksi polttaa kotonaan. Mutta siisti mies on siisti mies, kaikkia ei kuolleen sikarin joskus aika rämäkkä haju miellytä. Sikaristi saattaa raikastaa polttamisen jälkeistä ilmapiiriä käyttämällä sikarihuoneessa jotakin erityisesti savuhaittoihin tarkoitettua oheistuotetta.

Näitä löytyy markkinoilta erilaisista hajuja peittäväsistä aerosoleista edullisten hajuja poistavien kynttilöiden kautta aina elektronisiin super-ionisaattoreihin saakka.

Ei mitään snobbailua

Sikareihin liitetään usein hyvinkin tarkkoja ohjeita ja sääntöjä; kuinka sikari valitaan, sytytetään, poltetaan, sammutetaan ja säilötään. Samalla tavalla kuin kaikki kiellot on tehty kierrettäväksi, ovat poltto-ohjeet pikemminkin suuntaa antavia suosituksia.

Tohtorit Olli Alho ja Jari Ehrnrooth painottavat suomalaisen sikarikulttuurin aapisessa Sikari aamusta iltaan (WSOY, 1999), että oma tyyli, ja henkilökohtainen maku on tärkein. Vaikka rituaalit ovat tärkeitä ja perinteisillä sikarisäännöillä on oma looginen perustansa, ei yhtä ainoata oikeata tapaa askaroida sikarinsa parissa ole olemassakaan. Jos osaa imeä ja puhaltaa, osaa myös polttaa sikaria.

Henkilökohtaisen maun tärkeyden todistavat omat kokemukset Kuubasta. Siellä äijät polttavat mitä eteen sattuu, sytyttävän sen keinolla millä hyvänsä ja pitävän olennaisempana sikari kädessä puhumista kuin tuprutteluun päätoimisesti keskittymistä.

Sikareiden seuraksi suositellaan usein gourmet- ruokaa, laatukonjakkia tai -viskiä sekä hyvää kirjaa. Sairiossa testattu nakkipiirakka, kossu ja Tex Willer- yhdistelmä toimi myös erinomaisesti herkullisen havannalaisen kaverina.

Sikarissa palaa rahaa

Sikarit yhdistetään usein konjakkiin, golfiin ja komeaan autoon, mutta sikarinpolton ei tarvitse olla kallista. Fidel Castron lanseeraamaan Cohiba Esplendido- sikariin saa toki menemään 40 euroa ja Sibelius- sikariin 25 euroa. Mutta yhä useammin uudempi sikaripolvi valitsee perussikariksi 5-10 euroa maksavan ei- kuubalaisen. Juhlapäivänäkin hurvitellaan ”vain” 10-20 euroa maksavalla laatusikarilla. Erityisesti amerikkalaiseen arkeen kuuluvat myös usein aivan kelvolliset taalan arkisikarit.

Sikarit yhdistetään usein konjakkiin, golfiin ja komeaan autoon, mutta sikarinpolton ei tarvitse olla kallista.

Hyvä esimerkki sikarin palaamisesta pukuporukoilta oikeiden ihmisten pariin on kohta viisi vuotta Helsingissä toiminut Sikarihuone. Se on pääkaupungin snobahtavien sikaribaarien joukossa tervetullut poikkeus. Piskuinen, teeskentelemätön, sopivasti kulahtanut kuppila, jossa on alan lehtien ja työkalujen lisäksi tarjolla sikareita puolestatoista eurosta 42 euroon.

Hämeenlinnan edustavin myyntihumodori on ehkä hieman yllättäen Kirkkopuiston kupeessa sijaitseva Linnan krouvi- pistäytymisravintolassa.

Perinteisin kotomaamme varsinaisista sikarikaupoista on helsinkiläinen Havanna-Aitta, varsinkin sen vuosikymmeniä alan harrastajia palvellut Aleksanterinkadun liike. Meille periferian kasvateillekin helposti löytyviä pääkaupungin sikariaarreaittoja ovat myös Stockmann ja rautatieasemalla sijaitseva Pullman Bar.

Turusta löytyy vanha Turun tupakkakauppa, joka tekee postimyyntiä. Ehkä suositeltavin täkäläinen sikarien postimyyntikauppa on Amanita, joka perinteisten havannalaisten lisäksi myy myös runsaasti kanariansaarelaisia sikareita.

Suomalaiset sekä ulkomaiset postimyyntitoimittajat löytyvät netistä. Saksalaiset ja espanjalaiset toimittavat kohtuuhinnoin myös havannalaisia. Sikareita EU:n ulkopuolelta tilatessa kannattaa muistaa, että tullit ja verot melkeinpä kaksinkertaistavat sikarin hinnan. Toisaalta tullaaminen tuntuu olevan kaikille mahdollisille osapuolille jonkinlaista arpapeliä. Esimerkiksi toimittajaparkanne viidestä samanlaisesta USA:n lähetyksestä kaksi joutui tulliin, toisen verot ja tullit 88 prosenttia sikareiden hinnasta, toiselle kuluja kertyi reilusti yli sata prosenttia.

Parainen, Suomen Havanna

Euroopassa sikareita valmistetaan pelkästä tupakasta käsin enää Espanjan Kanariansaarilla – ja Suomen Paraisilla.

Suomessa on tupakoitu jo 400 vuotta. 1900- luvun alussa maassa toimi vielä 34 tupakkatehdasta. Pietarsaaressa tupakkatuotanto alkoi 1762. Kun ruotsalaiset ostivat ja samantien lopettivat viimeisen suomalaisen sikaritehtaan, legendaarisen pietarsaarelaisen Rettigin tehtaan 1998 ja jättivät 70 ihmistä työttömäksi, päätti Johan Sundqvist jatkaa toimintaa Paraisille.

Uudelle tehtaalle nimensä antanut Sundqvist sai Gustav Rettigin hoivissa perinteisen ja perinpohjaisen sikarikoulutuksen.

– Kaikki valmistuksen vaiheet tulivat tutuksi kansainvälisessä neljän vuoden opissa, joka kattoi koko prosessin kasvatuksesta myyntiin.

Nykyisin 51- vuotias Sundqvist edustaa itse asiassa perinteisen sikariosaamisen nuorta polvea. Huoli käsityöläisperinteen katoamisesta, varsinkin Euroopassa, ei ole ikääntyvässä kansainvälisessä sikariperheessä perusteeton.

Vaikka Sundqvist onkin täysinoppinut sikarimestari, Paraisten tehtaan käsivalmisteiset herkut käärii toinen Pietarsaaren veteraani, Anne Rautio (55). Urallaan 480 000 sikaria käärineen Raution työskentelyä ei voi verrata kuin taikurin työhön.

Muutamassa sekunnissa nipusta tupakanlehtiä tulee muottikuivatusta vaille valmis sikari. Käsityön ja taiteen raja hämärtyy.

Sikaritehdas J. Sundqvistin myydyin artikkeli on pikkusikari Piano, sen isoveli on käsin tehty corona- kokoinen Grande Piano. Perheenlisäystä on odotettavissa lähiaikoina, kun valmistukseen ehtii myös senorita- kokoinen illallisikari Mezzo Piano. Sundqvist valmistaa myös upeaa Sibelius- sikaria, yhteistyössä kirjallisuuspuolelta tunnetun Kai Linnilän Amanita- yrityksen kanssa.

Tasaisesti tuotantoaan noin kymmenen prosenttia vuodessa kasvattanut Sundqvist valmistaa nykyisin reilusti miljoona sikaria, niistä noin 10 000 on Grande Pianoja. Vertailun vuoksi mainittakoon, että sata vuotta sitten Rettig valmisti 8,7 miljoonaa sikaria.

Kimmo Miettinen