Uutiset

Silvio Berlusconia ei tule ikävä

Italian parlamenttivaalit olivat loppuun saakka jännittävät. Kumpikaan vallasta kamppailleista leireistä ei tiennyt tuoreeltaan pitäisikö juhlia vai itkeä. Yleensä italialaiset eivät peittele tunteitaan, mutta tällä kertaa vallitsi pääasiassa hämmennys.

Italialaisille ei ole yhdentekevää kuka maata johtaa. Äänestysvilkkaus nousi yli 83 prosenttiin, mikä kelpaa hyvin suomalaisille esimerkiksi vajaan vuoden päästä pidettäviin eduskuntavaaleihin.

Pääministeri Silvio Berlusconi joutuu väistymään, vaikka ei tappiotaan tunnustakaan, vaan vaatii vielä ponnekkaasti äänten tarkistuslaskentaa.

Italian pääministeriksi nousee aikaisemmin EU:n komission puheenjohtajana tunnettu Romano Prodi, joka on edeltäjäänsä värittömämpi, mutta monin verroin poliittisesti luotettavampi.

Pöyhkeää ja omapäistä Berlusconia ei tule ikävä. Silti on taas tunnustettava, että hän on kaikessa häikäilemättömyydessään taitava poliitikko, joka on noussut ennenkin tappion jälkeen uudestaan valtaan.

Silvio Berlusconi on ratsastanut kansallismielisen Forza Italian aallonharjalla ja on upporikkaana euromiljardikkona pönkittänyt asemaansa läpitunkevan mediavaltansa avulla.

Berlusconi on päässyt epäselvyyksistä tähän asti kuin koira veräjästä, mutta jatkossa korruptioepäilyt ja myös varsinaiset syytteet nostettaneen uudelleen esille.

Silvio Berlusconi lupasi aikanaan nostaa Italian talouden uuteen kukoistukseen. Toisin on käynyt. Maan talouskasvu on pyöreä nolla, budjettivaje ammottava, ja lisäksi Italiaa repii raju työttömyys. Koko Euroopalle on tärkeää saada Italia nousuun aallonpohjastaan. Maan talous kaipaa tiukkaa budjettikuria ja muun muassa vanhanaikaisen byrokratian purkamista.

Prodin keskusta-vasemmistolaiseen liittoon kuuluu ryhmiä keskustasta vasemmiston äärilaidalle asti. On ratkaisevaa, miten liiton rivit kestävät Berlusconin keskusta-oikeiston hyökkäykset. Hänen leirinsä ulottuu äärioikeistoon eli fasisteihin asti, joten keinot ovat tarvittaessa äärimmäisiä.

Tilanne maan senaatissa on erittäin tasainen. Silvio Berlusconi tukijoukkoineen tarttuneekin myös vanhaan aseeseensa: loikkareiden houkutteluun, koska muutamankin paikan heilahdus riittää kääntämään valtasuhteita.

Berlusconi pystyy tekemään kiusaa ja pitkittämään epäselvää poliittista tilannetta. Äänten tarkistuslaskenta vie aikansa, kun vielä ei tiedetä tarkasti edes sitä, mitkä äänet tarkistetaan.

Italia tarvitsisi pikaisesti toimintakykyisen hallituksen, mutta sen muodostaminen näyttää joka tapauksessa siirtyvän toukokuuhun, koska ensin on valittava maalle uusi presidentti ja hänen on ehdittävä astua seremonialliseen virkaansa.

EU on Romano Prodille kuin toinen koti. Hän on edeltäjäänsä valovuosien verran yhteistyöhaluisempi ja -kykyisempi. Se ei ole ollenkaan vähäpätöistä myöskään Suomelle, jonka seuraava EU-puheenjohtajuus lähestyy hyvää vauhtia.

Päivän lehti

9.4.2020