Uutiset

Sininauhan päihdetyöhön luotetaan

Hämeen Sininauha -yhdistyksen päihdetyö saa erittäin hyvän arvosanan yhteistyökumppaneille tehdyssä kyselyssä. Sininauha koetaan luotettavaksi, joustavaksi ja asiantuntevaksi yhteistyökumppaniksi, joka pystyy kehittymään muuttuvassa maailmassa.

-Hämeen Sininauha koetaan luotettavaksi päihdetyön yhteistyökumppaniksi, joka pystyy kehittymään. Tulos on poikkeuksellisen hyvä, sanoo kymmeniä kyselytutkimuksia tehnyt, Mainiemen päihdetyön kehittämisyksikön suunnittelija Helena Heinonen.

Kyselyyn vastanneet ovat TE-keskuksia, Ely-keskuksia, oppilaitoksia, A-klinikoita, kuntia, kaupunkeja, seurakuntia, vankiloita, valtakunnallinen Sininauhaliitto, Luotsi-säätiö, Työvoiman palvelukeskus TYP ja muita järjestöjä sekä yhteisöjä, joille Hämeen Sininauha tekee alihankintatyötä.

Hämeen Sininauhan toiminnanjohtajaa Aake Huurresaloa palaute imartelee, vaikka Sininauha tietää tekevänsä hyvää työtä. Silti hän näkee yhdistyksen päihdetyössä parannettavaa.

-Se ei välttämättä tarkoita toiminnan laajentumista, mutta yhteiskunnan kahtiajako ei pysähdy. Työn määrä on lisääntymässä. Meillä ei ole ongelmiin patenttiratkaisua, mutta haluamme työskennellä niiden ihmisten hyväksi, joilla ei ole puolustajia.


Ongelmien hinta on havahduttanut

Yhteistyökumppaneilta kysyttiin, miten alkoholipolitiikkaa pitäisi niiden mielestä muuttaa. Lähes yksimielisesti kyselyyn vastanneet olivat sitä mieltä, että alkoholin saatavuutta ja tarjontaa pitää rajoittaa.

Tätä mieltä oli 96 prosenttia vastaajista. Heinosen mukaan tulos on linjassa valtakunnallisten väestökyselyiden kanssa.

-Vastauksissa havahdutaan siihen, että päihteiden käyttö on yhteiskunnalle kallista. Se tuottaa suuria menoja terveydenhuollolle ja poliisille sekä järjestyshäiriöitä.

Asennetta päihdeongelmien syistä mitattiin kysymyksellä, mistä päihdeongelma vastaajan mielestä johtuu. Suurin osa katsoi, että ongelma on perimän ja ympäristötekijöiden yhteistulos.

Vastauksissa korostui myös ajatus, että taustalla on tunne-elämän häiriö tai sairaus.

-Alkoholiongelmiin pystytään vaikuttamaan sitä paremmin, mitä paremmin ymmärretään perimmäiset syyt alkoholin liikakäyttöön, Heinonen sanoo.


Päihdetyö lisää yleistä turvallisuutta

Hämeen Sininauhan tärkeydestä kertovat yhteistyökumppanien vastaukset kysymykseen, mitä tapahtuisi jos yhdistyksen toiminta lakkautettaisiin.

-Monen vastaajan mukaan heikko-osaisten asema heikentyisi, ei siis pelkästään päihdeongelmaisten, Heinonen kertoo.

Uhkana nähtiin, että päihdetyön keskeinen toimija ja arjen asiantuntijuus katoaisi, syrjäytyminen ja päihdeongelmat lisääntyisivät.

Päihdeongelmaiset asiakkaat jäisivät asunnottomiksi ja vaille työtä. Joku vastasi, että seurauksena olisi katastrofi.

-Sininauha lisää yleistä turvallisuutta. Jos asiakas ei olisi kuntouttavassa työtoiminnassa, hän todennäköisesti ryyppäisi. Jokainen selvä päivä on hyvä päivä, Huurresalo arvioi.


Missä vaiheessa hauskuus lakkaa

Kysymällä vastaajien omia kokemuksia ikäistensä päihteiden käytöstä selvitettiin, mikä yhteiskunnassa mättää, niin että ihminen valitsee päihteet. Vastaajien mukaan päihteillä häivytetään pahaa oloa ja paineita. Hauskanpito nähtiin tärkeänä syynä.

-Missä vaiheessa hauskanpito ei ole enää hauskaa? En ole tavannut ketään todella syvällä ongelmien suossa olevaa, joka sanoisi, että päihteiden käyttö on enää hauskaa, Helena Heinonen kertoo.

Parantamisen varaa yhteistyökumppanit löysivät varsinkin Hämeen Sininauhan näkyvyydessä ja tiedottamisessa. Heinonen tulkitsee, että vaatimus tiedotuksen parantamisesta kertoo, että yhdistyksen toimintaa arvostetaan.

Toiminnanjohtaja Huurresalo myöntää tiedotuksen puutteet.

-Olemme aika näkymättömiä. Sininauhan omalla työalalla meidät tunnetaan, muttei yleisessä tietoisuudessa.

Yhteistyökumppanit lupasivat apuaan toiminnasta tiedottamisessa, toteuttaa projekteja ja pitää omalta osaltaan kiinni sovitusta. (HäSa)