Kolumnit Uutiset

Sinisiä ajatuksia - halvalla?

Ennen kuin filosofi Pekka Himanen eilen päätti sinisen lenkkinsä kotimaassa, ehti hän esittää vielä yhden oivalluksen. Pääministerin häneltä tilaama tutkimushanke on joutunut suomalaisten hampaisiin, koska käynnissä on poliittinen hyökkäys Jyrki Kataista (kok.) vastaan.

Sori vaan, mutta kyllä se ilmeisin selitys on, että Himasen tähänastinen teksti on aikamoista käsiterunoutta. Hattaraksikin sitä ovat kuvailleet työkseen tulevaisuutta tutkivat.

Jokainen, joka on yliopistossa joutunut kaivamaan kultajyviä sadoista tenttikirjoista, kyllä tunnistaa ylihenkistyneen hötön. Laadun tuntee parhaiten silloin kun se puuttuu. Ei mee himaan.

Vankka selitys ”Himas-kohulle” on toki sekin, että se iski talouskurimuksen aikana. Ei 700 000 euroa ole iso summa miljardivajeiden varjossa, mutta kyse onkin arvoista, oikeudentunnosta sun muista aika tärkeistä jutuista. Himasenkin pitäisi moraalifilosofiaa harrastaneena tuo tajuta.

Mitä enemmän olen Himasta pohtinut ja Sinistä kirjaa yrittänyt jaksaa lukea, sitä ilmeisemmäksi on käynyt kohun perussyy. Yhteiskunta, tämä some-Suomikin, on muuttunut niin, että tavallisen ihmisen ei enää tarvitse hävetä.

Häpeä on usein alamaisuutta, totunnaisten auktoriteettien edessä alistumista, tai vähintään osaansa tyytymistä. Poliitikot, raharikkaat, media, Viisaat… Kukaan ei saa asemaa vain sillä, että on kunnostautunut joskus aiemmin tai että on arvostettu ikiomassa vertaisryhmässään.

Himasen työ on ”luonnos kansalliseksi tulevaisuushankkeeksi”. Ainakin seitsemäs tässä maassa.

Ensimmäinen oli kansakunnan ja itsenäisen valtion muodostaminen, sen jälkeen maailmansodasta selviytyminen. Jälleenrakentamisen jälkeen hurmauduttiin hyvinvointivaltiosta. Tietoyhteiskunta-Suomi nostettiin kahteen kertaan, ennen ja jälkeen laman.

Ja nyt on sitten tämä himaslainen ”kestävän kasvun malli” – tai tarkemmin: yksi kestävän kasvun malleista. Ei hän työryhmineen ole ensimmäinen kestävän kasvun kannustaja.

Mutta olisivat nuo aiemmat tulevaisuushankkeet vaipuneet hankeen, jos niitä olisi filosofivetoisesti lähdetty vetämään. Ei taivu Himasen ryhmän työ konkreettiseksi poliittiseksi toimenpideohjelmaksi ainakaan tämän hallituskoostumuksen näpeissä.

Himanen haki julkisuusahdinkoonsa apua parin vuoden takaa Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajasta Matti Apusesta. Tämän lailla Himanen toivoi, että toimittajien poliittiset taustat selvitettäisiin.

Väitetyn poliittisen hyökkäyksen kohde itse valitsi hyvittelystrategian. ”En usko, että toimittajien poliittiset mielipiteet tai taustat vaikuttavat heidän uutisointiinsa”, Katainen sanoi eilen.

Ääripäästä toiseen. Tietysti ne vaikuttavat, jollain lailla ja vaihtelevassa määrin. Eivät lukijat niin tyhmiä ole, että muuta kuvittelisivat.

Itse olen vasemmisto-oikeistolaisen viherkeskustalaisesti ja liian perusteellisesti ajatteleva toimittaja. Kuvittelen ajattelevani. Ajattelen kuvittelevani. Äh, nyt menee liian filosofiseksi.