fbpx
Kolumnit Uutiset

Sinua on jo petetty ja huijattu

Sitä voi kolhia ja siihen voi tulla naarmuja. Se voi romahtaa, loppua ja pettää. Yleensä sen merkitystä korostetaan, joskus sen lujuudesta äänestetään.

Luottamus on ollut Juha Sipilän (kesk.) hallituksen suosikkisanoja alusta alkaen. Kun työn alla oli hallitusohjelma, vakuutti hallituspuolueiden johtajatrio luottamuksen olevan istunnoissa vahvasti läsnä.

Kesällä luottamus oli yhdessä päätöksenteon kanssa lomalla, mutta viime päivinä ministerien käsitykset sen määrästä ja laadusta ovat saaneet selkeästi poikkeavia sävyjä.

Kun Sipilä ajoi viime viikolla sote-uudistusta kohti keskustan tavoitetta ja uhkasi samassa rytäkässä hajottaa hallituksen, hän sanoi kompromissin syntymisen jälkeen, ettei keskinäinen luottamus hallituksessa ollut entisensä.

Timo Soini (ps.) kuvaili luottamuksen saaneet lommoja.

Nopein kriisistä toipuja oli Alexander Stubb (kok.). Jo maanantain Ylen Ykkösaamussa hän totesi tilanteen olleen vaikea, mutta että siitä selvittiin, ja että hallitus pysyy kyllä koossa jatkossakin.

Sivistyssanakirja määrittelee luottamuksen uskoksi, että joku tai jokin ei petä tai huijaa. Verbin “luottaa” synonyymi on “uskoa”.

Luottamuksen olemukseen kuuluu, ettei sitä voi pakottaa, vaan se syntyy ajan kuluessa tai sitä pitää määrätietoisesti rakentaa. Rikottua luottamusta ei korjata pikaliimalla tai sinitarralla – joskus ei kerta kaikkiaan millään.

Mitä miettii nyt rivikansalainen hallituksen luottamusilmapiiristä? Miten avainministerien luottamuksen kokemisen erot heijastuvat hallitustyöskentelyyn? Mikä on sen merkitys ison tehtävän kannalta? Kuka muistaa vielä sloganin Suomi nousuun?

Hallituksen syksyistä taapertamista ja yksittäisten ministereiden nokittelua seurattuaan rivikansalainen haluaa lanseerata termin poliittinen luottamus. Kuten normaalia lyhyemmällä poliittisella muistilla, on poliittisella luottamuksella vähän tekemistä kauniin selkeiden sanakirjamääritelmien tai ihmisten välisen tunteen kanssa.

Jos poliittisesta tai tavallisesta elämästä haluaa tehdä yksinkertaista, kannattaa katsoa enemmän televisiota ja elokuvia. Niiden opetus luottamuksesta ei jätä tulkinnanvaraa.

Kun sinulle sanotaan “luota minuun” – joka yleensä lausutaan “trust me” – voit olla varma, että sinua on jo petetty ja huijattu, mahdollisesti myös vedätetty sekä kusetettu.

Jos vielä tämänkin jälkeen haluat luottaa, olet todennäköisesti puolimatkassa helvettiin.

Menot