Uutiset

Sinun sutesi ei rakasta sinua

Koira on ihmisen sairain ystävä. Eläinfysiologi Seppo Turunen soisi monelle kaupunkilemmikille armonlaukauksen.

Kun susi tappaa koiran, susi saa tappotuomion. Jos koira tappaa suden, ei kellekään tule mieleen tappaa koiraa.

Biologisesti määriteltynä susi ja koira ovat sama eläin, mutta toisen henki on toista arvokkaampi. Tämä johtuu siitä, että toinen on lemmikki.

Eläinfysiologi Seppo Turunen ihmettelee, kuinka sokea piste lemmikit ovat ihmisille. Lemmikin ja luonnoneläimen välinen ero on lemmikinomistajan mielessä valtava. Ihmisen kanssa elävällä eläimellä on lähestulkoon ihmisoikeudet.

Tästä on vain lyhyt matka siihen, että eläimen luullaan myös tarvitsevan samoja asioita tai nauttivan samoista asioista kuin ihminen. Yksi näistä on tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi.

– Eläin ei tarvitse ihmisen rakkautta ja kiintymystä mihinkään, monesti siitä on vain haittaa, Turunen sanoo.

Koira kesytettiin noin 12000 vuotta sitten, ja erityisen tiiviiksi pariksi koira ja hänen isäntänsä ovat muotoutuneet viimeiset 300 vuoden aikana. Kukaan ei tunnu kyseenalaistavan lemmikkikoiran onnellisuutta, vaikka juuri ihminen on muokannut koirasta eläimen irvikuvan.

Minulle on sanottu, että voin hankkia lapsia vain veljeni kanssa. Heidän kasvettuaan lisääntymisikäisiksi hankin taas uutta jälkikasvua omien lasteni kanssa.

Tämä johtuu siitä, että suvussamme kulkee kaunis pitkä selänmuoto, jota halutaan korostaa.

Näin saattaisi puhua mäyräkoira, joka voi muiden pitkäselkäisiksi jalostettujen koirarotujen tavoin halvaantua välilevyvaurioihin hypätessään alas sohvalta.

Eläinfysiologi ja Korkeasaaren eläintarhan entinen johtaja Seppo Turunen puhuu sairaiksi jalostetuista koiraroduista.

Kirjassaan Lemmikkielämää Turunen ihmettelee, kuinka itseään eläinrakkaana pitävä ihminen voi ottaa itselleen esimerkiksi kiinanpalatsikoiran. Se on sisäsiittoisuuden avulla jalostettu suurisilmäiseksi sillä seurauksella, etteivät silmät ole enää kovin tiukasti kiinni silmäkuopissa. Suomeksi sanottuna kiinanpalatsikoiran silmät voivat pullahtaa ulos esimerkiksi tärähdyksen seurauksena.

Ihmismopsit jäivät historiaan

Sisäsiittoisuuden vaikutukset ymmärtää parhaiten, kun etsii esimerkin ihmisen historiasta.

Ulkomuodon sijaan ihmisen pariutumista ovat säädelleen raha ja valta. Euroopassa 500 vuoden ajan useita valtioita hallinneet Habsburgit naivat sukuun omaisuuksien ja aseman koossapitämiseksi.

Suvun espanjalaisen haaran viimeisen hallitsijan Kaarle II:n sisäsiittoisuuskerroin eli perittyjen sisäsiittoisten geenien osuus oli samaa luokkaa kuin vanhemman ja lapsen välisessä avioliitossa.Kaarle II:ssa näkyi tavallista selvempänä suvun tuntomerkki Habsburgien huuli, joka johtui alaleuan epänormaalin suuresta kasvusta. Kävelemään Kaarle II oppi vasta nelivuotiaana. Alaleuan lisäksi hänen kielensä oli tavallista suurempi, mikä vaikeutti puhumista ja teki siitä mongertavaa. Kaarle II:n pää oli poikkeuksellisen iso, suoli toimi miten sattui, hän sai kouristuksia ja kahden lapsettoman avioliiton perusteella voi arvailla, missä kunnossa miehen siittiöt olivat.

Siihen päättyi se sukuhaara.

Habsburgeja voi pitää ihmiskunnan mopseina, Turunen vertaa.

Erona on vain se, että mopsien jalostaminen jatkuu edelleen.

Seurapiirikoirilla tiukat pariutumissäännöt

Hallitsijoiden jalosukuisuuden ihannoinnista 1800-luvulla juontui se, että koirista tuli seurapiirien suosikkeja ja niille haluttiin uudenlaisia ominaisuuksia ja käyttötarkoituksia.

Kun genetiikkaa ei tunnettu, ajauduttiin pelkkien ulkonäköominaisuuksien korostamiseen. Suden perimä on poikkeuksellisen muokkailtava, joten jo muutamassa sukupolvessa saatiin aikaan huomattavia muutoksia.

Vuosisadan lopulla vakiintui koirien jalostamiseen puhdasrotuisuuden periaate ja tiukat pariutumisnormit. Vuonna 1859 pidettiin Lontoossa ensimmäinen koiranäyttely, ja Englannin kennelyhdistys perustettiin vuonna 1873.

Turunen pitää koiranäyttelyitä ja kennelliittoja päävastuussa siitä, ettei koirien rotupuhtausvaatimuksia ole vieläkään merkittävästi höllennetty.

Osavastuun kantavat kasvattajat, jotka tahtovat koiriensa olevan kelvollisia osallistumaan koiranäyttelyihin ja jalostukseen.

Joitakin rotukoirien tyypillisistä sairauksista voitaisiin testata geenitesteillä, mutta Turusen mukaan kennelin pitäjissäon sellaisia, jotkaeivät testejäkäytä. Tieto sairaudesta alentaa koiran mahdollisuuksia jatkojalostuksessa.
Toisaalta koirabisneksessä vallitsevat ostajan markkinat: jos ihmiset tahtovat puhdasrotuisen koiran, jalosukuisuutta vaalitaan edelleen.

Turunen uskoo, että eläinlääkärit voisivat halutessaan saada aikaan suuren muutoksen. Helsingissä eräs eläinlääkäriasema kieltäytyy kokonaan hoitamasta shar pei -rotua.

– Valintaa perustellaan sillä, ettei kannata tuhlata aikaa ja energiaa tapauksiin, jotka ovat jo syntyessään tuomittu sairaiksi, Turunen selittää.

Cavalierkingcharlesinspanieli -rotu kuuluu myös Suomen kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan. Siihen liittyneiden rotujen yksilöitä valvotaan, eikä perinnöllistä sairautta kantavan koiran jälkeläisiä saa rekisteröidä, eikä liian läheistä sukua olevia koiria saa parittaa.

Opaskoira tarvitsee taluttajaa

Tavallisimpia puhdasrotuisten ongelmia ovat syövät, näön ja kuulon ongelmat, epilepsia, diabetes, silmän mykiön samentuma, sydäntauti ja lonkkaviat.

Yksi surkuhupaisa tieto saatiin, kun muutama vuosi sitten tutkittiin opaskoirien näköä reilulta 60 koiralta. Näistä opaskoirista lähes 15 prosenttia olisi tarvinnut silmälasit.
Turunen uskoo, ettei suurin osa tavallisista rotukoiranomistajista tiedä, kuinka sairaita heidän lemmikkinsä ovat.- Lemmikit ovat ihmiselle sokea piste. Ihmisen on vaikea uskoa, että hänen rakastamansa eläin ei olisi terve ja onnellinen, Turunen sanoo.

Tästä päästään Turusen toiseen väitteeseen. Hänen mielestään eläin, jalostettu tai jalostamaton, ei kuulu kaupunkiasuntoon.

Täällä löhöän minä

Jalkakäytävällä kulkee vastaan isokokoinen, äreän näköinen mies. Hän on joutunut heräämään aikaisin ja nousemaan sängystä, jotta ehtisi viedä koiran ulos ennen töihin lähtöä.

Mies harppoo, pikkuruinen kääpiökoira kipittää minkä lyhyillä jaloillaan kykenee. Mies kiskaisee talutushihnaa: ehditään vielä suojatien yli näillä vihreillä.Tällaisia kohtauksia Turunen näkee kaupungilla yhä useammin. Vuonna 2009 rekisteröitiin vuosittain noin 9000 kääpiökokoista koiraa.

Turunen ei vastusta terveen koiran pitämistä lemmikkinä esimerkiksi maalaistalossa, jossa eläimellä on oikea tehtävä ja isot tilat liikkua. Koirasta on suuri apu talon vartioinnissa.

Kaupunkilainen ei tarvitse koiraa tehtäviin, jotka sopisivat sen luonnolle. Kaupungissa kerrostalon ovissa näkee useammin Security-liikkeen tarran kuin Täällä vartioin minä -kyltin.

Vahtikoiran sijasta ihmiset tahtovat sylikoiran, joka on pienikokoinen ja sopii siten suurta koiraa kätevämmin kerrostaloasuntoon.

Nyökkäilevä keskustelukumppani

Koiran näkökulmasta ihmisen kerrostalokoti on ahdas, pölyinen ja kerrostaloilma kuivaa hengittää. Suden tavoin koira on laumaeläin, jonka lauma eli ihminen on suuren osan päivästä poissa.

Hänen perheellään on aiemmin ollut koiria lemmikkinä, mutta enää Turunen ei ottaisi omaa koiraa.

– Paitsi, jos muuttaisin maalle, hän lisää.

Turunen myöntää, että yksinäisyys on nykyään monen ihmisen ongelma, ja lemmikki ratkaisu siihen.- Varmasti on kiva juttu, että on keskustelukumppani, Turunen sanoo.

– Varsinkin sellainen, joka ei sano vastaan.

Omistajasta on mukava ajatella, että kun Muppe katsoo kirkkailla silmillään kohti, se ymmärtää.

– Kaupungissa on liikennettä ja kovaa meteliä. Ihminen ymmärtää miksi, mutta ei ole mitään todisteita siitä, että koira pystyisi samaan. Se pelkää ja säikkyy ja tahtoo vain selvitä hengissä, Turunen kuvailee.Hänen mielestään monelle hyvinkin pidetylle lemmikille lopettaminen voi olla armeliain ratkaisu.

Jaettu hännänheilutus riittää

Kerrostaloasunnossa eläin on ihmiselle pääasiassa viihdyke ja seuralainen.

Lemmikinomistajat tahtovat uskoa, että lemmikkieläimet ovat itse asiassa melkein kuin karvaisia lapsia.Koiria puetaan pehmoisiin vaaleanpunaisiin fleece-asuihin, koiria viedään kampaajalle, hierontaan, terapiaan ja, kun ne isäntiensä ja emäntiensä tavoin yhä useammin syövät enemmän kuin olisi terveellistä, painonhallintaan erikoistuneille eläinlääkäreille.

Tätä taustaa vasten lemmikin omistaminen vaikuttaa vieraannuttavan ihmistä luonnosta entisestään.

Turunen toivoo, että ihmiset kiinnostuisivat jatkossa enemmän oikeasta luonnosta ja sen eläimistä.

– Ihmisillä voisi myös olla enemmän yhteislemmikkejä. Minunkin tutullani on koira, jonka kanssa käyn lenkkeilemässä, ja nautin sen seurasta ihan yhtä lailla, kuin jos koira olisi omani, Turunen sanoo. (HäSa)

Kissa johtaa luonnonvalintaa
Kissat sopeutuvat kaupunkielämään koiria paremmin, eivätkä ole yhtä jalostettuja. Lemmikkielämää-kirjassaan Seppo Turunen kritisoi myös kissojen pitämistä lemmikkinä, koska ne ovat luonnoneläinten näkökulmasta tehokkaita saalistajia.

Kissat ovat ylivertaisia sekä muihin saalistajiin että saalistettaviin verrattuna. Lämpimissä maissa luontoon päästetyt kissat villiintyvät, muodostavat laumoja ja hävittävät tehokkaasti monia pikkulintu- ja nisäkäslajeja.

– Eläinten suojelijat tekevät karhunpalveluksen muuten hyvälle työlleen, kun he tahtovat suojella villiintyneitä kissoja. Se on ennen kaikkea kaupunkilaisen ajatustapa, Turunen sanoo.

Hän ihmettelee, miksi eläimen tappaminen on eläinsuojelijoille pelkästään paha asia.

– Eläin ei tiedä kuolemastaan etukäteen. Se ei ymmärrä sitä kuollessaan, eikä varsinkaan sen jälkeen, Turunen sanoo.

Nimenomaan luonnonsuojelun nimissä tulisi Turusen mielestä villiintyneet kissat lopettaa.

Päivän lehti

26.5.2020