Kolumnit Uutiset

Sirkkalehti leivän kyljessä

Yksi lapsuuden lämpimistä muistoista on äidin leipoma ruisleipä.

Uunista otetun, äidin leikkaaman leipäviipaleen päällä suli vielä voi, kun leivästä haukkasi palasen.

Ruis oli kasvanut ja korjattu mummolan pellolta ja jauhatettu kylän myllärillä. Siis sataprosenttisesti kotimaista.

Kotoista ja hyvältä tuoksuvaa ja maistuvaa ruokaa parhaimmillaan.

Vain pienen ekologisen jalanjäljen jättävää, kuten tuotannon nykymittojen mukaan kuuluisi mahdollisimman pitkälle olla.

Kotoisen leivän ominaisuuksia oli sekin, että siitä saattoi leikata hyvältä maistuvan viipaleen vielä ylihuomennakin.

Nyt revitään otsikoita siitä, että meillä ruuasta yli kymmenisen prosenttia joutuu jätteisiin – ja että suurimpia ”syntisiä” ja ruuan tuhlareita ovat kotitaloudet.

Herää kysymys: Tekeekö se ihmisestä nirson, että valinnanvarasta ei tänään ole puute. Kaupassa ruoka- ja leipähyllyt näyttävät jatkuvan loputtomiin.

Useimmiten valikoimista, isostakin määrästä ostaja, etsii useimmiten tiettyä, omaa suosikkiaan. Sitä pientä rapeakuorista, paperipussiin pakattua.

Leipää haukatessa kuvittelen, että tuotteessa maistan onko leipurilla ollut taikinaa tehdessään hyvä, kiireetön aamu.

Onko leipä saanut mausteikseen lämpimiä ajatuksia, vai onko asialla ollut pelkkä kone. Niin kuin tietysti on, ja kaikki muu on pelkkää kuvittelua.

Muistan kuitenkin, että kotona leipää – niin kuin kaikkea ruokaa kohtaan istutettiin tietty kunnioitus. Osaltaan se tarkoitti sitä, että ruokaa, leipääkään ei missään vaiheessa heitetty jätteisiin.

Ehkä sitä ei vain riittänyt pois heitettäväksi.

Nyt yltäkylläisten valikoimien keskellä on makuelämys, jos saa maistaakseen pettuleipää, pula-aikojen hätäleipää. Vain harvoin on mahdollista ja ani harvoilla enää taitoa repiä männyn kuoren alta nilakerrosta, kuivattaa se ja jauhaa jauhoksi.

Makua leivässä on, mutta jauhojen sekoitussuhteesta riippuen se on enemmän tai vähemmän karvasta. Karvaus voi osaltaan johtua tiedosta, ettei ajassa tarvitse mennä kovin kauas taaksepäin, kun leipää saadakseen oli pakko jatkaa leipäjauhoja nilakerroksesta jauhetulla.

Kotimaisen ruoan puolesta puhutaan monissa kampanjoissa. Viimeksi puhtaan suomalaisen ruuan ja selkeiden tuottajamerkintöjen puolesta kampanjoivat maanviljelijät ja elintarviketyöläiset eri paikkakunnilla.

Kun leipäpussin, mieluiten paperisen, kyljestä löytää pienen vihreän sirkkalehden, voi pieneen mieleensä päästää mielikuvia suomalaisuudesta, puhtaasta ja turvallisesta tuotteesta.

Lapsuudesta tuttuja makuja kai ihminen etsii loppuelämänsä.