Uutiset

Sisäsiisti trash-metalbändi Amession palaa elävien kirjoihin

Hevibändi Amessionin treenikämppä yllättää siisteydellään. Sisään ei mennä kengät jalassa ja missään ei näy kaljapulloja, tupakantumpeista puhumattakaan.

Valoa tosin on sen verran vähäisesti, että mahdolliset nurkissa piileskelevät villakoirat eivät pistä satunnaisen vierailijan silmään.

Hevibändin treenikämpäksi paikan leimaavat lähinnä valtava rumpusetti korokkeella keskellä huonetta ja seinillä roikkuvat Metallica-liput.

Amession on yksi bändeistä, jotka soittavat ensi viikon perjantaina nuorisotila Asemalla järjestettävässä päihteettömässä bändi-illassa.

Samassa paikassa bändi veti myös edellisen keikkansa. Siitä tosin on ehtinyt kulua jo pari vuotta.

– Ympyrä sulkeutuu, laulaja Sir Gary luonnehtii.

Edellisestä keikastaan lähtien Amession on viettänyt hiljaiseloa. Vuosiin on mahtunut kaikenlaisia pieniä vastoinkäymisiä, motivaatio-ongelmia ja jäsenten vaihtumista. Siis ihan perinteistä hevikamaa.

– Meillä oli vähän sisäisiä erimielisyyksiä. Vanha kitaristi lähti bändistä ja me loputkin meinattiin melkein panna pillit pussiin, Sir Gary kertoo.

Nyt tilanne on poikien mukaan paljon parempi. Uusin jäsen, kitaristi Marko, on pannut tuulemaat. Hän on ryhtynyt kitaran soiton lisäksi myymään bändiä aktiivisesti keikoille.

– Kun saatiin toi Marko bändiin, niin se pisti rattaat pyörimään. Ilman sitä oltas varmaan samassa pisteessä edelleenkin. Marko teki sen, mistä me muut vaan oltiin puhuttu, Toni sanoo.

Myös Amessionin esiintyminen Asemalla tulevana perjantaina on Markon järjestelyjen tulosta.

”Maailman paskin hevibändi”

Kun bändin jäseniltä yrittää kysellä, minkälaista musiikkia he soittavat, kunnon vastausta ei meinaa tulla millään.

– Keskimäärin aika huonoo musaa, huikkaa joku.

Kitaristi Tonin mielestä Amessionin bändipaidoissa seisova teksti ”Onhan sitä paskempaakin kuultu (en vaan muista missä)” kuvaa heidän musiikkiaan hyvin.

– Niin, Markohan on markkinoinut meitä maailman paskimpana hevibändinä, pojat nauravat.

Rumpali Allu yrittää pitää asiallista linjaa yllä. Hän muotoilee bändin soittavan välistä hieman jopa melodista, mutta pääasiassa trash-vivahteista metallia.

Niin että mitä?

– No jos johonkin toiseen bändiin meitä pitäisi verrata, ehkä noi uusimmat biisit on eniten Slayeriä, Allu ja Toni analysoivat.

Marko esittää omalaatuisimman kuvauksen bändin musiikista.

– Jos joku on käynyt sellasessa uudenaikasessa hammaslääkärissä, missä korviin tulee kaikenlaisia ääniä, että kipu unohtuis, niin meiän musiikissa käytetään niitä ääniä, hän naureskelee.

Kolmas julkaisu tulossa

Amession on tähän mennessä julkaissut kaksi demoa. Niitä on myyty muutamia kymmeniä kappaleita.

– Niiden kanssa oli lieviä toimitusongelmia. Sillon kun niitä olis menny, niitä ei ollu saatavilla, Sir Gary sadattelee.

Enemmän suosiota Amession onkin kerännyt internetin kautta. Bändin kotisivuilta on ladattu heidän biisejään reilut 25 000 kappaletta.

– Eli sellaset viistuhatta demoo on periaatteessa lähtenyt sitä kautta maailmalle, Sir Gary laskee.

Tänä vuonna poikien olisi tarkoitus saada kolmas julkaisu ulos. Pari biisiä onkin jo valmiina koneella.

Bändin edelliset demot on nauhoitettu treenikämpillä.

– Sen kyllä kuulee äänenlaadusta, Tommi sanoo.

Allu kertoo, että seuraavaa demoa olisi tarkoitus mennä tekemään ihan oikeaan studioon.

Mitään pidemmän tähtäimen tavoitteita bändillä ei ole. Lähitulevaisuudessa tarkoituksena on tehdä lisää biisejä.

– Jos saataisiin kasaan sellainen tunnin-puolentoista setti, että kehtaa myydä ihan omiakin keikkoja, Marko kaavailee.