Uutiset

Skogsterilaiset pitävät vieläkin yhtä

Kun Matti Jyrkänpää 16-vuotiaana meni töihin Skogsterin tavaratalon sähkö- ja lasiosastolle, huomasi hän olevansa oikea onnenpekka. Entisessä työpaikassa ei ollut mitään vikaa, mutta tie Skogsterin työntekijöiden sydämiin kävi vatsan kautta.

– Työpaikkaruokailu oli valtavan suuri palkanlisä. Aamulla saimme puuroa, yhdeltätoista lounaan ja vielä viideltäkin täyden ruuan. Piparkakkutalon kivijalassa olleen ruokalan ovet olivat meille työntekijöille avoinna myös sunnuntaisin kahdesti päivässä.

Suurimman osan pitkästä urastaan Jyrkänpää oli tavalla tai toisella tekemisissä radioiden kanssa. Radiot yleistyivät Suomen kodeissa jo 30-luvulla ja ennen kaikkea 40-luvulla, sillä radio välitti ahnehdittua tietoa rintamalta.

-Radiot kuljetettiin asiakkaiden kotiin ja antennit asennettiin katolle. Tunnen varmasti kaikki Hämeenlinnan katot.

Mitään pieniä kojeita eivät radiot tuolloin olleet, mutta ennen kuin liikkeeseen saatiin auto, rahdattiin ne asiakkaille polkupyörällä. Kun lähdettiin pitemmälle reissulle esimerkiksi Lammille, kuljetettiin radio linja-autolla.

– Päivät olivat Skogsterilla niin kiireisiä, että radiot kuljetettiin ja asennettiin työpäivän jälkeen.

Sotien aikana oltiin lujilla
Sotien aika oli A.Gust.Skogsterin tavaratalossa vaikeaa aikaa. Suuri osa työntekijöistä lähti rintamalle ja kaikesta oli pula. Jyrkänpää itse oli mukana jatkosodassa kolme vuotta. Kaupassa olivat töissä pääasiassa naiset.

-Kauppaneuvos oli kova suojeluskuntalainen ja kulki suojeluskuntapuku päällä liikkeessä. Kun palasimme rintamalta takaisin töihin, saimme pukukankaan lahjaksi, Jyrkänpää muistelee.

Kauppaneuvos Anders Skogsterin Jyrkänpää muistaa hienona miehenä, mutta jämptinä. Nuoret työntekijät saivat nopeasti käskyn parturiin, jos hiukset olivat päässeet venähtämään liian pitkiksi.

– Tuhlaamista kauppaneuvos ei sietänyt. Hän opetti aina, että: ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Hän haki narunpätkätkin roskalaatikosta ja solmi ne yhteen uudelleen käytettäväksi.

Paikalliset maanviljelijät olivat Skogsterilla suuria asiakkaita. He tulivat maalta kauppaan hevosilla, jotka sidottiin kiinni takapihan puomiin. Koska Skogsterilla asiakas oli kuningas, juoksutti Jyrkänpää tarvittaessa viljelijöille viinapullon läheisestä Alkosta.

– Skogsterilla asiakkaita piti palvella, mutta en minäkään tyhjin käsin jäänyt. Puolen litran viinapullosta sain puoli litraa maitoa. Se oli hyvä vaihtokauppa.

Sotien jälkeen lasista oli pula. Uusia sähkölamppuja sai vain vanhan kantaa vastaan ja viinapullon tyhjää pulloa vastaan. Pullopula ratkesi, kun Riihimäen Lasista alettiin tuoda Skogsterille viikottain tyhjiä pulloja.

– Voi sitä ruuhkaa, joka kertyi aina pullopäivinä kauppaan. Pullot oli pakattu kuution kokoisiin laatikoihin olkiin ja ne menivät kuin kuumille kiville.

Loppu oli haikeaa
Vuosikymmenien kuluessa Jyrkänpään työ ja tittelit muuttuivat, mutta yhtäkaikki hän työskenteli kodinkoneiden, televisioiden ja radioiden parissa.

70-luvulla tunnelma tavaratalossa kiristyi ja henkilökunnan vaihtuvuus lisääntyi. Kun Anttilan edeltäjä Raketti nousi Hämeensaareen, alkoi kova hintakilpailu ja sähkötarvikkeiden tukkupuolelle siirtynyt Jyrkänpää alkoi ounastella pahinta.

-Skogsterin myynti ei tullut suurena yllätyksenä, sillä sisarukset alkoivat olla iäkkäitä ja he halusivat luopua liikkeestä. Pidimme suuren loppuunmyynnin ja yritimme päästä eroon varastoista.

Jyrkänpäälle kävi hyvin, sillä hän sai hyödyntää pitkää kokemustaan ja pääsi töihin Sähkö-Lähteenmäelle. Hän laittoi alkuun liikkeen tukkupuolen Hämeenlinnassa. Vajaan vuoden kuluttua Jyrkänpää teki saman Etelä-Hämeen Sähkössä.

Vaikka työpaikka vaihtui, eivät vanhat työkaverit unohtuneet. Yhä edelleen Jyrkänpää mittailee Hämeenlinnan katuja käsi tervehdykseen valmiina. Vanhoja skogsterilaisia tapaa usein.

-Pikkuhiljaa rivimme harvenevat, mutta olemme tapailleet toisiamme vuosien varrella joukolla. Viimeksi tapasimme Skogsterissa olevassa kiinalaisessa ravintolassa muutama vuosi sitten.

Yksi on kuitenkin varmaa: Skogsterin vanhan tavaratalon pääovea Jyrkänpää ei enää avaa. Corner värähdyttää vanhan skogsterilaisen sydäntä korkeintaan kauhusta.

– Mikä Corner? Vanha kauppaneuvos kääntyisi haudassaan, jos tietäisi, että hänen elämäntyönsä on nykyisin ravintolana. Kauppa tässä pitäisi ehdottomasti olla. (HäSa)

Kun Skogsterin kauppahuone avasi ovensa Hämeenlinnassa 1907 oli kaupassa komea rautaosasto.

Kravatti kaulaan
Unto Heikkilä oli Skogsterin tavaratalon viimeisiä työntekijöitä, sillä hän sai jäädä vielä sen toiminnan loputtuakin rakennuksessa aloittaneen urheluliikkeen myyjäksi. Heikkilä aloitti työt Skogsterilla oppipoikana nelitoistavuotiaana 40-luvun alussa ja sai heti kravatin kaulaansa. Etenkin tekstiilipuolella piti olla arvokkaasti pukeutunut.

– Vanhasta kauppaneuvoksesta mieleeni jäi hänen ystävällisyytensä ja sosiaalisuutensa. Hän ei arkaillut tarttua työhön kuin työhön ja kertoili mielellään nuoruudestaan yrityksen pikkujouluissa. Vapaa-aikana hän teki puutöitä Piparkakkutalon yläkerrassa.

Unto Heikkilä teki ensiksi päivät töitä ja kävi iltaisin liikeapulaiskurssia kauppakoulussa. Kauppakoulun johtokunnan puheenjohtajana toimi tietenkin A.Gust.Skogster, joka oli perusttanutkin koulun. Koulun todistuksessa komeilee Skogsterin allekirjoitus.

– Nautin Skogsterilla työskentelystä, mutta ajat tiukkenivat ja henki sen myötä. Liikkeen myyminen ei ollut mikään yllätys, vaan yllätys oli ainoastaan se, että kauppa myytiin niin myöhään. Me työntekijät vietimme tavaratalon hautajaiset. Otettiin hapanta ja muisteltiin menneitä. Haikeaksi se veti.

Skogsterin henki eli pitkään
Terttu Partanen piti Skogsterin tavarataloon syntyneessä kauppiastavaratalossa Nekka-nimistä astiakauppaa miehensä kanssa vuodesta 1979 aina vuoteen 1988 asti. Kauppa toimi nykyisissä Pohjantähden tiloissa. Talon toisessa päässä oli ruokakauppa ja toisessa kerroksessa kahvila. Partaset muuttivat pois jugendtalosta, kun Kesko myi talon Pohjantähdelle.

– Skogster oli jo silloin kauppiastavarataloksi pieni. Kun me aloitimme liikkeen, oli pihalla vielä hevospuomitkin.
Muualta Hämeenlinnaan muuttanut Terttu Partanen sanoo huomanneensa Skogsterin tavaratalossa heti erikoisen hengen.

Vaikka kaupankäynti oli muuttumassa kohti itsepalvelua, haikailtiin Skogsterin tiloissa vanhan tavaratalon perään.

– Sillä Skogsterin hengellä tarkoitettiin pitkään nimenomaan palvelualttiutta. Erityisen paljon ihmiset muistelivat rouva Merenmiestä ja kyselivät vielä 30 vuotta aiemmin ostamiinsa Myrna-kuppeihin täydennystä. Historia oli koko ajan läsnä.

Kun Skogsterin talon ympärillä kuohui, olivat kauppiaat hiljaa ja pitivät kantapäät tiukasti maan kamaralla.

-Skogster oli koko Hämeessä huomattava kaupankäynnin keskus. Välillä oli raskasta kuulla juoruja, mutta onneksi me emme olleet Hämeenlinnasta. Jutut oli helppo päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Ihanat ystävät eivät unohdu
– Pidin Skogsterissa työskentelemisestä hirveästi. Talon ilmapiiri oli jollakin tavalla niin lämmin, Skogsterin konttorissa laskuttajana vuodesta 1955 vuoteen 1964 asti työskennellyt Lea Heikkinen muistelee haikeana.

Lea Heikkinen sanoo saaneensa Skogsterin vuosien aikana valtavasti hyviä ystäviä, joita ei aikakaan ole saanut unohtamaan. Yhteishenkeä nostatti ylpeys hämeenlinnalaisittain poikkeuksellisen hienossa rakennuksessa työskentelemisestä. Turistit kävivät usein ihastelemassa taloa.

– Näin juuri kadulla vanhan työkaverini, jota en ollut nähnyt 41 vuoteen. Aika pyyhkiytyi silloin kokonaan pois ja meistä tuli taas niitä tyttöjä, joita olimme Skogsterin aikoinakin.

Maalaistytön paratiisi
Marjatta Nikula muistelee olleensa todellinen maalaistyttö, kun kauppaneuvos Anders Skogster soitti hänelle Sääksmäen haaraliikkeeseen ja pyysi Hämeenlinnaan. Sääksmäkeläistytölle oli suuri askel muuttaa 40-luvun alussa pienestä kaupasta hienoon tavarataloon. Asuinhuone löytyi Piparkakkutalon takaa aivan ruokalan kyljestä. Huone jaettiin Wetterhoffilla opiskelleen tytön kanssa.

– Työskentelin siirtomaatavarapuolella ja ensimmäiset vuodet menivät siihen, että me levittelimme olemattomia tuotteita mahdollisimman leveästi hyllyille. Ihan kaikesta oli pula, Marjatta Nikula muistaa.

– Oli se aikaa. Kun Suomeen saatiin ensimmäiset pakasteet, mansikat ja mustikat, laitettiin ne kaupan katolla olevaan torniin. Eihän silloin tunnettu vielä pakastimia. Sieltä me myyjät sitten haimme pakasteet lumikinosten keskeltä.

Kun sota loppui, Marjatta Nikula jätti Skogsterin, mutta kauas hän ei tutusta kulmasta päässyt, vaan siirtyi samassa korttelissa olleeseen kulmakauppaan. Kaikkiaan kauppa-alalla tuli vietetyksi 48 vuotta.

Hämeen Sanomien sunnuntaisivuilla kerrottiin 4. syyskuuta Skogsterin tavaratalon tarina. Taloa innostui muistelemaan liki 60 ihmistä.