Uutiset

Skotlanti alkaa jakaa kuukautissuojia ilmaiseksi ensimmäisenä maailmassa

Paikallisten viranomaisten tulee huolehtia ilmaisten tamponien ja siteiden saatavuudesta kaikille tarvitseville.
Nepalilaisessa koulussa jaettiin siteitä oppilaille viime maaliskuussa hallituksen käynnistämän kampanjan ansiosta. Kuva: NARENDRA SHRESTHA
Nepalilaisessa koulussa jaettiin siteitä oppilaille viime maaliskuussa hallituksen käynnistämän kampanjan ansiosta. Kuva: NARENDRA SHRESTHA

Skotlannissa parlamentti hyväksyi tiistaina yksimielisesti lain, joka takaa kuukautissuojien saatavuuden maksutta kaikille tarvitseville, kertoi BBC. Laki velvoittaa paikallisia viranomaisia huolehtimaan tamponien ja siteiden jakamisesta.

Skotlannin suurimman puolueen Labourin edustaja Monica Lennon teki lakialoitteen. Hän on kampanjoinut kuukautisköyhyyden poistamiseksi vuodesta 2016.

Hänen mukaansa uusi laki on koronaviruspandemian takia aiempaa tärkeämpi.

– Kuukautiset eivät lopu pandemian takia. Tamponien, siteiden ja kestosuojien saatavuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan, Lennon sanoi BBC:n mukaan.

Joka kymmenenen suojat jäävät kauppaan

Hallitus päätti jo kaksi vuotta sitten kokeilusta, jossa kuukautissuojia on jaettu maksutta kouluissa ja oppilaitoksissa. Laki turvaa suojien saatavuuden jatkossakin.

Kuukautisköyhyydellä tarkoiteen ilmiötä, jossa vähätuloisilla ihmisillä ei ole varaa tai mahdollisuutta ostaa tarvitsemiaan kuukautissuojia.

Kuukautisvuoto kestää noin viisi päivää, minkä vuoksi Skotlannissa on laskettu suojien maksavan jopa 8 puntaa (noin 10 euroa) kuussa. Kaikilla naisilla ei ole tähän varaa.

Skotlannin kansallisen nuorisojärjestön Young Scotin tekemässä kyselyssä ilmeni, että joka neljännellä koululaisella tai opiskelijalla on ollut vaikeuksia kuukautissuojien hankkimisessa.

Koko Britanniassa joka kymmenes tyttö on joutunut jättämään kuukautissuojat ostamatta rahattomuuden takia, paljastaa Plan Internationalin selvitys. 15 prosentilla tytöistä on ollut hankaluuksia saada rahaa suojiin ja joka viides on joutunut turvautumaan kuukautissuojaan, joka on edullisempi mutta kehnompi.

Puolet tytöistä jäi kotiin kuukautisten takia

Laki paitsi takaa suojien saatavuuden, hälventää myös kuukautisiin liittyvää häpeää ja salailua.

Etenkin nuorilla tytöillä ja naisilla on taipumus peitellä kuukautisiaan ja hävetä kuukautissuojien ostamista.

Lain tarkoitus on myös parantaa tyttöjen koulunkäyntiä, sillä Planin selvityksen mukaan jopa puolet brittitytöistä on joutunut jäämään pois koulusta kuukautistensa takia.

Kuukautiset alkavat noin 10–16-vuotiaana ja jäävät pois 43–57-vuotiaana. Vuoto on noin 0,2–0,8 desilitraa kerrallaan.

Useissa maissa kuukautissuojien verotus on poistettu tai sitä on alennettu. Näin on toimittu kymmenissä Yhdysvaltojen osavaltioissa, Keniassa, Kanadassam Australiassa, Intiassa, Kolumbiassa, Malesiassa, Nicaraguassa, Jamaikalla, Nigeriassa, Ugandassa, Libanonissa ja Trinidad ja Tobagossa, listaa BBC.