Uutiset

Soini ei ota kantaa yhdenkään puheenjohtajaehdokkaan puolesta – ainakaan vielä

Timo Soini teki lopullisen päätöksensä vetäytyä puheenjohtajuudesta torstain-perjantain aikana, ja ilmoitti siitä blogissaan sunnuntaiaamuna.

– Täytyy sanoa, että silmäni eivät olleet ihan kuivat, kun 7:40 aamulla painoin enteriä.

Sopivaan puheenjohtajaan hän ei vielä ota kantaa.

– Puolueessamme on hyvin fiksua väkeä, on paha jos heitä menee ohjailemaan. En ole nyt ajatellut ottaa kantaa [kenenkään] ehdokkaan puolesta, mutta mistä sitä tietää? Minulla on yksi ääni ja kuuluvakin.

Soini ei myöskään suostu arvioimaan puolueen tilaa, mikäli Jussi Halla-aho valitaan puheenjohtajaksi. Yleisemmin hän kuitenkin uskoo puolueen selviävän hyvin sekä hallitusyhteistyönkin jatkuvan onnistuneesti.

– Jos poliittiset erimielisyydet tulevat puoliväliriihessä liian suuriksi, se voi johtaa hallituskriisiin, mutta omalta kohdaltani teen kaikkeni, että niin ei käy. Kun pääsemme riihestä, meillä on tiekartta vaalikauden loppuun, ja kyllä se on isänmaan etu, että hallitus istuu kauden loppuun.

Soinin mukaan jo vaalituloskin velvoittaa hallitusta jatkamaan, eikä aikoihin ole Suomessa ollut sellaista enemmistöhallitusta, joka pystyisi vastaavanlaiseen päätöksentekoon.

– Oppositiolla tuntuu olevan kiire johonkin, vaikka välissä on esimerkiksi kunnallisvaalit, ja parit euroviisutkin täytyy äänestää, Soini naljaili.

Hyvän puoluejohtajan ominaisuuksista hänellä on selkeä käsitys.

– Ensiksi [puheenjohtajalla] pitää olla todella paksu nahka. Hänen pitää osata asiat ja olla valmis opettelemaan asioita. Hänen pitää olla myös armoton kenttäjyrä, johtaja, joka näkyy, kuuluu ja kuuntelee.

Soini uskoo, että hänen päätöksensä myötä myös varapuheenjohtaja- sekä puoluesihteerivaalit aktivoituvat.

Nykyisen puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon hän toivoo jatkavan. (Lännen Media – Laura Myllymäki, Mikko Pulliainen)

Päivän lehti

28.5.2020