Uutiset

Soinin kuherruskuukausi on ohi

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin myötäinen kohtelu niin mediassa kuin kilpailevissa puolueissa on ohi.

Puolueen jatkuva kannatuksen kasvu on toki pitänyt persuja otsikoissa, mutta sävy on joka tavalla entistä kriittisempi.

Toimittajille ei enää riitä se, että Soini sutkauttaa vastaukseksi jotain nokkelaa. Yhä enemmän perätään tyhjentäviä vastauksia kansakunnan kannalta keskeisiin kysymyksiin.

Kuluneella viikolla perussuomalaisten entinen puoluesihteeri Hannu Purho arvosteli rajusti Soinia yksinvaltiudesta ja herkkähipiäisyydestä. Samaisessa Iltalehden juttukokonaisuudessa oli haastateltu pelkästään Soiniin kriittisesti suhtautuvia.

Soinia kritisoitiin mediassa myös siitä, miten hän tuskastui koulutytön asialliseen kysymykseen siitä, eikö Soini hyväksy abortin tekemistä edes raiskauksen uhrille.

Hartaana katolilaisena Soini suhtautuu aborttiin jyrkän kielteisesti kaikissa tilanteissa.

Kilpailevien puolueiden tiukentuneesta suhtautumisesta kielii taas ankara arvosteluryöppy Soinin erivapauspuheista. Soini väläytti Ylen haastattelussa mahdollisuudesta äänestää hallituksessa erivapaudella EU:n kriisirahastoja vastaan.

Tätä eivät muut puolueet hyväksy. Niiden mukaan joko ollaan hallituksessa ja hallituksen linjoilla tai sitten oppositiossa. Soinin puheita pidettiin pahimman luokan takinkääntönä samalla kun muistutettiin, miten hän on heittänyt herjaa vihreiden linjattomuudesta ydinvoima-asiassa. Puolue istui ydinvoiman lisärakentamista esittävässä hallituksessa, vaikka vihreät yksituumaisesti vastustaa ydinvoimaa.

Myös Soinin jaksamista ja terveydentilaa on ryhdytty puimaan kriittisen sävyyn mediassa.

Soinille äkkikäännös ei tullut yllätyksenä. Hän sanoi jo kuukausi sitten, että ennen vaaleja rapa roiskuu.

Entistä kriittisempi suhtautuminen Soiniin ei ole mitenkään poikkeavaa. Pikemminkin kyse on median lainalaisuudesta. Kun suosio ja valta kasvavat, ryhdytään entistä tarkemmin ja kriittisemmin seuraamaan puolueen ja sen johtajan tekemisiä.

Eikä kyse ole vain vaalienalusverryttelystä. Jos perussuomalaiset menestyvät vaaleissa ennusteiden mukaisesti ja puolue menee hallitukseen, seurataan suurennuslasin kanssa, miten puolueen ja sen puheenjohtajan vaalilupaukset ja EU-kriittisyys pitävät.

Esimerkiksi ehdoton EU:n kriisirahastojen vastustaminen ajaa perussuomalaiset pahaan pattitilanteeseen. Jos puolue pitää tästä kiinni, on sen mahdoton istua kokoomuksen, keskustan ja varauksella myös demarien kanssa samassa hallituksessa.

Ainoa pelastus on, että EU-kriittiset voimat saavat vaaleissa enemmistön ja demarit lähtevät Soinin kelkkaan.

Soinin tapaus vahvistaa, ettei poliittinen kuherruskuukausi kestä ikuisesti eikä mediasta voi vain hyötyä.