Uutiset

Soittamaan ei opi pikakurssilla

Kanta-Hämeen kunnissa on viime aikoina tehty päätöksiä lasten ja nuorten musiikkiopintoihin suunnatun taloudellisen tuen vähentämisestä. Hattulan musiikkikoulu on joutunut pistämään pystyyn varainkeruukampanjan voidakseen jatkaa toimintaansa. Hauholla puolestaan päätettiin kasvattaa vanhempien maksettavaksi jäävää osuutta musiikkiopiston lukuvuosimaksusta moninkertaiseksi.

Hauholla tehtiin myös päätös, että kunta tukee lasten opintoja musiikkiopistossa vain kolmen vuoden ajan. Rajoittamista perusteltiin sillä, että näin opiskelupaikkoja vapautuu entistä useammille lapsille.

On tietysti kaunis ajatus, että mahdollisimman monelle tarjoutuisi mahdollisuus päästä musiikkiopistoon, mutta kolmeen vuoteen rajoitetuista soitto-opinnoista ei ole kenellekään mitään hyötyä. Soittoharrastuksessa pääsee kolmessa vuodessa juuri hyvään alkuun, joten on aivan älytön ajatus, että soiton opiskelu pitäisi lopettaa siihen.

Menestyäkseen missä tahansa harrastuksessa on tehtävä ahkerasti töitä. Musiikin harrastamisessa ei riitä, että käy kerran viikossa soittotunnilla soittamassa, vaan edistyminen vaatii aktiivista harjoittelua myös tuntien välillä. Myöskään pelkällä ahkeralla itsenäisellä harjoittelulla ei pärjää, vaan edistyäkseen ja menestyäkseen oppilas tarvitsee avukseen ja tuekseen ammattitaitoisen opettajan. Soitto-opintoja ei voi suorittaa pikakurssilla.

Monella nuorella muusikolla soittaminen saattaa jäädä murrosiässä, kun soittotunneilla käyminen ei enää jaksa kiinnostaa. Siihen mennessä monelle on kuitenkin ehtinyt muodostua jo sen verran vankka musiikillinen pohja, ettei harrastus päästä kokonaan otteestaan, vaikka soittotunneilla käyminen loppuisikin.

Toiset jaksavat jatkaa harjoittelemista niin ahkerasti, että harrastuksesta tulee aikanaan ammatti. Useimmille harrastus kuitenkin pysyy vain harrastuksena, josta voi kuitenkin aikuisiällä tulla tärkeä voimavara.

Aloitin oman musiikkiharrastukseni jo ennen kouluikää pianonsoitolla. Pianotunneilla en ole käynyt enää kymmeneen vuoteen enkä kakkosinstrumenttiani huiluakaan ole soittanut aktiivisesti kahdeksaan vuoteen. Musiikkia ilman en kuitenkaan osaa olla. Olen kasvanut siihen, ja siitä on tullut minulle henkireikä.

Nykyisin kuoro on viimeinen asia, josta tingin, vaikka opiskelujen, töiden ja muiden asioiden kanssa olisi kuinka kiirettä. Ilman sitä en nimittäin jaksaisi muutakaan.

Kuorojen kanssa olen päässyt myös näkemään maailmaa, ja ikimuistoisimmat reissut ovat olleet juuri kuororeissuja. Musiikkiharrastuksesta olen saanut myös paljon hyviä ystäviä.

Olen kiitollinen siitä, että musiikkiharrastustani ovat aikanaan tukeneet paitsi omat vanhempani, myös kotikuntani. Ilman tätä tukea olisin jäänyt ilman hyvää harrastusta, musiikillista yleissivistystä ja monia hienoja kokemuksia.

sanna.mannermaa@hameensanomat.fi