Uutiset

Sokeri hyvässä ja pahassa

Sokeri ei tunge ainoastaan kahvikuppiisi. Sitä on aamumuroissa, mehuissa ja leivässä. Sitä löytyy myös partavaahdosta, hammastahnasta ja lääkkeistä.

Sokeria on kaikkialla ja siitä puhutaan kaikkialla.
Suomalaiset jurtinviljelijät marssivat Brysselin kaduilla puolustamassa omavaraista sokerintuotantoa. Yhdysvaltain senaatissa kiistellään verissäpäin kotimaan ja tuodun sokerin voimasuhteista. Brasilia hallitsee maailmanmarkkinoita sokeriplantaaseillaan.

Entä mitä ajattelee kuluttaja? Niin kauan kuin samaa valkoista ainetta saa lähikaupan hyllyltä kohtuulliseen hintaan, ei tavallista ihmistä paljon hetkauta: viis kotimaisesta viljelystä, viis kehitysmaiden plantaasityöntekijöiden oloista.

Sokeri on sujahtanut osaksi suomalaista kulttuuria, vaikka se oli vielä sotien jälkeenkin kortilla. Tähän päivään mennessä se on saavuttanut aseman, jota eivät kyseenalaista juuri muut kuin laihduttajat ja hampaita huoltavat.

Sen käyttötavat istuvat nykysukupolvella syvässä.

– Kyllähän vielä osa kansalaisista pistää kahviin suolaa eikä sokeria. Sokeriin tottuneista se kuulostaa aivan absurdilta, sanoo sosiaali- ja kulttuuriantropologian professori Jukka Siikala Helsingin yliopistosta.

Sokerin valta maailmalla

Sokeria tuotettiin alkuun Karibian saarten ja Brasilian sokeriruokoplantaaseilla, joille 400 vuoden kuluessa laivattiin 5-10 miljoonaa afrikkalaista orjaa.

Verta vuodatettiin näännyttävien plantaasiolojen lisäksi myös Euroopassa, jossa kaksi mahtia, Englanti ja Ranska, kävivät 1700-luvulla merisotia muun muassa sokerin vuoksi.

Kun Napoleonin sodat katkaisivat Karibian kaupan 1800-luvun alussa, aloitettiin sokerijuurikkaan viljely Euroopassa aiempaa laajemmassa mittakaavassa. Suomessa sokerijuurikkaan viljely ja jalostus alkoi vuonna 1918.

Sokeri on näytellyt keskeistä sijaa maailmankaupassa vuosisatojen ajan, eikä sen aika edelleenkään ole ohi.
EU on nykyisin Brasilian jälkeen toiseksi suurin sokerintuottaja ja -viejä.

Sokeri on siitä kummallinen tuote, ettei sen viljely keskity tiettyihin maihin samalla tavoin kuin esimerkiksi teen, kahvin tai banaanien.

Sokeria tuotetaan vähän joka puolella, ja siitä kiistellään jatkuvasti. Valtiot sääntelevät markkinahintoja, tulleja ja tukevat viljelijöitä. Miksi?

– Olen itsekin miettinyt, miksi sokeri on joka puolella maailmaa poliittisesti arka tuote, sanoo maatalousylitarkastaja Leena Seppä maa- ja metsätalousministeriöstä.

– Se on hyvä kauppatavara, rahallisesti arvokas, ja sitä tarvitaan aina.

Sokeripolitiikalla kansa paksuksi

Sokeri on toiminut vallankäytön välineenä, ja toimii yhä. Kun ennen eliitti ja siirtomaiden emämaat hallitsivat, on nykyisessä tilanteessa vaikea sanoa, kuka vallankahvaa oikein kääntelee.

Vaakakupissa painaa kaksi kysymystä: pitäisikö sokeria tuottaa siellä, missä se on edullisinta vai tukea omavaraista maataloutta.

Valtioiden sääntelyllä ja tukitoimilla voi olla konkreettisia, pitkäaikaisia vaikutuksia. Entisaikojen eliittien herkusta on tullut koko kansan pahe.

– Esimerkiksi amerikkalaisten lihavuus on osittain seurausta sokeriin liittyvästä poliittisesta vallankäytöstä, sanoo Jukka Siikala.

Kun Yhdysvallat asetti Kuuban kauppasaartoon ja sokeriboikottiin, ryhtyi se tukemaan kotimaisia sokerinviljelijöitä.

– Sen seurauksena syntyi suunnaton maissisiirapin ylituotanto. Sitä löytyy kaikista ruuista makkaroista lähtien.

Samanlaiseen sokeri-ilmiöön Siikala on törmännyt myös lukiessaan kansainvälisen kahvilaketjun Starbucksin kahveista. Kahviasiantuntijoiden mukaan merkittävä osa kahveista on paahdettu niin, että ne on lähes poltettu.

– Idea on siinä, että ne ovat käytännöllisesti katsoen juomakelvottomia, ellei niihin lisätä sokeria. Ne on tehty sokeroitaviksi.

Suomi sinnittelee mukana

Suomessa sokerijuurikasta viljellään 2 500 tilalla, mutta kuinka kauan, sen päättää EU tänä syksynä. Meneillään oleva sokeriuudistus saattaa sinetöidä suomalaisen jurtin tulevaisuuden.

EU:n sisäinen tuotanto on pidetty pystyssä maksamalla sokerista kaksin-kolminkertaista hintaa maailmanmarkkinatasoon verrattuna. Samalla sokerintuontia on voimakkaasti rajoitettu.
Nyt EU:lla on paineita leikata hintoja maailmankaupan vapauttamisen vuoksi.

Käytännössä sokeriuudistus saattaisi tarkoittaa sitä, että tuotanto keskittyisi Ranskaan, Saksaan ja Britanniaan.
Uudistusta käsitellään unionin ministerineuvostossa syys-marraskuussa.

– Esitykseen pitää saada aika paljon muutoksia, jotta voitaisiin turvata se, että jatkossakin Suomessa tuotetaan sokeria ja viljellään sokerijuurikasta, Leena Seppä sanoo.

Suomalaiset puolustavat kotimaista viljelyä sitkeästi vedoten omavaraisuuteen.

– Virallisesti EU:ssa ei saa puhua omavaraisuudesta, koska ajatellaan, että EU on yksi alue, jossa tuotetaan riittävästi sokeria omiin tarpeisiin, Seppä huomauttaa.

Taloudellisten menetysten lisäksi kotimaisuutta perustellaan poikkeuksetta läheisyydellä ja laadulla.

– Minkä takia merkittävä osa suomalaisista haluaa esimerkiksi viljellä omat uudet perunat? Siksi, koska he tietävät, että ne ovat siinä takapihalla kasvaneita, hyviä, myrkyttömiä ja tuoreita, Jukka Siikala huomauttaa.

Suomalaisten viljelijöiden suussa sokeriuudistus maistuu karvaalta. Sokerin sotatantereella Suomella on kuitenkin varsin pieni armeija.