Uutiset

Solidaarisuuden sisältö puntariin

Hämeenlinna 6.6.2005

Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Arto Tähtinen arveli viikonvaihteessa, että työsulun vuoksi seisokissa olevat paperikoneet käynnistyvät maanantaina. Tähtinen ei ollut näkemyksineen yksinäinen susi. Kun valtakunnansovittelija Juhani Salonius teki sitkeästi jatkuneessa paperin työriidassa sovintoesityksen, paperialan painajaisen uskottiin olevan pian historiaa.

Toisin kävi. Paperiliitto tyrmäsi puheenjohtajansa Jouko Ahosen johdolla sovintoon tähtäävän paperin niin täydellisesti, että jälkikäteen ei voi kuin kummastella, miksi Salonius yleensä yritti päättää kiistan esityksellään. Paperiliitto oli valmis hyväksymään palkankorotustarjouksen, varsinkaan ulkopuolisen työvoiman uusin pelisääntöihin liitto ei voinut taipua.

Paperiteollisuuden kiistassa on entistä selvemmin kyse paljon muustakin kuin itse asiasta, työehdoista. Suomalainen jääräpäisyys pitää otteessaan sekä Metsäteollisuus ry:tä että Paperiliittoa, joka otti suuren riskin kaataessaan valtakunnansovittelijan esityksen. Kiistan ratkaisemiseksi tarvitaan huomattavasti nykyistä enemmän tahtoa sopia työehtojen lopulta muutamasta ongelmasta.

Paperiliitto ei ole jäämässä kiistassa yksin, mutta SAK:n, sen jäsenliittojen ja koko ay-puolen suhtautumista työriitaan voi kuvata sangen viileäksi. Tämä käy ilmi muun muassa SAK:n hallituksen maanantaisesta kannanotosta. Maan suurin palkansaajien etujärjestö toki tuomitsee työantajapuolen vaatimuksen ja tukee paperiväkeä, mutta tuki jää kauniin ja usein toistettujen sanojen asteelle.

SAK:n kannanotossa on jopa huvittavia piirteitä. Keskusjärjestö katsoo asiakseen korostaa, että meneillään on työantajien työsulku eikä työntekijöiden lakko. Metsäteollisuus vastaa itse tappioistaan, SAK summaa ja sulkee silmiään kahdelta tosiasialta: riidassa on kaksi osapuolta ja työsulku olisi päättynyt, jos Paperiliitto olisi hyväksynyt valtakunnansovittelijan esityksen.

Puntarissa on väistämättä palkansaajien solidaarisuus. Saloniuksen esitys olisi taannut paperille jokseenkin tupon mukaiset työehdot. Mitä solidaarisuutta on tukea paperiliittolaisia, jotka ovat hyväpalkkaista väkeä ja jolle ei tupotaso kelpaa? Selvimmin Paperiliiton linja tuntuu ärsyttävän Metallityöväen liittoa. Jotain tukea Paperiliitto on kuitenkin saamassa.

Synkistä pilvistä huolimatta paperikoneet käynnistyvät parhaassa tapauksessa ensi viikolla. Paperiliiton on paikallaan pitää keskiviikkona alkava liittokokouksensa ja purkaa siellä paineita. Kokouksen jälkeen pitäisi olla tilaa valtakunnansovittelijan uudelle, hieman rukatulle sovintoesitykselle.

Paperin työkiistaan on yritetty väen väkisin sekoittaa maan hallitusta ja myös tasavallan presidentti Tarja Halosta. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi äänen tosiasian, joka olisi hyvä ymmärtää. Hallituksella ei ole mitään keinoa työriidan lopettamiseksi. Tilanne on juuri tämä. Kahdenvälisen selkkauksen ratkaisu on tasan kahden osapuolen käsissä.

Kahdenvälisen selkkauksen ratkaisu on tasan kahden osapuolen käsissä.