Kolumnit Uutiset

Somellakka siitä, tästä ja tuosta

Sosiaalisella medialla on jännä vaikutus ihmisiin. Se kärjistää kaiken mustavalkoiseksi ja pistää meidät huutamaan täysillä, toistemme ohitse ja ylitse.

Nettiguru ja poliitikko Jyrki J. Kasvi (vihr.) on selittänyt ilmiötä niin, että netti etäännyttää ihmiset toistensa tunteista, joita havainnoidaan esimerkiksi kasvonilmeistä ja äänensävyistä.

Luontaisesti ihminen pyrkii lähtökohtaisesti miellyttämään ja ymmärtämään keskustelukumppaniaan, ja kun päästään peilaamaan omien sanojensa vaikutusta toisen reaktioista, myös omaa sanomaa osataan sopeuttaa kohteliaammaksi.

Empiirisen kokemuksen pohjalta uskon, että teoria pitää paikkaansa. Hymiöillä ei voida korvata aitoa vuorovaikutusta.

Vanhassa mediassa taas portinvartijat eivät solvauksia läpi hevillä päästä, ja aikaa miettiä sanomaansa on väkisinkin enemmän.

Some alkaa olla niin täynnä huutoa, että sieltä on vaikea poimia mitään kiintoisaa. Jonkun nörtin pitäisi kehittää tunnenetti, joka seuloo omaan kulloiseenkin fiilikseen sopivaa aineistoa. Varmaan sellainen onkin jo jossain jonakin alfa-versiona kehitteillä, mutta kuluttajasovellus ei vain voi tulla liian nopeasti.

Olen totaalisen kypsä nettiraivoon ja somellakoihin (some + mellakka), joita puhkeaa vähintään pari per viikko. Viime päivinä facebookini on suorastaan tulvinut Chisun musiikin ja 9-vuotiaan tytön muumitietokoneen aiheuttamasta tekijänoikeushässäkästä. Astetta läheisempi aihe oli Rosa Meriläisen (vihr. niin ikään) Hesariin kirjoittama kolumni pienten tyttöjen kasvatuksesta. Se oli lopulta pakko lukea, kun noin ziljoona tuttua artikkelia linkkasi.

Meriläisen teksti oli malliesimerkki, kuinka ”keskustelu” nykyään herätetään. Otetaan aihe, mikä on useimmille ihmisille tuttu tai lähellä. Tyttöys ja prinsessaleikit koskettavat tai ovat ainakin koskettaneet huomattavan suurta osaa väestöstä. Sitten provosoidaan kääntämällä totunnainen ajatus täysin päinvastoin ja luodaan siitä tehokas mielikuva.

Meriläisen teesi oli, että kiltit tytöt eivät pärjää oikeassa elämässä. Meriläinen toivoi, että jokaisen pikku prinsessaa odottavan vanhemman kullannuppu olisikin ”voimakastahtoinen riiviö, joka räkä poskella oppii runkkaamaan ennen kuin muodostamaan kokonaisia lauseita”.

Voiko tuon jälkeen odottaakaan, että kirjoittajan varsinainen pointti saisi järkevän käsittelyn? Nettiympäristössä?

Hyvänä kolumnistina pidetään sellaista, joka ärsyttää maksimaalisesti. Otsikoiden täytyy kiljua, jotta juttu poimittaisiin uutisvirrasta.

Todellisuuden puolella olen kuitenkin oppinut omilta lapsiltani, ettei mikään toimi väkisin tai huutamalla, vaikka siihen edelleen säännöllisesti syyllistyn. En kuitenkaan tunne ketään, joka Rosa Meriläisen kuvaamalla tavalla enää kasvattaisi mukuloitaan puhtaasti pelolla tukahduttamalla.

Väitän, että rauhallisuus ja ennustettavuus toimivat kasvatuksessa parhaiten. Kiltteys ja tylsyys ovat valttia.

Myös sosiaalinen media on vielä räkä poskella kiukutteleva pieni lapsi. Miten sitä kasvatettaisiin?