Uutiset

Sopimus kriisinhallinnasta - idänsuhteet

Markku Peltosen ansiokas alanurkka 9.12.2005 iski asian ytimeen. Aihe vihreiden ja presidentti Halosen välirikosta sisälsi muun muassa kysymyksen: Mikä meni pieleen kolmen suuren puolueen sopimuksessa?

Sopimuksen tekijät unohtivat tärkeän tosiasian: Suomen rajojen ulkopuolelta voi nousta kriisi, joka hallinta pakottaa eduskuntaa ottamaan kantaa presidentin valtaan. Eli osallistuuko Suomi kriisinhallintaan pääministerin vaiko presidentin käskyllä.

Tämä perustuslaillinen riita on saatava pian pois päväjärjestyksestä, jotta Suomi voisi osallistua EU:n toimintaan täysillä etenkin, kun Suomesta tulee ensi heinäkuusta alkaen EU:n puheenjohtajamaa.

Sopimuksen tekijät – SDP, kepu, kokoomus – myös ummistivat silmänsä uhkakuvalta: Suomen maantieteellinen asema Venäjän rajanaapurina on tuottanut vuosisatojen kuluessa 10 rauhansopimusta, joista itänaapuri on rikkonut 9 – ilman sodanjulistusta. Talvisodan hyökkäys 1939 on tästä havainnollinen esimerkki. Vain viimeinen rauhansopimus, Pariisi 1947, on vielä ylitsekäymättä.

Ye-eversti Lauri Väättäsen mukaan Natolla ei ole uhkakuvaa, jossa nähtäisiin Venäjä Naton vastustajana. Mutta samalla hän viittaa Puolan ja Baltian maiden omiin kansallisiin arviointeihin ulkopolitiitista riskeistä: Venäjä on tänäänkin niitä uhkaamassa. Tulisiko Suomen jakaa huoli itärajan turvallisuudesta Puolan ja Viron kanssa?

Eversti Väättänen jatkaa: Virossa vaikuttaa kenraalimajuri Ants Laaneots, joka on pitkään toiminut sotilasasiamiehenä sekä Venäjällä että Ukrainassa. Hän kirjoitti 1.10.2005 Eesti Päevaleht-lehdessä: ”Minulla on paha aavistus: Euroopalla tulee vielä olemaan sotilaallinen selkkaus Venäjän kanssa”. Kirjoituksen aikaan venäläinen sotilaskone oli juuri pudonnut Liettuaan; Venäjän ilmavoimat olivat siten edelleen jatkaneet ilmatilan loukkauksia. Baltian maissa ja Puolassa muistetaan edelleenkin omakohtaisesti: kyllä Siperia opettaa.

Näissä maissa siten tunnetaan edelleenkin vakavaa huolta Venäjästä ja sen kehityksestä.

Tuhannet virolaiset saivat kokea Stalinin keskitysleirit Siperiassa. Tämän johdosta tavallinen Viron kansalainen on ollut valmis hyväksymään Nato-jäsenyyden. Venäjän uhan myöntävät myös puolalaiset sekä muut entisen Neuvostoliiton alistamat itäeurooppalaiset maat.

Vaikka Venäjä onkin nyt heikkouden tilassa, sen nousu on vain ajan kysymys. Voimistuva suurvalta tulee siten olemaan vakava uhka rajanaapureilleen ensi vuosikymmenellä.

Tshetshenian sota on edelleenkin varoittava esimerkki. Kadun mies Tallinnassa katsoo, että se mikä tapahtuu etelä-Venäjällä voi jonain päivänä tapahtua myös Virossa. Siksi Nato on virolaisten turvallisuuspoliittinen ratkaisu.

Me suomalaiset toivomme parasta. Mutta viisasta olisi samalla varustautua pahimpaan ja vakavasti harkita Nato-vaihtoehtoa.

Venäjä on ja pysyy Suomen kannalta sotilaspoliittisena uhkana olkoonkin, että venäläiset ovat meille myös hyödyllinen kauppakumppani.

Heikki Tiirikkala

agronomi

Hämeenlinna