Uutiset

Sortilan kuvat

Yleisönosastossa kyseltiin 1950-luvulla Sortilan kuvaamien kuvien kohtaloa.

Hämeenlinnan kaupungin historiallisella museolla on muun kuva-aineiston ohessa kyllä jonkin verran Sortilan kuvaamia kuvia Hämeenlinnasta negatiiveineen. Siihen, ovatko kuvat nimenomaan samoja kuin aikanaan kaupungin tilaamat, on vaikea vastata, mutta pitäisin todennäköisenä, kun museo on aina ollut kaupungin omistama. Siis kuvia on jäljellä.

Kappalemääriä ei ole mahdollista laskea museon muun reilun 132 000 kuvan joukosta, aina ei edes helppo erottaa, jos negatiivissa ei ole kuvaamon merkintää, jossain määrässä positiivikuvia on kuitenkin Sortilan leima.

Museon aikoinaan tehdyt diaarivihkot eivät välttämättä kerro kuvaamoa, kohteen kylläkin.

Museon kuvia käytetään museon näyttely-, julkaisu- ja tutkimustoiminnassa, ulkopuolisille kuvien käyttö on mahdollista ja maksullista.

Värifilmistä museolla ei ole tietoa.

Varhaisimman värifilmin säilyvyys on ollut kovin heikkoa, joten saattaa olla, ettei filmiä ole missään tai siitä ei näe enää mitään, jos se on noin 50 vuotta vanha. Kaupunki on kymmenisen vuotta sitten luovuttanut museolta mitään kysymättä matkailufilminsä elokuva-arkistolle Helsinkiin.

Marja-Liisa Ripatti

museonjohtaja

Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo

Päivän lehti

29.1.2020