Uutiset

Sorvisto ja Rantanen yösuunnistuksen taitajat

Vaajakosken Terän Juha Sorvisto ja Jämsän Retki-Veikkojen Merja Rantanen hallitsivat Jyväskylän Vaajakosken haastavat SM-yösuunnistuksen radat. Melkoisten korkeuserojen maasto laittoi kilpailijat useasti koetukselle kiertääkö vai edetäkö suoraan noususta välittämättä.

Miesten mestari Sorvisto pyrki kiertämään aina kun havaitsi sen jotenkin mahdolliseksi. Kisa ratkesi kolmanneksi viimeisellä rastilla, jota siihen asti Sorvistön kanssa tasoissa ollut Hiidenkiertäjien Oskari Liukkonen joutui etsimään pudoten pois mitaleilta neljänneksi. Miesten hopean sai porvoolaisen OK Trianin Mikael Fabritius 52 sekuntia mestaria hitaampana 11,2 km:n reitillä. Pronssi vei hyvällä loppurutistuksellaan Turun Metsänkävijöiden Jussi Suna.

– Alun otin riskittömästi ja muutekin Pyrin kiertämään vihreät ja vähintään isommat mäet. Pitkällä välillä kiersin asfalttittielle asti, mutta missään vaiheessa ei repinyt liikaa, aiemmin henkilökohtaisen mitalin pronssisena sprintistä saanut Sorvisto arvioi kisaansa.

Naisten mestaruutensa uusinut Rantanen ylisti etenkin karttaa ja myös rataa. Hopealle ehti kuten myös viime vuonna Pohjantähden Marttiina Joensuu ja pronssin suunnisti MS Parman Tuulia Viberg.

– Nautin todella nyt yösuunnistuksesta. Tällaisia pitäisi olla enemmän. Yöllä pitää ennakoida selkeästi enemmän kuin päivällä. Sain kaudesta paljon, mutta paljon jäi myös nälkää ensi kaudelle, Rantanen summasi kauttaan.

Kanta-Hämeeseen toivat mestaruudet kokeneet miehet HlS:n Aarno Hovikorpi H75 ja LHR:n Eero Liski H85. Nuorista menestyi parhaiten Kalvolan Keihään Väinö Johansson oltuaa H18:n neljäs. HlS:n nuorista Heta Virtanen oli seitsemäs D15, Sanni Kuusinen 10/D16, Antti-Jussi Oksa 13/H15 ja Ville Laakso 15/H18. Muissa sarjoissa HlS:n Olavi Erkkilä oli neljäs H75:ssä ja HlT:n Pekka Kerkola kuudes H65:ssä. HäSa

Asiasanat