Kolumnit Uutiset

Sotakirveet Vanajaveteen

Jo vaalikentillä ehdokkaat puhuivat yhteistyön nimiin. Riitely, syyttely ja käräjöinti halutaan lopettaa.

Kuntavaalien äänestystulos Hämeenlinnassa kertoo, että eväät yhteistyöhön vahvistuivat.

Vastakkainasettelu liudentuu, koska Pro Hämeenlinnaa vastaavaan koalitioon ei ole aineksia.

Paljon kertoo jo sekin, että Pron henkinen isä Hannu Kärpänen (kesk.) putosi ja tilalle nousi sovinnollisempi Timo Kaunisto.

Keskustan kohdalla tilanne muuttuu sikälikin, että ääniharava Antti Leinikka on yhteistyökykyinen ja -haluinen. Jo menneellä vaalikaudella hän painotti yhteistyötä kaikkien puolueiden kanssa.

Jyrkimmin perussuomalaisten kärkipoliitikkoja arvostellut Timon aviosiippa Kirsi Ojansuu-Kaunisto oli paikkamääränsä tuplanneiden vihreiden ääniharava.

Vihreillä on nyt kuusi valtuutettua, ja heidän yhteistyönsä kokoomuslaisten ja demarien kanssa sujunee hyvin. Jo Ojansuu-Kauniston voimakkaat kannanotot yhteistyön puolesta vahvistavat tätä ajatusta.

Perussuomalaiset olivat valtakunnallisen linjan mukaisesti suurin häviäjä Hämeenlinnassa. Paikkaluku putosi kymmenestä kuuteen, ja puolue vajosi äänimäärissä vihreiden taakse. Tosin eroa oli vain reilut 30 ääntä. Erityisesti ääniä menetti Kari Ilkkala. Äänistä lähti yli puolet.

Miehelle itselleen tämä ei ollut mikään yllätys. Jo vaalivalvojaisissa hän totesi, että mediallakin oli tähän osansa. Toki merkitystä oli myös käynnissä olevalla oikeusprosessilla sekä edellistä kertaa vaatimattomammalla kampanjoinnilla.

Perussuomalaisten Lulu Ranne sai kannattajansa hyvin liikkeelle. Vain demarien Tarja Filatov kokosi häntä enemmän ääniä Hämeenlinnassa.

Etenkin edellä mainitun persukaksikon politikointi on ollut toistuvasti törmäyskurssilla valtapuolueiden kanssa.

Lulu Ranne on nyttemmin korostanut olevansa valmis yhteistyöhön, kunhan mennään asioihin, eikä henkilökohtaisuuksiin. Ilkkala on ilmaissut samansuuntaisia ajatuksia.

Tilannetta helpottaa varmasti sekin, ettei Iisakki Kiemunki (sd.) ole enää valtuustossa. Henkilöriidat kulminoituivat hänen ja persukaksikon välille.

Ennusmerkit siitä, että sotakirveet voidaan viskata Vanajaveteen, ovat siis aikaisempaa otollisemmat.

Yhteistyö ei saa kuitenkaan olla hymistelyä. Tarvitaan avointa, kriittistä ja ratkaisukeskeistä sananvaihtoa. Vain näin voi syntyä hyviä päätöksiä.

Päivän lehti

20.1.2020