Uutiset

Sovituskopissa ystävä tunnetaan

Maisa ja Kaarina puhuvat arkisista asioista – mutta juuri arjessa kohdataan suuret valinnat, sanoo taiteilija Tiina Paju.

– Kouluajoilta säilyneille ystäville ei tarvitse selittää mitään. He tietävät pienestäkin eleestä, että ahaa, sanoo taiteilija Tiina Paju.

Paju puhuu paitsi omista ystävistään, myös sarjakuvakaksikko Maisasta ja Kaarinasta. Yhteinen lapsuus- ja opiskeluaika on Pajun mukaan myös Maisan ja Kaarinan ystävyyden perusta.

Näennäisesti kovin erilaiset Maisa ja Kaarina lujittavat ystävyyttään epäkäytännöllisten, mutta ihanien vaateriepujen hankkimisella, kuntosalin korvaamisella viinillä ja puhelinterapialla toistensa kanssa.

– Mihin ystävyys ylipäätään perustuu? Aina siinä on jotain mystistä, Paju kuittaa.

Maisa ja Kaarina ovat tänä vuonna porskuttaneet tasan 20 vuotta. Tämän kunniaksi he hallitsevat parhaillaan Designmuseon alakertaa.

Kun Paju esittelee Maisa ja Kaarina – Pyöreät vuodet -näyttelyä, tulee selväksi, ettei juhlavuosi ole ainakaan minkään sortin päätepysäkki.

– Sari on sanonut, että Maisa ja Kaarina pysyvät ystävinä, ellei Maisa riko Kaarinan pesukonetta, Paju nauraa.

Näyttelyvieraat kuulevat ääniä

Mainittu Sari on Sari Luhtanen, Maisan ja Kaarinan toinen luoja. Hän antaa Maisalle ja Kaarinalle äänen.

Fiskarsissa asuva Luhtanen ei nyt ole läsnä Designmuseossa, mutta Maisan ja Kaarinan äänet totta vie ovat paikalla.

Perinteisen sarjakuvanäyttelyn sijasta Luhtanen ja Paju halusivat päästää Maisan ja Kaarinan kunnolla valloilleen. Naiset ovat kirjaimellisesti muuttaneet näyttelyyn asumaan.

Seinillä on sarjakuvia 20 vuoden varrelta, jo toki, mutta lattiatilaa hallitsevat jättimäiset Maisa- ja Kaarina-nuket sekä erilaiset asetelmat, joissa sarjakuva muuttuu lihaksi – tai ainakin vaneriksi ja kankaaksi.

Tiina Paju kulkee edeltä Maisan asuntoon. Maisan eteisseinän mustalle pohjalla komeilee valkoinen jääkaappi apposen avoinna. Siellä ovat maisamaisesti niin Pörrö-nimiseksi lemmikiksi muuttunut entinen kääretorttu kuin annosviivoitettu viinipullokin – sekä kynä, jolla annosviivoitusta voi muuttaa.

Huoneessa makoilee Maisa itse. Sohvalla, puhelin korvalla, telkkari auki. Jos menee vanerihahmon viereen kuuntelemaan, luurista kantautuu tv-saippuasarjan hälyä: linjan toisessa päässä Kaarina katsoo samaa ohjelmaa.

Turha ehkä mainitakaan, että Kaarinan tiloissa kaikki on tiptop.

Syntiinlankeemusta edeltää sovituskoppi

Maisan huoneen vieressä avautuu Naisen noidankehä -niminen sali, jossa edetään masennuksesta euforiaan ja käydään sovituksessa ennen syntiä. Lienee tuttua monelle naiselle: ennen synnillistä illanviettoa tarvitaan toki uusia vaatteita.

Tiina Paju kuulostelee taas. Masennusasetelman äärellä kello raksuttaa uhkaavasti Kaarinan yllä, sovituskopissa vetoketju rasahtaa, kiusausten äärellä kuiskivat ja kiekuvat Maisan hyvä ja paha minä.

– Adultan radio- ja televisio-opiston opiskelijat ovat tehneet mahtavaa työtä äänimaailman kanssa, Paju kehuu.

Maisa ja Kaarina käsittelevät keskusteluissaan arkisia asioita. Nopeasti luonnehdittuina he ovat nautinnonhaluinen, ekologisuutta kannattava ikiopiskelija ja laiha, tehokas perheenäiti.

– Suivaannuin, kun eräs haastattelija sanoi heitä stereotyyppisiksi hahmoiksi. Sarjakuvaa on helppo syyttää kaavamaisuudesta. Ovatko arkiset teemat automaattisesti stereotyyppisiä? Paju miettii.

– Kertomalla arjesta kerrotaan ihan kaikista asioista. Suuret valinnat kohdataan juuri arjessa.

Ei paperisia Frankensteineja

Maisa ja Kaarina ovat vuosien mittaan itsenäistyneet, mutta eivät niinkään suhteessa toisiinsa kuin suhteessa luojiinsa. Hahmoja ei voi taivuttaa mihin tahansa.

Ennemminkin taiteilijat itse ovat hahmojensa talutusnuorassa. Kun ihmiset tapaavat heitä, he kysyvät, kumpi on Maisa ja kumpi Kaarina.

Pajua asia jaksaa yhä hymyilyttää.

– Kummassakin on osia kummastakin, mutta hahmot ovat ihan omia itsejään. Eivät he ole mitään eri ihmisten ominaisuuksista kursittuja Frankensteinin hirviöitä.

Silti hahmoissa piilottelevat niin oma kuin ystävienkin elämä, puolisot, lapset ja sukulaiset. Ja tuntemattomat.

– Saria on harmittanut, ettei hän ole Fiskarsiin muuttamisensa jälkeen voinut kuunnella ratikassa ihmisten puheita.

Palaset loksahtivat solukämpässä

Jos Paju ja Luhtanen ovat vuosien mittaan entisestään lujittaneet Maisan ja Kaarinan ystävyyttä, sarjakuvanaiset ovat tehneet saman tempun luojilleen.

– Aloitimme Maisan ja Kaarinan hirveän nuorina, kun vielä asuimme pienissä soluissa opiskelija-asuntolassa. Sari etsi piirtäjää ja minä käsikirjoittajaa. Asiaa ei tarvinnut kauhean kauan miettiä. Palaset loksahtivat kohdalleen, Paju kertoo.

Hän on iloinen siitä, että lähti aikanaan tekemään sarjakuvaa yhteistyönä.

– Teokseen tulee eräänlainen mutka, ylimääräinen taso. Piirtäessäni mietin, olisiko vielä joitain tasoja, joita voisi kaivaa esiin. Jotkut piirtäjät vierastavat yhteistyötä, mutta itse olen kokenut, että se tuo lisää ulottuvuuksia.

Pajulle ja Luhtaselle – kuten myös Maisalle ja Kaarinalle – on muodostunut tavaksi matkustella yhdessä säännöllisin väliajoin.

– Siinä ehtii puhua perheasiat, maailmanpolitiikan, muodin, kaiken, Paju nauraa.

Perheasiat, maailmanpolitiikka, muoti ja kaikki ovat myös Maisan ja Kaarinan hampaissa. Ja miehet, tietysti, sekä illat viihteellä. Näistä ehtymättömistä runsaudensarvista on vyörynyt puitavaa 20 vuodeksi.

Nainen kauneimmillaan ja kauheimmillaan

Paju uskoo, että ihmisiä ilahduttaa nimenomaan Maisan ja Kaarinan arkisuus ja rehellisyys.

– Meillä on suuri mieslukijakunta. Luultavasti siksi, että esitämme naiset sellaisina kuin nämä oikeasti ovat. Maisa ja Kaarina eivät esitä mitään kenellekään. Pahimmillaan ja parhaimmillaan naiset ovat aika raadollisia.

Paju osoittaa Maisaa Naisten noidankehässä: ryyppyillan jälkeinen aamu on pyyhkinyt pois hehkeyden. Hatunlierin alla lymyää myrtsi mytty, jolla on mustat silmänaluset ja morkkis.

– Maisa ja Kaarina eivät ole mitään opettajia. He näyttävät, miten ihmiset oikeasti elävät.

Kuluneiden vuosien mittaan Maisa ja Kaarina ovat toden totta nähneet näyttäneet elämää. Pajun mukaan puheenaiheet ovat muuttuneet koko ajan terävämmiksi.

Ikää sen sijaan ei ole karttunut. Paju luonnehtii Maisaa ja Kaarinaa ”nuorehkoiksi aikuisiksi naisiksi”.

– Sellaisiahan me olemme kaikki, hän hymähtää.

Arkinen puhe kätkee kipua

Viimeisenä mennään vaaleanpunaiseen paratiisihuoneeseen. Tehopakkaus Kaarina on päässyt nimikkohuoneestaan silityslaudan äärestä ja hulahtanut vaahtokylpyyn.

Kattoon on noussut vaaleanpunaisia unelmakuplia – joista osan Maisa hyvän ystävän tavoin on valmis puhkaisemaan.

Paratiisissa kiteytyvät sarjakuvan kaksi ulottuvuutta: kipeys ja kepeys. Paju kertoo ilahtuvansa, jos joku tulee sarjakuvasta hyvälle tuulelle. Toisaalta sankarittarien arkinen puhe kätkee kipeitä asioita.

– Maisaan ja Kaarinaan on suodattunut omasta elämästä vaikeitakin juttuja. Toivottavasti ne kuitenkin kääntyvät iloksi lukijoille. Parasta palautetta on, kun joku sanoo: ihan kuin minä! (HäSa)

Maisa ja Kaarina – pyöreät vuodet -näyttely on esillä Desingmuseossa Helsingissä 22.4. asti.

Ystävänpäivää vietetään keskiviikkona 14. helmikuuta.