Uutiset

Sri Lankan lasten piirrokset ovat täynnä vettä

Hämeenlinnalaisen Eeva Kankaisen edessä tämän olohuoneen pöydällä Hämeenlinnassa on monta piirustusta. Jokaisessa kuvassa on ihmishahmoja ja paljon sinistä tai harmaata. Vettä. Massoittain merivettä.

Kuvat ovat Kankaisen Sri Lankassa asuvien kummilasten tekemiä.

– Aina, kun tsunamin kokeneet lapset piirtävät tai kertovat tarinoita, ne liittyvät tsunamiin. Yhdessä kuvassa on vain vettä ja ihmishahmo. Hahmo on kuvan piirtäneen Roshani-tytön äiti, joka hukkui hyökyaaltoon, Kankainen kertoo.

– Katastrofi on jättänyt näihin lapsiin hirveät jäljet.

Kankainen on vastikään palannut kolmen viikon matkalta Sri Lankasta, missä hän paitsi tapasi kummilapsiaan ja näiden vanhempia, myös teki voitavansa paikallisten auttamiseksi.

Kankaisen mukaan karu totuus on se, ettei virallinen apu ole vieläkään ehtinyt kaikkien ihmisten luo.

-Oli hirveää nähdä telttakyliä kymmenien kilometrien matkalla. Telttakylien välissä on laudasta tehtyjä kyliä, jotka ovat vain vähän telttoja parempia. Vain joissakin taloissa on sementtilattiat. Monsuunisateet tulivat meidän siellä ollessamme, ja teltat uivat vedessä, Kankainen kuvailee.

Puutetta kaikesta paitsi vaatteista

Sri Lankassa, kuten esimerkiksi Kankaiselle tutussa Hikkaduwassa, ongelmia aiheuttaa yleinen puute.

-Hygienianpuute, rahanpuute, leivänpuute, virallisen avun viipyminen, Kankainen luettelee.

-Rahaa on kyllä tullut maahan, mutta se viipyy. Avun viipyminen on ensimmäinen asia, joka tulee esiin, puhuipa kenen kanssa tahansa. Toinen suuri ongelma on tonttimaan puute. Entisille paikoille rannan tuntumaan ei enää saa rakentaa. Ja on hölynpölyä suunnitella kerrostaloja kalastajille. Sellaistakin kuulin, hän tuhahtaa.

Vaikka teitä ja rautateitä rakennetaan ja kalastajille hankitaan veneitä, monet ovat jääneet ilman apua, Kankainen painottaa.

-Pienet kohteet, pienet ihmiset, jäävät jalkoihin. Esimerkiksi SPR:lle rahaa lahjoittava ei voi kohdentaa avustustaan. Ei voi lähettää vaikka termospulloa, jollainen olisi kullanarvoinen perheessä, joka keittää veden nuotiolla ja mielellään säilyttäisi yli jäävän veden.

Vain yhtä riittää: vaatteita.

-Sri Lanka on pullollaan vaatteita. Siellä ei tarvita suomalaisten fleecejä.

Auttamalla lasta auttaa koko maata

Mitä suomalainen sitten voi tehdä paitsi antaa roponsa keräyslippaaseen tai viedä vanhat vaatteensa jonnekin muualle kuin Sri Lankaan lähetettäviksi?

Kankaisella on ehdotus, joka hänen mielestään auttaa tsunamin uhreja parhaiten: hän neuvoo ottamaan kummilapsen. Hänellä itsellään on heitä useita.

Kummiorganisaatioita on useita. Kankainen itse lähti toimintaan Lions Clubin kautta, koska halusi saada suoran kontaktin lapseen. Kankainen lähettää kirjeitä ja kuvia – ja tietenkin rahaa, joka toimitetaan perille organisaation yhdyshenkilön avulla.

Kankainen maksaa vuodessa 125 euroa per lapsi. Välillä hän lähettää ylimääräistä esimerkiksi vaatteiden – tai termospullon – ostoon.

-Auttamalla yhtä pientä voi välillisesti auttaa koko maata pitkäjännitteisesti. Esimerkiksi postipaketin lähetysmaksulla saa Sri Lankassa jo vaikka mitä.

Kankainen halusi itse myös käydä Sri Lankassa. Hän koki tsunamin itsekin, ja pelastui uimareissun jälkeen täpärästi. Kankaisen piti alun perin olla Sri Lankassa talvella kaksi kuukautta, mutta tsunamin vuoksi oleskelu typistyi kolmeksi viikoksi.

– Jäi sellainen olo, että sinne on mentävä takaisin. Poikani uhkasi repiä passini, mutta kun Marja-ystäväni soitti olevansa lähdössä, lähdin minäkin. Halusin mennä katsomaan, voisinko tehdä jotain, Kankainen selvittää.

Ja voihan hän. Hän oli yhdessä ystävänsä Marja Kankaan, tämän miehen Pentti Oskari Kankaan ja Hope for Sri Lanka -yhdistyksen sekä aktiivisen munkkiluostarin keralla muun muassa perustamassa tsunamin orvoiksi jättämien ja vammaisten lasten hoitokotia. Hoitokodin tontti on jo hankittu. (HäSa)

Päivän lehti

19.1.2020