Uutiset

Steelers juuttui syvemmälle pohjamutiin

Hämeenlinnalaisella Steelersillä oli hankala viikko salibandyliigassa. Joukkue kärsi sunnuntaina viikon kolmannen ja kauden yhdeksännen tappionsa, kun sen kanssa häntäpään sijoituksia välttelevä tamperelainen Koovee oli parempi maalein 5–8 (2–4, 1–3, 3–1).

Steelers on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä tasapisteissä sarjajumbon, helsinkiläisen M-Teamin, kanssa. M-Team on ainoa joukkue, jonka Steelers on tällä kaudella voittanut. Kolmannen pisteensä joukkue otti reilu viikko sitten lauantaina tasapelillä jyväskyläläisen Happeen vieraana.

Kooveeta vastaan Steelers jäi jälkeen kahden ensimmäisen erän aikana. Vierasjoukkue pääsi liian monta kertaa avopaikkaan hämeenlinnalaisten huonon puolustuspelaamisen takia.

Kahden erän jälkeinen neljän maalin takaa-ajoasema olisi toki salibandyssa vielä ollut käännettävissä, ja Steelers sai yrittää kavennusta kolmannessa erässä jopa viiden minuutin ylivoiman ajan, mutta vaatimattomalla lopputuloksella. Kolmannen erän hämeenlinnalaisonnistuja oli kaksi maalia tehnyt Iiro Nurminen, mutta Lassi Kotovaaran iskemä tamperelaisten kahdeksas maali tukahdutti Steelersin takaa-ajon lopullisesti.

– Avauserä oli tosi löysä, 2. tai 3. divisioonan tasoa ainakin vauhdiltaan. Tuntui, että paikkoja oli koko ajan. Lepsuilimme vähän ja vastustaja pääsi aika helposti johtoon. Olisimme mekin voineet mennä, mutta emme saaneet palloa paikoista sisään, Nurminen mietti.

Viikonlopun ottelut lahtelaista LASB:a ja Kooveeta vastaan olivat Steelersille tärkeitä.

– Olimme ihan hyvin valmistautuneita, mutta emme saaneet ainakaan alussa puristettua ihan kaikkea esiin. Loppua kohden peli vähän parani ja saimme pieniä muutoksia aikaan, Nurminen mietti.

Nurmisen mukaan Steelers on yrittänyt pysyä positiivisena vaikean alkukauden aikana.

– Se on ollut koko viikonlopun juttu. Kävimme perjantaina joukkueen kesken palaveria ja tuntui, että siitä oli kaikille hyötyä. Lauantaina meillä olikin pelissä hyvä aggre, mutta pisteitä ei tullut. Meillä oli molempina sama ongelma eli emme saaneet palloa maaliin ja tämä on tietysti maalintekopeli, Nurminen muistutti.

Steelersin valmentaja Jussi Sihvonen myönsi, että joukkue odotti varsinkin viikonlopun otteluilta enemmän.

– Sysimusta viikko ja viikonloppu, sillä totta kai me pisteistä pelasimme. Eniten olen huolissani siitä, että meidän profiilipelaajamme istuvat penkillä tai katsomossa. Kaikki eivät ole täydellä sydämellä mukana ja se on sääli. Pisteistä pitäisi pelata, ja istutamme niitä pelaajia pelin ulkopuolella, joiden pisteitä pitäisi ratkaista, Sihvonen mietti.

– Joku jänis pitää hatusta vetää, että saamme tilanteen muuttumaan. Tauko tulee nyt hyvään paikkaan. Meillä on kolme viikkoa aikaa treenata ja aloittaa kausi käytännössä kokonaan uudestaan. Meillä on paljon asioita, joita parantaa. Pelitaktisista asioista ei ole kyse, vaan pikemminkin henkisestä lukosta, Sihvonen näki.

Nurmisen lisäksi Steelersistä onnistuivat maalinteossa Miiro Maunula (1+2), Timo Johansson (1+1) ja Samuli Grönfors. HäSa

Asiasanat