Uutiset

Steelers kompuroi Raumalla

Steelers ei onnistunut ottamaan lauantain komean kotivoiton jatkoksi pisteitä toista kertaa peräkkäin, vaan joukkue kärsi sunnuntaina salibandyliigassa vierastappion. Kausiennakoissa sarjan häntäpäähän veikattu raumalainen SalBa oli hämeenlinnalaisvieraitaan parempi maalein 5–2 (2–1, 0–0, 3–).

Vierasjoukkueen päävalmentaja Jussi Sihvonen ei omiensa päätä silitellyt.

– Mentaalipuolella joukkue ei ollut tähän valmis lähellekään samalla tavalla kuin lauantaina. Olimme kaikessa selvästi huonommalla tatsilla liikenteessä. Tekemistä leimasivat äärettömän paljon huolimattomuus ja kurittomuus. Meillä oli selvä sapluuna, jolla halusimme pelata, mutta sitä nähtiin kahdessa ensimmäisessä erässä vain ihan paikoitellen. Löimme päätämme seinään ihan turhaan, Sihvonen harmitteli.

Daniel Megyaszai teki ensimmäisessä erässä Steelersin avausmaalin ylivoimalla Teemu Metsälän syötöstä. Timo Johansson puolestaan nosti vieraat vielä 2–2-tasatilanteeseen kolmannen erän puolivälissä, mutta SalBa iski voittomaalin reilun minuutin myöhemmin.

– Pääsimme vielä peliin mukaan, mutta päästimme heti turhan maalin omiin ja paletti oli sitä myöden selvä. Jouduimme tekemään hirveästi töitä maalien eteen ja vastustajan veskari (Teemu Kortelainen) palkittiin ihan ansaitusti kolmella täplällä. Hävisimme kuitenkin omaan huonouteemme, Sihvonen myönsi.

Steelersin keskittymiseen saattoi vaikuttaa lauantain kauden ensimmäinen voitto.

– Eihän sitä haluaisi ikinä myöntää, mutta olimme liian tyytyväisiä lauantain voittoon. Nyt pelasimme joukkuelajia yksilöinä ennemmin kuin joukkueena. Valitettavasti siihen ei ole varaa, päävalmentaja muistutti. HäSa

Asiasanat