fbpx
Uutiset

Steelers raateli Karhuja

SALIBANDY STEELERS–FBT KARHUT 12–2

Hämeenlinna

Jos naisten salibandyn 1. divisioonan vierasotteluun lähtee 12 kenttäpelaajalla, seitsemän pelin tappioputkessa ja kotijoukkue Steelersiä 104 maalia heikommalla maalisuhteella, ei voi kotiin viemisinä olla muuta kuin selkäsauna.

Porin Karhut nuoli haavojaan, kun Steelers vankisti asemiaan sarjakakkosena murskaavalla 12-2 (3-0, 5-1, 4-1) kotivoitolla.

Teräsnaisten tehot jakaantuivat tasaisesti koko arsenaalin kesken. Peräti 14 pelaajaa merkkautti nimensä tehotilastoon. Eniten Karhujen maalivahti Hanna Haverista (0+1, 29 torjuntaa) kurittivat divarin maalipörssin kärkinainen Senni Hietanen (3+1), Annamaija Tuloisela (1+1), Sara Westerlund (1+1), Jenni Lehti (1+1), Milla Vähälä (1+1) ja ottelun parhaana palkittu Tiia Leppänen (0+2).

– Kyllähän peliin asennoituminen oli hieman hankalaa. Vastustaja oli sen verran heikompi. Tänään ei vaadittu ihmeitä. Me halusimme tauon jälkeen kaikille peliaikaa ja leveyttä onnistumisiin, joten pelasimme neljällä ketjulla. Jatkossa tulee kuitenkin pelejä, joissa pelaamme paljon suppeammalla väellä, totesi Steelersin päävalmentaja Jani Perkonmäki.

STEELERSIN EHDOTON valopilkku oli vasta 15-vuotias Marika Haakana (1+0). Hänet istutettiin heti ykkösketjuun Hietasen ja Vähälän kanssa. Ensimmäisen edustusjoukkueen ottelunsa pelannut oman seuran kasvatti avasi maalitilinsä toisen erän alun 4-0-osumallaan.

– Milla teki minulle paikan ja laitoin siitä pallon pussiin. Ihan huikeaahan se oli, kun pääsi heti pelaamaan tuollaisten huikeiden pelaajien kanssa, jutteli viime vuonna Steelersin vuoden tyttöjuniorina palkittu Haakana.

Nuorten pelejä ja naisten alasarjoja aiemmin pelannut Haakana pääsi hyvin peliin sisään.

– Kyllä minua hieman pelin alussa jännitti, mutta sitten kun pääsi peliin, jännitys katosi. Peli on täällä fyysisempää ja paljon nopeatempoisempaa. Jos saan vielä mahdollisuuden ja peliaikaa, haluan ilman muuta jatkaa joukkueen mukana.

Myös Perkonmäki oli tyytyväinen Haakanan edesottamuksiin.

– Olen hänen pelaamiseensa todella tyytyväinen. Ei huomannut yhtään, että likka pelasi ensimmäisen divaripelinsä. Kyllä on ennakkoluuloton tapaus, tulevaisuuden peluri. Hänelle tulee ilman muuta näillä näytöillä lisää peliaikaa kauden aikana.

 Haakana saattaa saada seuraavan näytön paikkansa heti tulevana tiistaina, kun Steelersin naiset matkustavat Kalannin Pallon vieraaksi ennen vajaan kolmen viikon mittaista joulutaukoa.

Asiasanat

Menot