Uutiset

Steelers tiivisti taistelua karsintapaikasta

Hämeenlinnan salibandy-ylpeys Steelers otti kaivatun voiton lauantaina Oulun vierailullaan. Steelers oli Divarin jumbojoukkue SBT Merikoskea parempi maalein 11–5 (2–0, 5–3, 4–2). Steelers on voittonsa jälkeen sarjataulukossa neljäntenä kolme pistettä karsijan paikalla olevaa ÅIF:a perässä.

– Oli mukava voittaa. Tällaiset pelit aina pelottavat, kun joudumme lähtemään viideltä aamulla liikkeelle ja istumme kymmenen tuntia bussissa. Sanoin jo alkuverryttelyssä kakkosvalmentaja Mikko Koivistoiselle, että joukkue näyttää hyvältä. Pelasimme tarvittavan pelin, emmekä ottaneet liikaa stressiä pelistä. Pisteet olivat tärkeät, muistutti Steelersin päävalmentaja Petri Kemppainen.

Vierasjoukkue onnistui leveällä rintamalla. Sami Saarinen (2+2), Timo Johansson (2+1) ja Aleksanteri Ihalainen (2+0) kurittivat vain yhden tasapelipisteen tällä kaudella saalistanutta vastustajaa kahdella maalilla. Maalinteossa onnistuivat myös Iiro Nurminen (1+2), Timo Kankaanpää (1+2), Risto Parikka (1+1), Jarno Mäkinen ja Matti Manninen. Janne Ijäs syötti kaksi maalia.

– Aggressiivinen karvauspelimme kärsi Oulun salin todella liukkaasta parketista. Ensimmäisessä meillä oli sen kanssa hankaluuksia. Jouduimme vähän tasapainottamaan ja rauhoittumaan, ettemme menneet tilanteista ohi. Jokainen kenttä sai lopulta hyviä onnistumisia ja perinteiset pistemiehet laittoivat palloa sen mukaan pussiin kuin pitikin, Kemppainen kehaisi.

Steelersilla on Divarin runkosarjassa vielä kuusi ottelua jäljellä. Seuraavaksi joukkue kohtaa ensi lauantaina kotonaan SB Vaasan.

– Kaikki kuusi peliä täytyy voittaa ja taistella. Seuraavaksi meillä on vastassa lauantaina Vaasa. Pelissä on taas jaossa kuumat pisteet. Jopa viimeinen peli ÅIF:a vastaan voi olla ratkaiseva. Kaksi seuraavaa ottelua näyttävät, mihin kausi etenee, Kemppainen uskoi. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

9.4.2020