Uutiset

Steelersille pisteet vaisullakin pelillä

FT Steelers ja raumalainen SalBa eivät tarjonneet salibandyn parasta säihkettä lauantaisessa Divarin ottelussa Iittala-hallissa.

Steelers teki hommia kuitenkin sen verran, että voitti 4–3 (2–1, 1–1, 1–1). Samalla selvisi ainakin se, että raumalaisjoukkue on hämeenlinnalaisten takana sarjataulukossa kauden viimeisenkin ottelun jälkeen.

Timo Johansson teki kotijoukkueen voittomaalin neljä minuuttia ennen loppua. Hän laittoi pallon nätisti SalBan hyvin torjuneen maalivahdin Eero Elon taakse läpiajonsa päätteeksi. Yhtä suuri ansio voittomaaliin oli Sami Saarisella, joka antoi Johanssonille loistavan vapauttavan syötön.

Ratkaisijat ovat pistepörssin kärjestäkin tuttuja miehiä. Saarinen johtaa Divarin pörssiä saldollaan 35+27=72. Ihan kiva pinnamäärä 24 ottelussa. Johansson on tehtaillut pojoja 47 (30+17).

Pörssimiehiä on myös Steelersin maalihanat avannut Iiro Nurminen. Hän teki joukkueensa kaksi ensimmäistä maalia. Nurmisen saldo on nyt 31+25=56. Molemmat Nurmisen maalit alusti Aleksanteri Ihalainen.

Puolustaja Joonas Jokipalo laukoi komeasti Steelersin toisen erän maalin, johon Mikko Manninen ansaitsi syöttöpisteen.

Voitostaan Steelers saa kiittää silti eniten maalivahtiaan Ilari Nykästä. Hän oli lauantaina erinomainen. Nykänen torjui 29 SalBan laukausta. Joukkoon mahtuu jokunen todellinen paraatipelastus.

Halutonta

Steelersin päävalmentaja Petri Kemppainen ei lähtenyt suotta kehumaan pelin tasoa.

– Täytyy sanoa, ettei kummallakaan joukkueella ollut oikein halua pelata. Aika aneemista salibandyä nähtiin, Kemppainen tuumi ja epäili, että Steelersin kahdessa viimeisessä ottelussa on tarjolla jokseenkin samannäköistä peliä.

Panoshan on pieni, vaikka periaatteessa hämeenlinnalaisilla on yhä noin puolen prosentin teoreettinen sauma nousukarsintoihin. Se voi kuitenkin haihtua jo sunnuntaina, kun ÅIF pelaa Karhuja vastaan.

– Itsekään en viitsinyt hirveästi huutaa. Kyllä halun pitää lähteä pelaajista itsestään, Kemppainen mietti.

Toki hän näki hyvääkin joukkueensa pelissä.

– Voitettiin, eikä meille tehty kuin kolme maalia. Maalivahti Nykänen oli hyvä. Vastustajalla oli nimittäin vaarallisia maalipaikkoja.

Iittala-hallissa oli lauantaina yli 200 katsojaa. Se on hyvä määrä päivän kiivaassa urheilutarjonnassa.

– Hienoa, että yleisöä tuli noinkin paljon halliin. Tosin katsoin jossain vaiheessa katsomoon ja huomasin, että osa katsojista melkein nukkui, Kemppainen naurahti.

Raumalaisten maalit tekivät Antti Keskitalo, Tomi Lahti ja Niko Kaerla. Kaksi takaiskua Steelers sähläsi ihan itse – 3–3-tasoituksen kaiken huipuksi omalla ylivoimalla. Keskimmäisen osumansa raumalaiset tekivät kahden miehen ylivoimalla.

Steelersillä on kautta järjellä kahden Divarin ottelun verran. Ensi lauantaina hämeenlinnalaiset päättävät kotikautensa. Silloin Iittala-hallissa vieraillee Top Team. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

4.4.2020