Asian valmistelu kolmikannassa oli sinänsä myönteinen asia, sanoo STTK:n puheenjohtaja Antti Palola.
Uutiset

STTK ei ole kuitannut irtisanomisesityksen perusteluja – Palola ei kommentoi Tehyn ja SuPerin näkemyksiä kolmikannan erimielisyydestä

Irtisanomislain muutos on esillä STTK:n hallituksessa ensi maanantaina. SAK ja Akava näyttävät vihreää valoa kohutulle lakimuutokselle.

Keskusjärjestöistä STTK ei ole kuitannut irtisanomisesityksen perusteluja ja sisältöä kolmikantaryhmässä, joka on toiminut valmisteluryhmänä.

– Asia on esillä STTK:n hallituksessa ensi maanantaina, puheenjohtaja Antti Palola kertoo.

– Asian valmistelu kolmikannassa oli sinänsä myönteinen asia.

STTK:n jäsenliitot Tehy ja SuPer ilmoittivat tiistaina, että lain perusteluista ei ole kolmikantaista yksimielisyyttä. Palola totesi Lännen Medialle, että ei halua kommentoida muiden sanomisia.

Tehyn ja SuPerin mukaan irtisanomislain pykälä on hyväksyttävässä muodossa, mutta lain perusteluihin on kuitenkin kopioitu samat ongelmat, jotka olivat jo aikaisemman lakiesityksen perusteluissa. Liittojen mukaan ongelmalliset perustelut ovat tulossa lopulliseen hallituksen esitykseen, mikä tietää ongelmia naisvaltaisille aloille.

Maan hallitus antoi torstaina eduskunnalle kohutun lakimuutoksen irtisanomisen helpottamiseksi pienissä yrityksissä.

SAK arvioi, että muutoksella ei ole merkittävää käytännön vaikutusta

SAK ja Akava ovat ottaneet kantaa, ja kannanotot ovat myönteisiä.

SAK:n mielestä lakimuutos ei paranna työllisyyttä, muttei ole myöskään yhtä ongelmallinen kuin aiemmat esitykset. Se arvioi, että muutoksella ei ole merkittävää käytännön vaikutusta.

– Arvioimme, että muutoksella ei ole merkittävää vaikutusta. Tuomioistuimet ovat jo nykyään huomioineet yrityksen koon yhtenä tekijänä, kun irtisanomisperusteen laillisuutta arvioidaan, vaikka siitä ei ole ollut lakipykälässä mainintaa, SAK sanoo tiedotteessaan.

– Jatkossakin edellytetään, että ensin työntekijälle annetaan varoitus ja työnantajan mahdollisuus tarjota muuta työtä selvitetään ennen mahdollista irtisanomista. Lakimuutos ei myöskään vaikuta suuren työnantajan irtisanomiskynnykseen, se säilyy entisenä.

Akava korostaa kolmikannan etuja

Akavan hallitus käsitteli tiistaina kolmikantaisesti valmisteltuja perusteluja ja totesi, että työelämän lainsäädännön valmistelu kolmikantaisesti on yhteinen etu.

– Vaikka emme pidäkään muutosta perusteltuna, olemme tyytyväisiä siihen, että irtisanomista koskevan muutoksen perustelut tehtiin yhteistyössä kolmikantaisesti. Akavan hallitus on käsitellyt työryhmän esityksen työsopimuslain muutoksen perusteluista, sanoi puheenjohtaja Sture Fjäder tiistaina.

Tuoreimpia artikkeleita