Uutiset

STUK:ilta lisätietoa hämmentävästä cesium-havainnosta

Säteilyturvakeskus (STUK) yrittää parhaillaan saada lisäselvyyttä siihen, mistä STUKin katolla Helsingin Roihupellossa olevaan hiukkaskerääjään kulkeutui niin paljon radioaktiivista cesium-137:ää viime viikon torstaina ja perjantaina.

Tällä hetkellä STUK odottaa eri paikkakunnilta lähetettyjen ilmanäytteiden saapumista. Loviisan, Kotkan, Imatran, Kuopion, Kajaanin, Rovaniemen ja Ivalon näytteiden mittaustulokset julkaistaan mahdollisesti keskiviikkona.

Näytteiden odotetaan antavan lisäselvyyttä radioaktiivisen aineen kulkeutumisreitistä. Viime viikon loppupuolella ilmavirtaukset tulivat Helsinkiin idästä ja kaakosta.

STUKin Ympäristön säteilyvalvonta ja valmius -osaston johtaja Tarja K. Ikäheimonen sanoo, että tänään selviävät myös lauantain mittaustulokset Helsingin Roihupellon hiukkaskerääjästä, josta poikkeukselliset cesium-arvot mitattiin.

– Meillä on jo seuraavan vuorokauden [lauantain] näyte mittauksessa. Siitä tulee jo tänään tuloksia.

Ikäheimonen sanoo, että mittaustulosten valmistumista joudutaan aina odottamaan, sillä kerättyjä näytteitä pitää jäähdyttää vuorokauden verran ennen varsinaista mittausta.

STUK kertoi maanantaina, että Helsingissä mitattiin maanantaina 4 000 mikrobecquerelia kuutiometrissä ilmaa, mikä on noin tuhatkertainen normaaliin verrattuna.

STUK kuitenkin samalla muistutti, että pitoisuus on noin miljoonasosa sellaisesta pitoisuudesta, jonka takia ihmisten pitäisi suojautua.

Uutinen on laittanut myös huhut liikkeelle keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Ikäheimonen sanoo, että tällä hetkellä voidaan jo poissulkea reaktorivuodon ja ydinpommin mahdollisuus.

– Tällaisissa tapauksissa näytteissä näkyisi paljon muutakin.

Ikäheimonen sanoo, että näyte on kuitenkin niin poikkeuksellinen, että STUKilla on kova mielenkiinto selvittää cesiumin alkuperä.

– Välillä on kuitenkin käynyt niin, että poikkeava havainto ei ole selvinnyt.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ympäristöterveyden tutkimusprofessori emeritus Matti Jantunen pohti Helsingin Sanomien haastattelussa, että cesium voisi olla peräisin tulipalosta, arviolta noin parin sadan kilometrin päästä Venäjältä.

Ikäheimosen mukaan tulipalossa pitäisi olla mukana cesium-lähde. Cesiumia käytetään hänen mukaansa teollisuudessa, sairaaloissa ja tutkimuslaitoksissa säteilytyslähteenä.

– Meillä ei ole tietoa mistään tällaisista tulipaloista esimerkiksi sairaaloissa. Tieto tällaisista tulipaloista leviäisi yleensä kansainvälisesti.

Ympäristön säteilyvalvonta ja valmius -osaston johtaja ei halua arvioida sitä, kuinka läheltä tai kaukaa cesium on peräisin.

– Kyllä ilmavirtaukset tuovat kaukaakin tavaraa. Suomessakin havaittiin Japanin Fukushiman onnettomuudesta kulkeutuneita pitoisuuksia.

Ikäheimonen kuitenkin sanoo, että mikäli cesiumin lähde olisi hyvin kaukainen, vastaavanlaisia mittaustuloksia olisi raportoitu jo muualtakin.

– STUKilla ei ole tietoa muista vastaavista havainnoista. Ne olisivat hyvin todennäköisesti tulleet meidän tietoomme.