Uutiset

Sudan siirtyy kohti siviilihallintoa – ulkoministeri Haavisto mukana historiallisen sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa

Sudanissa armeijan johto ja protestiliikkeen johtajat allekirjoittivat historiallisen sopimuksen, jossa sovittiin maan siirtyvän siirtymäkauden jälkeen demokraattiseen siviilihallintoon. Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto edusti Euroopan Unionia ja puhui tilaisuudessa.
Sudanilaiset iloitsivat kaduilla sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen lauantaina. Kuva: MORWAN ALI
Sudanilaiset iloitsivat kaduilla sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen lauantaina. Kuva: MORWAN ALI

Sudanin armeijan johto ja protestiliikkeiden johtajat allekirjoittivat merkittävän sopimuksen lauantaina maan pääkaupungissa Khartumissa. Sopimuksessa sovittiin siirtymisestä sotilashallinnosta siviilihallintoon siirtymäkauden jälkeen.

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto oli mukana sopimuksen allekirjoittamisessa EU:n edustajana ja kertoi lauantaina Lännen Medialle tunnelman Khartumissa olevan odottava.

– Täällä on positiivisen odottavat tunnelmat. Äsken, kun tulimme tuolta allekirjoituspaikalta ulos, siellä oli valtavat kansanjoukot vastassa. Keväällä tilanne näytti vielä ihan toisenlaiselta, kun ihmiset olivat kadulla protestoimassa.

Mielenosoituksia Sudanissa on ollut lähes kahdeksan kuukauden ajan ja ne ovat paikoin äityneen väkivaltaiseksi. Esimerkiksi kesäkuun alussa Sudanin viranomaiset vahvistivat, että väkivaltaisessa välikohtauksessa menehtyi 61 ihmistä.

Haavisto kertoo, että vaikeasta neuvotteluprosessista huolimatta tunnelma oli lauantaina melko rakentava.

– Monet sanovat, että tässä toteutuu hyvällä tavalla monia eri tavoitetta, joita arabikevään aikana tavoiteltiin. Mutta aina takapakit ovat mahdollisia.

Haavisto edusti EU:ta

Sopimuksen mukaan Sudan aikoo tehdä maahan 39 kuukautta, eli kolme vuotta ja kolme kuukautta, kestävän väliaikaishallituksen. Hallituksessa on mukana siviiliedustajia ja armeijan edustajia.

Sudanin oppositio nimesi torstaina siirtymäkauden pääministeriksi taloustieteilijän Abdalla Hamdokin. Maahan täytyy kuitenkin vielä luoda poliittinen systeemi.

– Täällä pitää muodostaa puolueet ja demokraattiset toimijat osittain lähes tyhjästä, Haavisto sanoo.

Mukana Sudanin lauantaisissa neuvotteluissa oli kahden osapuolen lisäksi muun muassa Afrikan Unioni. Länsimaita edusti EU:n kautta Haavisto.

Haavisto kertoo pitäneensä paikalla puheen, jossa otti huomioon naisten ja nuorten roolin sopimukseen pääsemisessä.

Lisäksi Haavisto puhui Sudanin marginaalisemmista alueista, esimerkiksi Darfurista ja Itä-Sudanista. Hän kertoi puheessaan, että EU toivoo näillä alueilla nopeaa kehitystä.

– Tämä sopimus antaa meidän mielestämme tilaisuuden viedä koko maan kehitystä eteenpäin tasapuolisesti. Uuden hallituksen kannattaa varmaan lisätä painetta siihen suuntaan.

Tulevaisuuden haasteena talousvaikeudet

Haavisto kertoo, että neuvottelijoiden jakso on nyt ohitse. Tulevaisuuden haaste Sudanilla on maan heikon taloustilanteen parantaminen.

Sudanille on kertynyt paljon velkaa. Lisäksi sen edellistä presidenttiä syytetään korruptiosta ja rahanpesusta. Haavisto kertoo, että maa on myös Yhdysvaltojen mustalla listalla.

– Sudan on kuulunut jo vuosia Yhdysvaltojen terroristeja tukevien maiden mustalle listalle. Se on estänyt yhdysvaltalaiset investoinnit ja yhdysvaltalaisten yritysten toiminnan. Nyt uusi väliaikainen hallitus toivoo, että Yhdysvallat poistaisi Sudanin tältä listalta, jotta suhde amerikkalaisiin normalisoituisi.

Haaviston mukaan Yhdysvallat ovat laittaneet Sudanin listalle, koska maa on kokenut Sudanin edellisen hallinnon olevan läheinen islamististen ryhmien, kuten al-Qaidan, kanssa.

– Kuinka paljon niitä yhteyksiä käytännössä oli, siitä minulla ei ole tietoa. Musta lista on varmasti ollut painostuskeino, jolla Yhdysvallat on koettanut painostaa Sudania kunnioittamaan ihmisoikeuksia.