Uutiset

Sulat pöllyävät yli 200 pelaajan voimin

Hikeä, väkeä ja iloisia ilmeitä.

Siinä päällimäiset tunnelmat Hämeenlinnan Sulkapalloilijoiden kansallisen turnauksen avauspäivältä. 362 ottelun viikonloppu on hyvässä vauhdissa, kun HämSu:n Jukka Häivälä aloittaa jo päivän kuudennen ottelunsa. Tällä kertaa ohjelmassa on nelinpeliottelu Tommi Silvastin kanssa. Vastassa on Toijalan Valppaan Pasi Salhoja ja Auno Tolonen. Tiukka matsi päättyi lopulta toijalaisten voittoon.

– Vastustaja oli tällä kertaa kovempi ja hävisimme suoraan kahdessa erässä. Pelasimme Tommin kanssa ensimmäistä kertaa parina, mutta yhteistyömme toimi oikein hyvin siihen nähden, HämSu:n juniorivalmentajanakin toimiva Häivälä tiivisti ottelun.

Vuonna 2011 Raahesta Hämeenlinnaan muuttanut Häivälä elää sulkapalloa koko sydämellään.

– Kyllä tämä on minulle intohimo. Ei mua kentältä pois saa. Totta kai haluan kehittyä, ja tavoitteena on nousta parempiin luokkiin. Toisena tärkeänä asiana on tietenkin junioriryhmän vieminen eteenpäin, Häivälä jatkoi.

Häivälä lähetti myös terveisiä sulkapallosta kiinnostuneille penkkiurheilijoille.

– Kannattaa ilman muuta tulla paikalle katsomaan hyvää sulkapalloa. Esimerkiksi meidän oman seuran Koljosen Antin peliä on hieno seurata, kun tekniikka on niin tyylipuhdasta, Häivälä vinkkasi.

Kelloa vastaan taistelua

Jättimäisen turnauksen suurin haaste on kello. Kun viikonvaihteessa pelataan yli 300 ottelua, isoihin viivästyksiin ei ole varaa. Turnauksen puuhamiehiin kuuluva HämSu:n puheenjohtaja Jukka Koljonen olikin varsin tyytyväinen ensimmäisen pelipäivän kulkuun.

– Päivä on mennyt todella hyvin. Meitä eniten askarruttanut asia oli, että kuinka meidän aikataulu pitää. Mutta se asia on tässä kohtaa hyvin hallussa. Muutama luovutusvoitto on auttanut asiaa, mutta suurin kiitos kuuluu meidän omalle talkooporukalle. Kaikkinensa on mennyt hyvin, Koljonen iloitsi.

Koljonen ehti tietokoneen takaa myös itse pelikentälle.

– No tämä oli päivän ensimmäinen peli ja Kaakisen Juhan kanssa saatiin voitto tästä. Pelit jatkuvat vielä myöhään iltaan asti, Koljonen sanoi.

Turnauksen ratkaisupelit pelataan sunnuntaina puolesta päivästä eteenpäin.

Asiasanat