Uutiset

Sulkapalloilijat täyttivät Elenia-areenan

Hämeenlinnan Sulkapalloilijat isännöi viikonloppuna Elenia-areenassa kansallisia Kumpoo-Tähtikisoja, joihin oli ilmoittautunut 37 seurasta 169 pelaajaa. Kahden päivän aikana pelejä kertyi 256.

Espoon Sulkapallo-Badmintonin Arto Lahtinen voitti tiukassa miesten valioluokan finaalissa Tommi Saksan erin 2–1 (21–18, 18–21, 21–19) yli tunnin kestäneessä ottelussa.

Hämeenlinnalaislähtöinen Saksa, joka nykyisin edustaa helsinkiläistä Sulkapalloseura Driveä, vei avauserää ja johti vielä 16–13 ja 18–17, mutta Lahtinen taisteli erävoiton.

Myös toinen erä eteni Saksan pistejohdossa ja sen hän piti loppuun asti, mutta ratkaisevan kolmannen erän vei jälleen Lahtinen.

– Tosi tiukka finaali, mutta sain puristettua voiton. Hyökkäys ratkaisi tänään, se oli molemmilla tehokasta. Viimeiset pallot ovat tällaisessa pelissä aina pahoja, mutta ei ne tuurilla ratkea. Otin lopun aggressiivisemmin ja ylempää. Tommi yritti kai samaa, mutta onnistuin paremmin, 21-vuotias mestari summasi.

Sama kaksikko kohtasi heti perään myös nelinpelifinaalissa, jossa Lahtinen otti toisen sarjavoiton parinaan Juha Honkanen. Saksa parinaan Artturi Helenius taipui jälleen tiukan taistelun jälkeen lukemin 2–0 (22–20, 21–18).

– Parin viikon päästä on SM-kisat ja siellä nelinpelissä tavoitteena on mitali. Kaksinpelissä olen rankingin yhdestoista ja jos vaikka jonkun kärkimiehistä voittaisi ja etenisi ainakin kahdeksan joukkoon, Lahtinen ennakoi.

Tommi Saksa urakoi reiluun pariin tuntiin kolme valioluokan finaalia ja sarjavoitto tuli sekanelinpelissä yhdessä Heini Ihalaisen kanssa.

– Seitsemän peliä kolmessa sarjassa pelasin tänä viikonloppuna. Nautin lajista ja pelaan aika paljon. Finaali Lahtista vastaan oli hyvä ja olen tyytyväinen peliini. Pari kertaa olimme aiemmin kohdanneet ja voitot ennen tätä olivat 1–1, 31-vuotias Saksa kertoi.

– Muutin Hämeenlinnasta Lahteen opiskelemaan vuonna 2008 ja Helsinkiin muutin 2012. Työskentelen Sulkapalloliiton nuoriso- ja koulutuspäällikkönä eli sulkapallopainotteista elämäni on.

Kaisa Aaltonen voitti naisten valiosarjan finaalissa Henna-Leena Lindbergin 2–1 (21–14, 9–21, 21–18).

– Toista kertaa olen täällä Hämeenlinnassa pelaamassa ja viime vuoden kakkossija kirkastui kultaan. Nyt ei ollut iso urakka, kolme ottelua. Järjestelyt ovat toimineet todella hyvin, kiitteli 25-vuotias turkulainen, joka edustaa Raision Sulkapalloilijoita.

Hämeenlinnan Sulkapalloseurasta sarjavoittoihin ylsivät Krista Salonen (WD A) parinaan Susanna Hakala (ToiVal), Jukka Häivälä (MD B) parinaan Tommi Silvasti (ToiVal) sekä Kimmo Mäkinen ja Heikki Roivainen (MD C).

Poikien U13-kaksinpelissä Sampo Huhtanen oli toinen. Ainoa tappio tuli Mansen Sulan Konsta Hoiskolle. HäSa

Asiasanat