Uutiset

Suojattu lapsi ei maailmassa pärjää

Suomen historian ensimmäinen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula, keskustan entinen kansanedustaja, haluaa ajaa lasten asiaa iltalehtien lööppejä siivoamalla. Hän esitti Kotimaan haastattelussa, että kauppoihin järjestettäisiin lööpittömiä kassoja, joissa lapset eivät törmäisi otsikoihin kuten ”Äiti poltti lapset ja itsensä”.

Entinen keskustan kansanedustaja sysää paineita kauppoihin. Perheiden ja kansalaisjärjestöjen olisi paikallaan painostaa kauppiaita ja herätellä heitä kantamaan sosiaalista vastuuta.
Lööppejä suosiva kauppias on siis sosiaalisesti vastuuton.

Aulan ajatus on jumalaisen kaunista puhetta. Kuka ei lapsia haluaisi suojella! Esitystä on suorastaan vaikea vastustaa.
Eihän lapsen tarvitse tietää, että äiti voi polttaa lapsensa ja itsensä?

Mitään uutta lapsiasiavaltuutetun esitys ei sisällä. Lapsia on haluttu aina suojella ihan kaikelta pahalta, varsinkin puheissa. Nyt on otettu silmätikuksi media.

Mitä tapahtuu, kun pumpulisen kauniissa epätodellisuudessa kasvanut lapsi kohtaa aikanaan väistämättä todellisuuden? Eräänä päivänä suojattu lapsi itse valitsee lööpillisen kassajonon.

Lapsi törmää pahimmassa tapauksessa kovalla voimalla todellisuuteen. Elämä onkin aivan muuta kuin mitä isä, äiti ja lööpittömät kassajonot ovat kertoneet. Suojelu on ollut suurta valetta.

Ihmisten asuttamalla pallolla joku äiti voi polttaa lapsensa ja itsensä, mikä tapaus on kaiken lisäksi vain alkusoittoa pahuuden koko kuvalle.

Muodissa on paitsi lööppien arvostelu myös lasten suojaaminen koulukiusaamiselta. Erinomaista, mutta mitähän suojaaminen on elävässä elämässä?

Kohinan keskellä on unohtumassa, että kavereille virnuilu ja ilkkuminen ovat osa lapsen normaalia kasvua aikuiseksi.

Aula katsoo tuttuun suuntaan, kohti yhteiskuntaa, viimeksi mediaa. Katseen suunnalta eivät lapsiasiavaltuutetun työt lopu. Kysymys on vain siitä, mitä Aula on siivoamassa pois seuraavaksi.

Yhteiskuntaa ovat myös perheet, äidit ja isät. Koska Aula perää lasten oikeuksien toteutumisessa ja henkisen hyvinvoinnin turvaamisessa vanhempien vastuuta?

Murheellisen monessa tapauksessa lapsia pitäisi suojella omilta vanhemmiltaan. Lasten perusturvaa eivät järkytä niinkään kiistatta joskus turhan viritetyt lööpit vaan välinpitämättömät, kiireiset ja omia kunnianhimoisia tavoitteitaan lasten kautta jahtaavat vanhemmat.

Lapsia raahataan kerta toisensa jälkeen sellaisten harrastusten pariin, jotka ovat äidin tai isän juttuja ja jotka lapsi lopettaisi heti, jos vain saisi. Näitä touhuja leimaa yleensä yksi seikka: lapsen pitää olla mahdollisimman aikuinen, ei lapsi.

Jos lapsen kasvua suojaa perusturva, hän pystyy kyllä varttumaan vastuunsa kantavaksi aikuiseksi myös lööppejä vilisevissä kassajonoissa.

Päivän lehti

28.3.2020