Uutiset

Suomalainen mies selviytyi työllä

Jälleenrakentaminen sotien tuhoista tarjosi miehille keinon selviytyä sodan aiheuttamista traumoista. Työ on ollut suomalaiselle miehelle paras lääke.

-Työllä itsetunto saatiin takaisin sotakokemusten jälkeen, sanoo jälleenrakentajan tunnemaisemasta väitöskirjaa valmistelava filosofian maisteri Jenni Kirves, joka esitelmöi Hämeenlinnan Tykistömuseossa.

Jälleenrakentajat toteuttivat itseään rintamamiestiloilla ja -taloissa. Valtio loi puitteet jälleenrakentamiseen tilojen ja tonttien luovutuksella sekä avustuksilla, mutta miehet tekivät työn omin käsin.

-He saivat tilan elinoloja kohennettua, peltoalaa kasvatettua raivaamalla ja lehmiä hankittua. Moni sanoi, että oli valtava onnen tunne, kun saatiin pieni saunakamari pystyyn. Myöhemmät saavutukset eivät voineet sitä tunnetta voittaa.


Kielteisistä puolista täytyi vaieta

Kirvestä kiinnostaa jälleenrakennuksen mentaalinen puoli. Itsenäisestä työstä seurasi jotakin, jota nykyään sanotaan voimaantumiseksi.

-Nykyään moni ei voi itse määrätä työtään. Hallinnan puute ylikuormittaa, kun ei voi itse määrätä omasta työstään, Kirves vertaa.

Jälleenrakennuskaudella ei ollut soveliasta puhua sodan kielteisistä seurauksista. Sotakokemusten häpeän ja syyllisyyden tunteista piti vaieta.

Ajan kirjallisuudessa ja muistelmissa kuitenkin pohdittiin, oliko kuolema ja uhri turha. Aikalaisten, kuten Jussi Talven kirjoissa kysyttiin tätä sankarihautojen äärellä.

– Sitä ei voitu sanoa ääneen, mutta oli kamalaa ajatella, että entä jos isä tai veli kuoli turhaan.


Rillumarei oli selviytymiskeino

Traumoja ei käsitelty sotien jälkeisinä vuosikymmeninä julkisuudessa, mutta alkoi selviytymiskeinojen etsintä. Karjalaisella humoristisella asenteella ajateltiin, että ”elämä on ko silkkiä; sametil reunukset”.

-Jotkut vanhemmat ihmiset paheksuivat nuorison tanssimisintoa. Tanssimania oli terapeuttista ilonpitoa. Siihen liittyi rillumareiviihde, jossa naurettiin kaikella vakavalle, jota sota-aika oli tulvillaan ja jolle ihmiset olivat tulleet allergisiksi.

Toiset eivät jääneet katkeruuteen, mutta toiset jäivät. Alkoholin käyttö ja avioerot olivat yleisiä.

Miehistä oli kova kilpailu. Sotaleskiä pidettiin uhkana, jotka vievät toisilta miehet. Sotaorpoja ja sotalapsia kiusattiin koulussa.

-Oli piilosotaleskien ongelma. Naiset jäivät naimattomiksi, kun mahdollinen aviomies kuoli sodassa. Näitä naisia ei arvostettu, vaan pilkattiin vanhoinapiikoina.


Miten sota rikkoo miehen mielen

Viime aikoina on sotien traumoista puhuttu paljon. Tutkimus on siirtynyt negatiivisesta traumojen käsittelystä positiivisempaan suuntaan.

-Nyt tutkin sitä, miten sota rikkoo mielen ja miten ihminen eheyttää mielensä – jos eheyttää. Kaikki eivät ole siihen pystyneet.

Miehet menivät tuntemattomiin sinne jonnekin. Evakot tuotiin tuntemattomiin kohtaloihin kotirintamalle. Kirves näkee suorastaan rasistisia piirteitä evakkojen huonossa kohtelussa.

Kodin arvostus ja oma tupa olivat jälleenrakennusaikaan valtavassa arvossa. Sitä ei nykypolvi voi ymmärtää.

-Evakko Eeva Kilpi on sanonut olevansa onnellinen joka aamu, kun saa herätä omassa sängyssään.


Yhteishenki ei ollut vain auvoa

Kirves sanoo, ettei sotien jälkeinen yhteishenki ollut niin auvoinen, kuin ajan ”propaganda” antoi ymmärtää. Puhuttiin jälleenrakennuksen hengestä.

-Talkoissa ja asevelihengessä toki olikin kysymys toisten auttamisesta.

Katsottiin, että oli naisten vuoro kannatella miehiä, sillä heillä oli kiitollisuudenvelka miehille. Heiltä vaadittiin yli-inhimillisiä ponnistuksia sodan jälkeen.

Lapsilta odotettiin, että he ovat kilttejä ja tottelevaisia, että isän kuorma helpottuu.

-Sitä voi pohtia, miten se näkyy nykyajassa. Lapset ovat joutuneet aikuistumaan liian varhain, kun he ovat joutuneet kannattelemaan sodan kärsineitä vanhempiaan. Sehän ei ole hyvä pohja. Lapsen täytyy saada olla lapsi, jotta hänestä tulee tarpeeksi vahva, eikä toisin päin. (HäSa)