Uutiset

Suomalainen sielu syksyn synkkyydessä

Tänään se on, talvipäivänseisaus. Nyt syksyn urakka on tehty. Elämme vuoden lyhintä päivää. Hämeenlinnassa aurinko on taivaalla 5 tuntia 35 minuuttia. Huomenna päivä on jo minuutin pitempi. Huomisesta alkaen elämä on kuin alamäkeä laskettelisi pitkän ylämäen jälkeen.

Tänä vuonna ylämäki oli erityisen vaivalloinen, kun pimeyttä oli niin paljon. Nyt ollaan voiton puolella. Silti suomalainen mollimieli tykkää rypeä pimeässä itsesäälin syvissä syövereissä. Me tarvitsemme vuotuisen synkkyyssatsin.

Hulluus iskisi, jos säät olisivat aina suosiolliset. Talvi tulisi eteläänkin marraskuussa ja lumi valaisisi tiemme. Kesä tulisi lämpimänä ja ajoissa. Kun asiat ovat liian hyvin, seuraa rangaistus.

Näiltä pohjilta onkin helppo ennustaa, että varmaan se odotettu lumi tulee tänäkin talvena. Huhtikuussa kärvistelemme paukkupakkasissa ja ihmettelemme, kuinka futisliiga pääsee alkamaan, kun kentät ovat puolimetrisen hangen alla.

Tansanialaiset ystäväni, kouluja käyneetkään, eivät usko, että osissa Suomea aurinko ei nouse kuukausiin. Toisaalta, vielä epäuskottavampana he pitävät väitettä, että aurinko ei laskisi lainkaan.

Päiväntasaajalla aurinko nousee aamuseitsemältä ja laskee iltaseitsemältä 365 päivänä vuodessa.

Kun pidin sikäläisessä koulussa oppituntia Euroopasta, tämä kysymys ohitti kaiken muun. Miten lehmät viedään laitumelle, jos on pilkkopimeää? Miten ihmiset näkevät tehdä peltotöitä? Millä teette niin paljon sähköä, että sitä riittää ympäri vuorokauden jopa ulkovaloihin ja ruoanlaittoon?

Perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Siinä olisi Mauri Pekkarisella (kesk.) selittämistä Suomen kuudennesta ydinvoimalasta. Tansania kärsii ankarasta sähköpulasta. Energia menee pääosin vähäisen teollisuuden käyttöön. Valot palavat vain, jos jotain jää yli.

Kun oppitunnista tansanialaisessa koulussa oli kulunut muutama päivä, vakavailmeinen delegaatio ilmestyi sikäläiseen kotipihaani.

Lapset olivat puhuneet pulmasta kodeissaan. Kylässä oli pidetty aivoriihi, jonka tuloksista delegaatio saapui kertomaan.

Ehdotus oli, ettei ketään, edes valkoihoista, voi vaatia palaamaan elinkelvottomaan maahan. Kaikille suomalaisille ei turvapaikkaa ole luvassa, mutta tutunkauppaa minulle tarjottiin omaa tonttia ja apua talon rakentamisessa. Se lämmitti sydäntä paljon, vaikka näköjään oppitunnin kaikki anti ei ollut mennyt jakeluun.

Oikeasti pimeys Itä-Afrikassa tuntuu eurooppalaisesta paljon totaalisemmalta kuin kotona. Keinovaloa on niukasti, jos ollenkaan. Pimeä on mustaa ja läpitunkematonta. Pimeä tulee parissa minuutissa. Ei ole hämyä, on vain kirkasta tai pimeää.

Suomalainen viihtyy hämärän hyssykässä. Hän valittaa, mutta viihtyy kumminkin. Jopa Pohjolan aurinko on meille liian kirkas. Mieluummin lymyilemme varjon puolella, ettei vaatimaton persoonamme vain nouse liikaa esille. Mutta seuraavaa kaamosta joutuu odottamaan kymmenen kuukautta.

hanna.antila-andersson@hameensanomat.fi