Uutiset

Suomalainen uskoo itseensä enemmän kuin kirkkoon

Kirkosta on eronnut 2000-luvulla jo yli 100 000 suomalaista. Tutkija Kati Niemelä muistuttaa, että samaan aikaan kirkkoon on
liittynyt yli 50 000 ihmistä. Eroamispiikit tulevat ja menevät, mutta nyt kirkosta eroavat nuoret. Suomalainen uskoo itseensä, ei kirkkoon.

Suomen seurakuntien jäsenmäärä vähenee koko ajan. Pelkästään 2000-luvulla kirkosta on eronnut yli 100 000 jäsentä ja toissavuonna entisestään kiihtynyt jäsenkato jatkuu edelleen.

Korkeat luvut eivät kerro koko totuutta. Vaikka kirkosta erotaan, kirkkoon myös liitytään enemmän. Samaan aikaan, kun Suomen seurakunnista on lähtenyt 100 000 jäsentä, on niihin myös liittynyt yli 50 000 ihmistä.

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija, dosentti Kati Niemelä muistuttaa, ettei ilmiö ole uusi. Kirkon jäsenmäärät laskivat vielä nopeammin 90-luvun alussa. Tuolloin kirkosta erosi 30 000 ihmistä vuodessa.

– Eroamispiikkejä on ollut aina. Nettotappio ei ole tänä päivänä läheskään yhtä suuri kuin 90-luvun alussa. On vain hyvä, että suomalaiset voivat erota kirkosta niin halutessaan. Se poistaa turhaa kirkkokielteisyyttä.

Jäsenmäärien laskua on selitetty Suomessa vuoden 2003 uskonnonvapauslailla, joka helpotti kirkosta eroamista. Yhtälailla selitystä on haettu viime vuonna voimaan tulleesta hautaustoimilaista, joka teki kirkkojen hautausmaista yleisiä. Niemelä uskoo kuitenkin perimmäisten syiden löytyvän siitä, että etenkin nuoret ovat etääntyneet kirkosta.

Keski-ikäisille seurakunnan jäsenille kirkko on vielä osa suomalaisuutta. Avarasti maailmaa ja sen uskontoja katsovat nuoret näkevät kirkon tehtävän auttajana ja tukijana.

– Nuorten eroaminen kirkosta on huolestuttava ilmiö. On turha tuudittautua siihen, että he vielä joskus vanhempina palaisivat takaisin seurakunnan jäseniksi. He eivät ole saaneet uskontoa perinnöksi samalla tavalla kuin vanhempansa, Niemelä varoittaa.
Nuorten lisäksi Niemelää huolestuttavat lapset. Yhä harvemmassa kodissa annetaan enää kristillistä kasvatusta. Uskonto ja kirkko ovat etääntyneet arjesta.

– Monen ainoa kosketus uskontoon on koulun uskontotunneilta ja silloinkin sitä sanelee osallistumisen pakko, joka herättää nuorissa vastustusta. Jos kirkko alkaa nyt ottaa jyrkästi kantaa tai sanella ylhäältäpäin elämänohjeita, vastustus vain kasvaa. Onneksi kirkko on toiminut tässä mielessä viisaasti.

Suomalainen uskoo yksityisesti
Suomalaisen uskonnollisuutta jo vuosia tutkineen Niemelän mukaan suomalainen ristii kätensä rukoukseen tänään yhtä usein kuin aikaisemminkin. Uskonnollisuus ei ole vähentynyt, vaikka kirkosta erottaisiinkin.

– Uskonnollisten auktoriteettien valta on heikentynyt ja kirkolliset tilaisuudet ovat menettäneet suosiota. Silti meillä on nyt ihan yhtä paljon niitä, jotka sanovat uskovansa Jumalaan kuin 30 vuotta sitten.

Tämän päivän usko rakennetaan oman pohdinnan kautta. Nyt vierastetaan ajatusta, että joku ulkopuolinen taho kuten kirkko sanelisi ainoan oikean tavan uskoa.

– Ihmiset ajattelevat, että minun oma ajatteluni on ylin aktoriteetti. Että pystyn oman pääni sisältä löytämään totuuden, en kirkon kirjoista, auktoriteetista tai kirkon opista.

Tilanne on kirkolle Niemelän mielestä vaikea. Samaan aikaan, kun suuri enemmistö on menettänyt uskonsa instituutioon ja kirkkoon, vaikuttaa kirkon sisällä äänekäs vähemmistö, joka odottaa kirkolta perinteistä, vahvaa roolia. Kirkon on vaikea tasapainoilla suuren, mutta hiljaisen enemmistön ja pienen äänekkään vähemmistön vaatimusten välillä.

– Pienen valtaa käyttävän vähemmistön ääni tulee helposti kuulluksi. Vähemmistö karkottaa enemmistön.

Niemelä toivoo, että kirkossa riittäisi kuulevia korvia sille joukolle, joka hakee kirkosta tilaa erilaisille elämänkatsomuksen pohdinnoille ja sille, että elämän merkitystä voitaisiin jotenkin hahmottaa. Ihmiset haluavat kirkolta tukea ja apua.

– Etenkin nuoret toivovat kirkolta apua elämäänsä ja tukea parisuhteen ja perheen karikoissa. Kirkko nähdään tahona, jonka kanssa voi pohtia elämää – ei auktoriteettina. Nuoret haluavat jonkun, jonka kanssa voisi yhdessä ihmetellä.

Kirkkoa ei vihata
Niemelä tyrmää väitteet, joiden mukaan kirkosta eronneet suhtautuisivat seurakuntiin vihamielisesti tai siirtyisivät muiden uskonnollisten yhdyskuntien jäseniksi. Tavallisesti kirkosta eroavat päinvastoin ne, jotka suhtautuvat seurakuntaan välinpitämättömästi. Eroamista harkitsee tälläkin hetkellä kolme prosenttia kirkon jäsenistä.

– On kirkolle vain hyvä, että siihen kuuluvat ne, jotka todella haluavat kuulua.

Ensimmäinen uskonnonvapauslaki tuli Suomessa voimaan vuonna 1923. Lakia edelsi voimakas kirkonvastainen kampanja, mutta yllättäen eroajia oli vain 0,6 prosenttia jäsenistä. Niemelän arvioiden mukaan kirkon jäsenkato on ollut kokonaisuudessaan Suomessa aina vähäistä.

– Kirkosta eroaminen ei ole itsenäinen ilmiö, vaan liittyy yhteiskunnan muutoksiin. Kun katsomme kirkosta eronneiden määrää, pitää meidän osata katsoa asiaa tarpeeksi pitkällä perspektiivillä. Esimerkiksi nyt käynnissä oleva eroamispiikki johtuu 90-luvun lopun poikkeuksellisen vähäisistä eroluvuista.

Niemelä näkee kirkon tilanteessa myös myönteisiä piirteitä. Esimerkiksi rippikoulun suosio on säilynyt ennallaan 89 prosentissa, vaikka muun muassa Ruotsissa se on laskenut jo 36 prosenttiin. Muutenkin suomalaisten suhtautuminen kirkkoon on paljon ruotsalaisia myönteisempi.

Suomea passiivisempia seurakuntalaisia löytyy Euroopasta vain Ruotsista, Virosta ja Venäjältä. Kirkkoa pidetään kyllä tärkeänä, muttei henkilökohtaisesti merkittävänä. Vaikka uskonnollisuuden merkitys tästä lisääntyisikin, ei Niemelä usko, että se lisäisi suomalaisten aktiivisuutta seurakuntalaisina.

– Kirkon tulevaisuus riippuu siitä, kuinka se kykenee vastaamaan ihmisen hätään. Kirkon on mentävä entistä enemmän mukaan ihmisten arkeen. Perinteisen lapsityön sijaan pitäisi alkaa tehdä työtä kokonaisten perheiden kanssa. (HäSa)

Kirkko on aina kirkko, ei mikään Idols
Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kirkkoherra Kari Koivun mielestä on ihmeellistä, että lähes 84 prosenttia suomalaisista kuuluu vielä niin vanhaan instituutioon kuin kirkko. Hän ei surkuttele erotilastoja, vaan ihmettelee kirkon vetovoimaa muuttuvassa maailmassa, jossa kaikki suuret instituutiot ovat vaikeuksissa.

– Meidän on vain hyväksyttävä se tosiasia, että kristinuskon painopiste on nyt Afrikassa ja Aasiassa. Euroopassa maallistutaan ja uskotaan materiaan. Kylmyys, kovuus ja itsekkyys menee kaupaksi. Ei kirkko kykene toiminnallisilla muutoksilla saamaan enää jäsenikseen ihmisiä, joita se ei kiinnosta. Vasta kun ihminen pysähtyy, hän voi tajuta kirkon merkityksen.

Koivu ei ole kaikesta huolimatta nostanut käsiään pystyyn jäsenkadon edessä, vaan kannattaa kirkon itsetutkiskelua. Toimintoja kehitetään ja ihmisen kohtaaminen on yhä tärkeämpää.

– Miksikään Idolsiksi kirkko ei voi kuitenkaan muuttua. Kirkko on aina kirkko.

Kirkkoa pidetään kylmänä ja kovana, vaikka samallapappia voidaan pitää lämpimänä ja välittävänä.

– Ihmiset tarvitsevat nyt henkistä tukea ja ovat hädissään. Toisaalta tämän voi tietenkin kääntää myös niin, että hätä on lisääntynyt, koska ihmiset ovat menettäneet yhteyden kirkkoon.

Jäsenkatoa myös Hämeenlinnassa
Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan jäsenmäärä kääntyi entistä jyrkempään laskuun toissavuonna, kun kirkosta erosi 238 henkeä. Lisäystä edellisvuoteen oli yli sata henkeä. Viime vuonna luku oli jo 251 ja tänä vuonna pysytään samassa linjassa. Samaan aikaan kirkkoon on liittynyt jäseneksi vuosittain 70-80 henkeä.

Kirkkoherra Kari Koivu uskoo, että laskusuunta jatkuu. Kirkko on osa muuttuvaa yhteiskuntaa, jonka arvot tai arvottomuus vaikuttavat kaikkeen – myös kirkkoon.

– Eronneet ovat olleet pääasiassa nuoria aikuisia. Monella taustalla on varmasti rahapula tai paikkakunnalta pois muuttaminen. Kun nuori on muuttanut pois tutusta seurakunnasta, on kirkosta eroaminen helpompaa kuin uuteen seurakuntaan siirtyminen.

Jumalanpalveluksissa hämeenlinnalaisia käy joka sunnuntai noin 300 henkeä. Koivu pitää lukua yllättävänkin suurena.

– Mikä muu kuin HPK vetäisi kirkon lisäksi Hämeenlinnassa näin paljon ihmisiä yhteen sunnuntaista toiseen. (HäSa)

Päivän lehti

19.1.2020