fbpx
Uutiset

Suomalaiset jakautuvat kahteen leiriin

– Tekö ootte niitä vapaaehtoisia? Minä oon Nuutisen Pekka, Metsälän vastaanottokeskuksen johtaja. Kiitos, teette arvokasta työtä, huikkaa hyväntuulinen mies Helsingin Koskelan väliaikaisen vastaanottokeskuksen – tuttavallisemmin ”vokin” – pihamaalle kokoontuneelle porukalle, joka on aloittamassa aamuvuoroa.

Kello on kymmenen aamulla, ja on käynnistymässä toinen viikko Koskelan vaatevapaaehtoiset -nimisen ryhmän toimintaa. Ryhmän koordinaattorina toimivalla Jutta Kivistöllä on takana neljä tuntia yöunta.

– Eilen tuli soitto pohjoisesta, että yöjuna Torniosta täynnä turvapaikanhakijoita saapuu aamuyöllä. Aloimme organisoida heille vastaanottoa ja saattamista poliisiasemalle.

Koskelan vapaaehtoisten ryhmän tavoitteena on saada kaikille keskuksen 300 asukkaalle lämmintä vaatetta. Aamuvuoro ottaa vastaan lahjoitukset, purkaa hyllyihin ja lajittelee kokojen mukaan. Päivävuorolaiset pitävät ”kirpputoria”, jossa mikään ei maksa mitään.

– Viiden miehen ryhmät pääsevät kerrallaan 10 minuutiksi sovittamaan vaatteita ja kenkiä. Kellokalle pitää huolen ettei ajassa lipsuta, Kivistö selittää.

Sisääntuleville huikataan marhaba ja tervetuloa, uloslähteville jallajalla ja moimoi. Suurin osa miehistä tulee Irakista ja Syyriasta. Pelkkiä miehiä Koskelassa on siksi, että jokaisessa kerroksessa on vain yksi suihku, eikä sekään lukollinen.

NYT KOSKELAN pihaan kaartaa auto, läheisen Kumpulan kylätilan työntekijöitä.

– Kokosimme 340 pesutarvikepussia. Plandent lahjoitti 300 hammasharjaa, Face Helsinki parisataa saippuaa. Yksittäiset ihmiset toivat kaupasta sampoita ja hammastahnoja. Kundit saavat auttaa kantamisesa, Sari Väntänen raportoi Kivistölle ja nyökkää penkillä istuviin vastaanottokeskuksen asukkaisiin päin.

– Hyvä, 10 minuutin päästä tulee iso lasti tavaraa Paavalin seurakunnasta, Kivistö vastaa.

Jo tuhannet vapaaehtoiset toimivat Suomessa turvapaikanhakijoiden auttamiseksi. Kun Helsingin kaupunki järjesti vapaaehtoisten koulutustapahtuman, tupa täyttyi hetkessä.

– Kun suunnittelimme koulutusta keväällä, ajattelimme, että hyvä jos 20 tulee paikalle. Paikalla oli 200, ja osa jäi vielä ulkopuolelle, Helsingin kaupungin vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka kertoo.

Auttamishalua on yksittäisillä ihmisillä, mutta myös yrityksissä. Koskelan vapaaehtoisten Riina Asamoa on kerännyt lahjoituksia eri tahoilta: Oriol tarjosi hygieniatarvikkeita, Sanasol D-vitamiinit. Pilkkoset antoi sukkia, Lohikari vaaterekkejä.

Tällä hetkellä ongelman on varastotilan puute. Henkilökunnan aika ei myöskään riitä lahjoitusten läpikäymiseen ja eteenpäin jakamiseen, siihen tarvitaan vapaaehtoisia.

KAIKKI VAPAAEHTOISET eivät halua esiintyä julkisuudessa. Koskelan alueella on jaettu koteihin Suomen vastarintaliikkeen viestejä, joissa varoitetaan liikkumasta ulkona pimeän tullen. Vihapuhe on kohdistunut myös auttajiin.

– Tavallaan vastustan salassa hyväntekemistä. Mutta ymmärrän, että omalla nimellä esiintyminen tässä kontekstissa on vähän riskialtista. Pohjoisessa Suomessa vapaaehtoistyöntekijöitäkin on uhkailtu, sanoo Asamoa.

Koskela on väliaikainen transit-keskus, johon uusia avun tarvitsijoita tulee aina lisää, kun edelliset siirretään maakuntiin valmistuviin keskuksiin. Kauanko vapaaehtoiset ovat valmiita auttamaan?

– Toivotaan että joku järjestö lähtisi tähän mukaan. Nythän tämä pyörii hyväntahtoisten ihmisten varassa, Kivistö sanoo.

Kaikilla Koskelan pihamaalla kuljeskelevilla näyttäisi toistaiseksi olevan vaatetta yllä, mutta yksi tärkeä asia keskuksesta vielä puuttuu.

– Can you tell us where to find the closest Wi-Fi connection? miehet kyselevät.

Asiasanat

Menot