Uutiset

Suomalaiset ulkona Finnferriesin lautan kilpailutuksesta – Telakkajohtaja: "Ei tällaisessa kilpailussa voi suomalainen pärjätä"

Finnferriesin Ahvenanmaan lautan kilpailutukseen tarjouksen jätti vain yksi suomalaistelakka kuudesta. Uudenkaupungin Työveneen toimitusjohtajan Juha Granqvistin mukaan suomalainen telakka ei voi kilpailla pelkällä hinnalla, vaan tarvitsee tilaa innovaatioille ja erilaisille ratkaisuille. Finnferries joutui painottamaan hintaa tiukassa kilpailutilanteessa.
Uudenkaupungin Työveneen rakentama satamajäänmurtaja Ahto kastettiin vuonna 2014. Arctian omistama alus toimii Pohjanlahdella muun muassa Kemin, Tornion ja Luulajan satamien edustalla. Kuva: Mikael Rydenfelt
Uudenkaupungin Työveneen rakentama satamajäänmurtaja Ahto kastettiin vuonna 2014. Arctian omistama alus toimii Pohjanlahdella muun muassa Kemin, Tornion ja Luulajan satamien edustalla. Kuva: Mikael Rydenfelt

Uudenkaupungin Työvene osallistui tänä vuonna Finferriesin eli Suomen Lauttaliikenne Oy:n kilpailutukseen, jossa valtionyhtiö haki uutta autolauttaa Ahvenanmaan sisäiseen liikenteeseen.

Lopputulos oli kuitenkin uusikaupunkilaisille pettymys, sillä kauppa meni puolalaiselle telakalle. Suomalaistelakka ei päässyt lähellekään hinnassa. Tarjous oli Finnferriesin mukaan yli kolmanneksen puolalaista kalliimpi.

– Finnferries suunnittelee lautan tarkasti ja määrittää laitteet. Emme voi vaikuttaa toteutukseen. Kilpailutukseen jää vain työn tekeminen ja telakan kate. Ei tällaisessa kilpailussa voi suomalainen pärjätä, sanoo Uudenkaupungin Työveneen toimitusjohtaja Juha Granqvist.

Lauttakilpailutukseen osallistui vain yksi kuudesta pyydetystä suomalaisesta telakasta. Granqvistin mukaan kyse on siitä, ettei suomalainen voi näillä reunaehdoilla voittaa. Toisaalta monet suomalaiset telakat ovat tällä hetkellä täystyöllistettyjä tilauskirjojen pullistellessa.

– Meillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin olla kilpailutuksessa mukana, toteaa Granqvist.

Tiukka lauttakonsepti Ahvenanmaalta

Finnferriesin toimitusjohtajan Mats Rosinin mukaan ei pidä paikkaansa, etteikö Finnferries ostaisi Suomesta.

Uudenkaupungin Työveneeltä Finnferries tilasi vuonna 2014 valmistuneen yhteysalus Otavan, jolla on myös öljyntorjuntalaitteisto. Rauman telakalta Finnferries tilasi 2012 valmistuneen Stellan.

Rosinin mukaan Finnferries ei voinut suostua siihen, että eri tarjoajat olisivat itse suunnitelleet lautan.

– Meidän sopimus ahvenanmaalaisten kanssa on hyvin tiukka, sanoo Rosin.

Finnferries voitti Ahvenanmaan Föglön reitin julkisen kilpailutuksen äärimmäisen niukasti, vain 0,8 prosentin hintaerolla norjalais–kiinalaiseen yhtiöön. Lautan hinnassa ei siis Rosinin mukaan ole pelivaraa.

– Toimimme suomalaisen työelämän periaatteita noudattaen, muistuttaa Rosin johtamastaan valtionyhtiöstä.

Uudenkaupungin Työveneen urakoitsijat käyttävät sekä suomalaista että EU-maista tulevaa työvoimaa.

– Tällä hetkellä meillä on pelkästään suomalaisia työntekijöitä, sanoo Granqvist.

Granqvist toivoo julkisia kilpailutuksia valtionyhtiöltä

Uudenkaupungin Työveneen Juha Granqvist toivoo, että Finferries kilpailuttaisi hankintansa julkisesti, kuten lauttareititkin kilpailutetaan.

Tällöin hankintaa voisi pisteyttää muutenkin kuin hinnan perusteella, jolloin laadulla voisi pärjätä kilpailussa halvempia maita vastaan.

Toisaalta Finnferries on osakeyhtiö, joka voi tehdä kalustokilpailutuksensa sisäisesti.

Lauttareittien kilpailutukset ovat julkisia, mutta niihin Uudenkaupungin Työveneen kaltaisilla telakoilla ei ole mahdollista osallistua, koska reitit kilpailutetaan vain muutamaksi vuodeksi kerrallaan. Riski olisi liian suuri.

RMC jätti kilpailun väliin suurhankkeiden vuoksi

Rauma Marine Constructions (RMC) osallistui Finnferriesin edellisen hybridilautan kilpailutukseen. Nyt yhtiö ei kuitenkaan lähtenyt mukaan kilpailuun.

Syynä on RMC:n toimitusjohtajan Jyrki Heinimaan mukaan se, että yhtiö keskittyi tänä vuonna suurhankkeisiinsa Tallink Siljan, Kvarken Linkin ja puolustusvoimien Laivue 2020:n kanssa.

– Lähdemme yleensä kilpailutuksissa siitä, että hanke toteutetaan meidän konseptilla, hän sanoo yleisesti.

– Telakan kannalta on tärkeä katsoa, mitkä asiakasprojektit ovat heidän kannaltaan parhaita.

Heinimaa pitää kuitenkin suomalaistelakoita kilpailukykyisinä, mutta muistuttaa vaikeuksista silloin, jos painotetaan vain hintalappua eikä laatua ja suunnitteluosaamista.

Finnferriesin uusi lautta valmistuu Ahvenanmaalle

Finnferries tilasi sähkökäyttöisen hybridilautan Ahvenanmaan liikenteeseen. Varmistuksena ovat dieselgeneraattorit.

Lautta on 100 metriä pitkä, 17 metriä leveä ja kuljettaa 90 autoa.

Föglön reitin kilpailutti Ahvenanmaan maakuntahallitus. Finnferries voitti kilpailutuksen. Lauttaa liikennöi ahvenanmaalainen Ansgar. Liikennöinti alkaa 1. huhtikuuta 2022.

Finnferries kilpailutti lautan rakentavan telakan. Lautan vaatimukset tulivat Ahvenanmaalta.

Finnferries lähetti kilpailutusta varten tarjouspyynnöt 23 telakalle, joista kuusi oli Suomessa.

Uudenkaupungin Työvene vastasi tarjouspyyntöön ainoana suomalaisena telakkana. Finnferriesin mukaan sen tarjous oli reilun kolmanneksen tarjouskilpailun voittanutta puolalaista Crist-telakkaa korkeampi.

Sama puolalaistelakka toimitti Finnferriesille myös edellisen hybridilautan Elektran, joka liikennöi Paraisten ja Nauvon välillä.

Finnferries on valtion kokonaan omistama yhtiö, joka vastaa autolauttojen liikennöinnistä Suomessa.

Marraskuussa Finnferries kirjoitti sopimuksen ely-keskuksen kanssa 40 maantielauttareitistä Suomessa. Reiteillä liikennöi lauttoja ja losseja. Sopimusten pituudet ovat 6–10 vuotta.

Päivän lehti

29.1.2020